Qstock 2015: Nousu festareiden ykköskastiin
Järjestyksessään kolmastoista Qstock pidettiin 24-25. heinäkuuta Oulun Kuusisaaressa. Tapahtuman pääesiintyjiksi oli buukattu The Sounds Ruotsista ja kotimainen Nightwish. Tuttuun tapaan festareilta löytyi esiintyjiä populaarimusiikin laidasta laitaan. Metalliluolan edustajana keskityin luonnollisesti eniten raskaamman rokin esiintyjiin, kuusi lavaa aiheutti silti harmittavia päällekkäisyyksiä, mutta milloinpa näin ei festareilla tapahtuisi. Kuudesta lavasta (päälava, kakkoslava eli Kaleva-lava, rytmiranta, koomalava, sirkusteltta ja Oulu-lava) johtuen ohjelma aiheutti melkoisesti ongelmia artistivalintojen suhteen. Tästä johtuen paikallisiin artisteihin keskittynyt Oulu-lava jäi valitettavasti melkein kokonaan minulta tsekkaamatta. Monia kyseisen lavan bändien keikkoja minulle kehuttiin kovasti, mutta elämä on valintoja. Tuttuun tapaan skippasin rytmirannan kokonaan kyseisen lavan artistien ollessa pääasiassa räppiä tai poppia.
Perjantai
Tämän vuoden festarit sai kunnian avata sateisiin tunnelmiin sopivasti sisälavalla, eli koomalavalla esiintynyt Oulun oma tunnelmametalliryhmä The Man-eating tree. Tänä vuonna kolmannen levynsä julkaissut bändi oli varsin haastavassa tilanteessa ollessaan festareiden ensimmäinen bändi. Herrat eivät kuitenkaan antaneet tämän liikaa haitata, vaan suoriutuivat osastaan kunnialla uuden laulajansa Antti Kumpulaisen johdolla. Tämän jälkeen päälavalla esiintyi Suomen kesäfestareiden päälavojen vakiovieras, eli Von Herzen Brothers. Itseltäni tämä jäi väliin, sillä Oululainen festari asettaa Oululaiselle toimittajalle melkoisesti haasteita: tuttuja tulee vastaan joka nurkan takaa. Seuraavana tsekkaamaani bändi oli kovassa nosteessa oleva 80-luvun thrashin nimeen vannova Ranger. Pumppu oli tuttuun tapaan pirteä ja sai koomayleisön viikset väpättämään.
Seuraava bändi jonka aioin tsekata oli sirkusteltassa esiintynyt Pertti Kurikan Nimipäivät. Teltta oli ääriään myöten täynnä, enkä yksinkertaisesti kehdannut yrittää jyrätä jonojen ohitse tsekkaamaan bändiä. Sen mitä kauempaa katselin, oli bändin meininki taattua Pertti Kurikkaa, eli tiukkaa asennetta ja huojuvaa soittamista. Porukkaa oli paikalla paljon ja se tuntui tykkäävän. Pertti Kurikan jälkeen ohjelmaan tuli allekirjoittaneelle sopiva tauko, sillä päälavan valtasi Kaija Koo kyselemään taas kerran kuka se keksikään rakkauden. Toimittajalle tämä oli hyvä hetki keskittyä festarialueen virvoketarjontaan ja valmistautua kakkoslavalla Kaija Koon jälkeen aloittavan Mustaschin keikkaan. Suomessa tiuhaan vieraillut ruotsalaispumppu nauttii maassamme vankkumatonta suosiota ja tyylikkäästi harmaantunut orkesteri olikin varsin hyvässä iskussa. Allekirjoittaneelle bändin musa on tullut tutuksi lukuisista radiohiteistä, joista Bring me everyone ja Double nature iskivät keikkatilanteessa mielestäni parhaiten.
Viiksimiesten jälkeen päälavan valtasi kesän ehkä se halutuin festarivieras Haloo Helsinki. Skippasin Haloon ja suuntasin vilkaisemaan 80-luvun kulttibändiä Mustaa Paraatia. Naftaliinista nostettu bändi keräsikin varsin hyvin porukkaa koomalavalle. Herra Ylpön nykyään vetämän pumpun materiaali ei ollut etukäteen minulle juurikaan tuttua, joten todettuani meinigin toimivaksi, mutta ei ehkä minun suosikikseni päätin pitää tässä vaiheessa iltaa ruokatauon: edes metalliluolan toimittaja ei elä pelkällä kaljalla ja epäpyhällä hengellä.
Kellon lähestyessä kymmentä illalla oli seuraava artistivalinta tehtävä kahden pitkän linjan kotimaisen pumpun, eli Apulannan ja CMX:n välillä. Valitsimme kakkoslavalla esiintyneen Apulannan, jota seurasimme anniskelualueen turvallisesta ympäristöstä. Yhtään bändin levyä en ole koskaan omistanut, mutta silti jokainen viisu oli tutun kuuloinen: hittejä siis löytyy. Katsellessani meininkiä ympärilläni oli helppo havaita, että paikalle kerääntynyt runsas yleisö tuntui tykkäävän kovasti. Seuraavana olikin vuorossa perjantain pääesiintyjä ruotsalainen The Sounds. Allekirjoittaneelle kyseinen orkesteri on liian poppia, mutta päätin antaa orkesterille mahdollisuuden. Ei pudonnut. Osa päälavan yleisöstä tuntui tykkäävän kovasti, osa taisi olla toimittajan kanssa samaa mieltä. Perjantai-illan päätti tuttuun tapaan koomalavalla Oulun oma räyhäryhmä Radiopuhelimet. Keskiviikkoinen AC/DC-keikka ja sieltä pitkä ajomatka pois tuntuivat tässä vaihessa jo melkoisesti toimittajan festarikunnossa, joten suuntasimme Rouvani kanssa tässä vaiheessa kotiin, jotta olisimme täydessä iskussa lauantaina.
Lauantai
Lauantaipäivän esiintyjäkatras koostui päivän aluksi mm. Samuli Edelmannin ja Instagrammin kautta julkkikseksi
pompanneesta Benjamin kaltaisista artisteista. Nämä eivät minua pahemmin innostaneet, joten päätin skipata poppareiden lisäksi myös klo 14 esiintyneen Santa Cruzin (paria päivää aiemmin bändi ei AC/DC:n lämppärinä vakuuttanut minua). Alueelle neljän aikaan saapuessamme valinta oli tehtävä Disco Ensemblen ja Kotiteollisuuden välillä. Päätimme tsekata hieman molempia: Kotiteollisuus oli sirkusteltassa tuttu oma itsensä ja olikin kerännyt hyvin kuulijoita. Kakkoslavalla Disco Ensemble oli myös tuttu oma itsensä: energinen ja innokas. Näiden bändien jälkeen päälavan valtasi Apocalyptica. Minulle tämä oli ensimmäinen todistamani Apo-keikka, jolla vokaalit hoiti nykyinen laulaja Franky Perez. Mies hoiti tonttinsa mainiosti ja bändi oli muutenkin hyvässä iskussa. Keikka oli tuttuun tapaan sekoitus laulettuja biisejä ja instrumentaaleja. Itse pidin keikasta melkoisesti ja bändi muisti myös omat alkuaikansa, sillä loppukeikoista ilmoille päräytetty Metallica-cover Seek & destroy saikin yleisön nyrkit nousemaan kohti taivasta. Hyvä keikka.
Apojen jälkeen suuntasin kohti kakkoslavaa ja siellä aloittavaa Amaranthea. Kolmella laulajalla varustettu ruotsalaisbändi otti lavan hienosti haltuun pyrojen paukkuessa. Keikka oli ensimmäinen Amaranthe-keikka minulle, joten varsinaista vertailukohtaa minulla ei ollut. Mielestäni bändi oli pirteä ja soitti yhden festareiden parhaista keikoista ja pakkohan se on todeta, että naislaulaja Elize Ryd on melkoisen ihana ilmestys.
Amaranthen jälkeen päälavan valtasi Popeda. Suomen rollareiksikin tituleerattu bändi oli hyvällä tuulella keskittyen tuttuihin hitteihin. Yleisö tuntui tykkäävään ja lauloi ahkerasti bändin mukana. Bändi oli huomioinut yleisönsä, sillä Costellon ja Pate Mustajärven päältä löytyi Oulun Kärpät-aiheista vaatetusta. Seuraava bändivalintani oli kakkoslavalla esiintynyt Mokoma, samaan aikaan Oulu-lavalla rokanneen ja kovasti kehutun Temple Ballsin sijaan. Mokoma veti mielestäni varsin rutiininomaisen keikan, mutta yleisö tykkäsi. Bändin uudempi tuotanto ei ole allekirjoittaneelle kovinkaan tuttua, mutta kyllähän tuo live-ympäristössä toimi. Seuraavaksi päätin hyödyntää ohjelmassa olleen pienen tauon kiinnostavien bändien suhteen ja suunnata pienelle tankkaustauolle Jenni Vartiaisen soidessa taustalla.
Jennin keikan jälkeen olikin sitten vuorossa festareiden todellinen yllätys: Ville Valon sivuprojektin Rambo Rimbaughin sijaan sirkusteltan valtasikin HIM. Samalla bändi esitteli myös uuden rumpalinsa Jukka ”Kosmo” Krögerin. Keikka oli melkoinen hittikavalkaadi bändin uran varrelta ja houkutteli teltan täyteen yleisöä. Bändi kuulosti innostuneelta ja Valo vaikutti hyväntuuliselta. Mainio yllätys. Himin yllätyskeikan jälkeen olikin vuorossa festareiden odotetuin esiintyjä Nightwish. Päälavan edusta pullisteli yleisöstä, joka saikin sitä mitä halusi, eli massiivisen rock-shown josta ei pommeja ja liekkejä puuttunut. Floor Janssen on mielestäni paras ja karismaattisin laulaja mitä bändillä on koskaan ollut ja neiti saikin yleisön käytännössä syömään kädestään. Setissä oli paljon tuorempaa materiaalia, mutta vanhat hitit Amaranth ja Sleeping Sun osoittivat, että Neiti Jansen taipuu hämmentävän hyvin molempien edeltäjiensä keskenään erilaisiin tyyleihin kuulostaen silti omalta itseltään. Nightwish oli festareiden selkeä pääesiintyjä ja ilta loppui massiiviseen ilotulitukseen. Koomalavalla olisi ollut vielä tarjolla Ghost Brigade, mutta tämän toimittajan veto oli tässä vaiheessa loppu, joten päätin suunnata kotiin.
Qstock 2015 oli tapahtumana kokonaisuudessaan onnistunut. Festari oli loppuunmyyty, keräten yleisöä kahtena päivänä yhteensä 32000. Yleisömäärästä huolimatta jonot myyntipisteisiin pysyivät mielestäni kohtuullisina. Jos jotain pitää valittaa, niin vessajonot olivat esimerkiksi anniskelualueilla pahimmillaan 20 metriä. Muuten kaikki toimi mielestäni mainiosti. Artistivalinnoissa oli huomioitu hyvin eri musiikkigenret, vaikkakin rankemman musiikin fani olisi tietysti toivonut perjantain pääesiintyjäksi metallimusiikin edustajaa. Ainahan saa toivoa ja milloinpa millään festareilla esiintyisi pelkästään juuri niitä omia suosikkeja. Muutamista pikku puutteista huolimatta: Kiitos Qstock 2015! Tervetuloa Qstock 2016!
Ilkka Järvenpää
Teksti & Kuvat: Ilkka Järvenpää (c)Metalliluola
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
