Tiedote 3.1.2025
Purple Night 2025 on järjestyksessään 12. Perfect Strangers of Finland PSOF ry:n järjestämä Deep Purple-aiheinen juhlailta. Ensimmäinen tapahtuma näki päivänvalon vuonna 2008, jolloin juhlittiin yhdistyksen 10-vuotista olemassaoloa. Vuosina 2023 ja 2024 Purple Night-tapahtumat myivät nytkin keikkapaikkana toimivan Helsingin On the Rocksin loppuun.
Vuosi 2025 on myös juhlavuosi, kun Deep Purplen Ian Gillan ja Roger Glover sekä Ritchie Blackmore (ex Deep Purple) viettävät 80-vuotispäiviään. Deep Purple perustettiin vuonna 1968 ja bändi ”Still Going Strong”, sekä kiertää maailmaa sekä tekee uutta musiikkia. Vuonna 2024 ilmestyi Deep Purplelta albumi nimeltään ”=1”. Lisäksi tänä vuonna tulee 50 vuotta Ritchie Blackmore’s Rainbow-levyn ilmestymisestä.
Purple Night 2025-tapahtuman teemana onkin tällä kertaa ”Hittejä Deep Purplen ja Rainbow’n yllätyksellisistä vuosista”.
Illan aloittaa akustisesti Goodman / Heikkinen Duo, joka koostuu laulajasta Peter James Goodman ja kitaristista Tuomas Heikkinen. Duo soittaa 50 vuotta täyttävän Ritchie Blackmore’s Rainbow- albumin parhaita paloja ja yllätysbiisin Deep Purplen Made in Europe 75 – levyltä. Tuomas on taitava kitaristi, joka on nimennyt tärkeimmiksi musiikilliseksi vaikuttajakseen mm. Ritchie Blackmoren, minkä vuoksi Tuomas soittaa keikan myös Stratocasterilla, jolloin saadaan keikkaan vähän lisää tunnelmaa. Tuomas on lisäksi ”Rainbow-mies” henkeen ja vereen. Hän oli vuoden 2016 Purple Night-tapahtumassa esittämässä Wolf Moon Rising –yhtyeen kanssa Rainbow-kappaleita. Hänen johtamaltaan Leveragelta on juuri tullut uutta musiikkia. Lisäksi hän esiintyy myös Queen-tribuutissa, The Miracle – A Night With Queen, joka parhaillaan kiertää Suomea.
Peter James Goodman on todellinen rockin sekatyöläinen, ja hän omaa vahvan äänen ja on tulkitsijana erinomainen. Hänen pitkältä uraltaan löytyy monenlaista, mutta pääosin raskaasta rockista löytyviä yhtyeitä. Merkittävin kokoonpano lienee Conquest, jonka solistina hän on tehnyt kaksi levyä. Toinen merkittävä kokoonpano menneisyydessä on ollut Virtuosity, jonka riveissä myös tehtiin kaksi levyä. Hänen ääntään on voinut kuulla usealla tunnetulla heavy rock-levyllä vuosien varrella, kuten Tarot, Leverage, Gandalf ja Amorphis. Nykyisin hän esiintyy lähinnä erilaisissa duo-kokoonpanoissa, kuten Goodman / Heikkinen Duo sekä Three Wishes – nimisen kokoonpanon kanssa.
Ilta jatkuu bändillä Jordansböle Station, joka soittaa sekä Deep Purplen että Rainbow’n hittejä. Solistina on monilahjakas PSOF-jäsen Soila Malinen, joka myös hoitaa koskettimet (ja tarvittaessa myös bassokitaran). Kitarassa Marko Malinen, bassossa ja laulussa Tumppi Andersson ja rummuissa PSOF-jäsen Lasse Kullberg. Jordansböle Station on Itä-Uudeltamaalta tuleva nelihenkinen coverbändi, joka soittaa rock-klassikoita 1970- ja 1980-luvuilta. Keikoilla kuullaan kappaleita muun muassa Deep Purplen, Rainbow’n, Thin Lizzyn, Janis Joplinin ja Neil Youngin tuotannosta.
Tapahtuman päättää vuonna 2008 perustettu Tuhkuri Highway, joka soittaa Deep Purplen hittejä. Solistina on Juha Pirinen, koskettimia hoitaa PSOF-jäsen Santtu Saarela, rummuissa PSOF-jäsen Markku Hentula, bassossa Caius Treuthardt ja kitarassa Petri Salo. Tuhkuri Highway on myös esiintynyt PSOF-tapahtumissa aiemmin. Illan aikana Tuhkuri Highwayn kanssa lavalle nousevat lisäksi solistit Tipe Johnson ja Peter James Goodman.
Solisti Juha Pirinen on monipuolinen laulaja, joka on tunnettu myös rockpiirien ulkopuolella. Juha Pirinen & Beatfellows esittävät tunteella tanssimusiikkia hevistä humppaan. Juha lauloi itsensä myös vuoden 2019 Tangomarkkinoiden finaaliin.
Tipe Johnson on monipuolinen laulaja ja erinomainen musiikin tulkitsija, ja hän esiintyi myös PSOF 10-vuotisjuhlassa Purple Night 2008, ja on myös esiintynyt muissa PSOF-tapahtumissa. Tipe vaikuttaa tällä hetkellä lähinnä Megasnaken ja Osmos Cosmos Bandin solistina. Tipe on myös esiintynyt sekä Leningrad Cowboysin, Gringos Locosin, Monsterboren sekä Apocalyptican live-kokoonpanossa. Tipe on myös toiminut Stratovariuksen useammalla levyllä taustalaulussa. Tipe esiintyy lisäksi myös ACDC-tribuuttikokoonpanossa Back is Black.
Livebändien jälkeen iltaa jatkaa Classic Rock Disco: DJ Punis & DJ Bone Daddy, jonka tahdissa tanssitaan aamuyöhön. Keikkalipulla on ilmainen sisäänpääsy dj-klubille.
Juhlitaan jälleen yhdessä Deep Purplen ja sen sukupuun musiikkia ystävien kanssa, tervetuloa mukaan.
PSOF ry on perustettu Helsingissä vuonna 1998 edistämään ja kunnioittamaan Deep Purplen ja sen sukupuun musiikkia, ja on Deep Purplen managementin hyväksymä ainoa virallinen Deep Purple-yhdistys (fanklubi) Suomessa. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää Deep Purple -yhtyeen musiikin harrastusta Suomessa. Deep Purplen ohella annamme tilaa myös muille laajaan DP-sukupuuhun kuuluville bändeille ja projekteille, kuten Whitesnake, Black Sabbath, Rainbow, Blackmore’s Night, Glenn Hughes, Joe Lynn Turner, Graham Bonnet, Doogie White ym. Sukupuuhun katsomme kuuluviksi emobändin Deep Purplen lisäksi kaikkien Deep Purplessa soittaneiden muusikoiden muut bändit ja projektit. Eli oikeastaan voidaan jo puhua ”Deep Purple –viidakosta”.
https://www.facebook.com/Perfect-Strangers-of-Finland-PSOF-ry-43105058756/
Linkit:
Tiketti: Purple Night 2025 | Osta lippu helposti | Tiketti
Fb-tapahtumasivu: https://www.facebook.com/events/445592148434923/
PSOF-historia: http://www.psof.fi/2023/psof_lehti_2023.pdf
Lähde: PSOF Ry