Pretty Affair ottaa uudella singlellään vaikutteita englantilaisilta alt- ja indierock jättiläisiltä

Kuva: Pretty Affair
MAINOS:



Tiedote 22.9.2024

Suomalaisen rock-yhtyeen Pretty Affairin uudella 18. syyskuuta julkaistulla ”Maybe, maybe” nimeä kantavalla, alternative ja indierock -vaikutteisella singlellä sukelletaan samanaikaisesti surumielisiin sekä unelmoiviin tunnelmiin. Kappaleen dynamiikka vaihtelee vuorotellen lempeän fiilistelyn sekä voimakkaan nostatuksen välillä. Sanoitusten puolesta kappale kertoo ihmissuhteessa tapahtuvasta manipuloinnista, jonka toinen tunnistaa, mutta antaa sen silti jatkua.

”Maybe, maybe” jatkaa yhtyeen tasaista julkaisutahtia. Aiemmin tänä vuonna Pretty Affair on julkaissut debyyttisinglen ”Go Astray” sekä loppukeväästä julkaistun singlen ”Don’t You Know”. ”Maybe, maybe on kuunneltavissa kaikissa suoratoistopalveluissa.

Kuuntele kappale:

Helsingissä 2023 perustettu Pretty Affair soittaa modernia rockia, johon on haettu sävyjä myös menneiltä vuosikymmeniltä. Yhtyeen keikkakuntoa pääsee katsastamaan loppuvuoden aikana ainakin 4.10. Tiivistämöllä Helsingissä ja 7.12. (TBA). Viimeisimmät tiedot uusista keikoista löydät yhtyeen sosiaalisen median kanavista.

Instagram: @prttyaffair
TikTok: @prettyaffair
Facebook: Pretty Affair

Lähde: Pretty Affair