Porilainen Serpico julkaisi ison voimaballadin videon kera tulevalta albumiltaan

Kuva: Sami Hartikainen / Skull Shutter Images
MAINOS:




Tiedote 20.1.2022

Porilainen hard rock -yhtye Serpico on julkaissut musiikkivideon Dark Energy -kappaleeseen, joka edustaa klassista voimaballadiosastoa. Biisi löytyy myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta The Chosen Four -albumilta, jonka on tuottanut ja äänittänyt Anssi Kippo.

Astia-studion maestro kommentoi singleä seuraavasti: ”Yleensähän tällaiseen slovariin kasataan palapelin tavoin valtava kitaravalli, äänitetään kymmeniä taustalauluraitoja sekä vähintään yhtä monta syntikkaa. Tässä tapauksessa päätimmekin ottaa aivan vastakkaisen lähestymistavan, sillä mukana on vain kaksi rytmikitaraa ja kosketin- sekä lauluraitojakin on kumpaisiakin vain yksi.  Mielestäni lisäraidat olisivat vain vähentäneet biisistä nyt välittyvää taikaa.”

”Kappaleen sanoituksissa pohditaan, kuinka pienistä ainesosista saa luotua jotakin näin suurta pimeästä energiasta muodostuvaa”, yhtyeen laulaja Vee Dour tiivistää singlen tekstien keskeisen idean.

Ville Juurikkalan ohjaama Dark Energy -musiikkivideo. Kappale on kuunneltavissa myös Spotifyssa.

Yhtye on myös solminut managerointi- ja keikkamyyntisopimuksen tunnetun englantilaisen Denise Dalen kanssa, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti edustamistaan artisteista kuten Yngwie Malmsteen, Michael Schenker, Amaranthe, Cinderella, Dokken sekä monet muut.
KOKOONPANO
Vee Dour – laulu
Snake – kitara & taustalaulu
Matt Gee – basso
Jani Serpico – rummut & taustalaulu

DISKOGRAFIA
Bad Commercial EP (2011)
Shallow Mistress (2014)
Shout-single (2016)
Ain’t Better to Leave -single (2017)
Lightning Thunder Baby -single (2018)
Rock Tattoo (Secret Entertainment 2018)
The Chosen Four (Rockshots 2021)

Linkit:

https://www.facebook.com/pg/serpicoroxx/
http://www.serpicoband.com/
https://www.instagram.com/serpico_official/


Lähde: Metal Asylum Promotions
Kuva: Sami Hartikainen / Skull Shutter Images

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.