Porilainen Mavis Wolf julkaisi uuden singlen ja musiikkivideon

Kuva: Eetu Salmi
MAINOS:



Tiedote 14.4.2023

Mavis Wolfin takana oleva Marju Kauppinen tuli suurelle yleisölle tutuksi rouheilla rock
tulkinnoillaan Tonin ja Sipen tiimissä meneillään olevalta Voice of Finland kaudelta. Singlellä vierailee vuoden 2022 Tangokuningatar Heta Halonen artistinimellä HetaBeata.

Mavis Wolfin tuore single Hollow shell kertoo tarinan naisesta, joka elämää varjostaa häpeä ja huono itsetunto. Hän pelkää tulevansa satutetuksi ja petetyksi. Ikään kuin suojellakseen itseään hän tekee jotain peruuttamatonta…

Musiikkivideon on ohjannut, käsikirjoittanut ja editoinut Miika Hellman. Musiikkivideon on
kuvannut Eetu Salmi.

Hollow Shell videon ohjaaja Miika Hellman pohtii biisin sanomaa: ”Me kaikki koemme joskus, että emme ole tarpeeksi ja kamppailemme itsetuntomme kanssa. Synkkinä aikoina
voimme nähdä valoa oman laatikkomme ulkopuolella. Haluamme tuntea ja tulla
huomioiduiksi. Onko turvallisempaa haavoittaa, kun tulla haavoitetuksi?”

Alternative rockia metallivivahteilla tarjoilevan Mavis Wolfin Hollow Shell single tarjoilee
suuria tunteita, messevää soundia sekä riipaisevia laulumelodioita. Biisin on tuottanut
Santeri Peltomäki/ Entropy Mixing. Biisin on säveltänyt Marju Kauppinen, Santeri
Peltomäki ja Ana Kaunisto. Sovituksesta vastaa Santeri Peltomäki ja Heta Halonen. Sanat
ovat Tomi Koiviston käsialaa.

Mavis Wolfin bändi koostuu kokeneista muusikoista: Santeri Peltoniemi (koskettimet,
kitara), Tommi Saarinen (kitara) ja Roni Suhonen (rummut). Lisäksi keikoilla nähdään
vierailevia muusikoita. Mavis Wolfin ensimmäinen sinkku Marching to the tomb julkaistiin
alkuvuodesta ja Hollow Shellin jälkeen on tarkoitus julkaista lisää materiaalia, jota Mavis
Wolfilla on jo runsaasti nauhoitettuna. Mavis Wolfin on lähdössä pienimuotoiselle
kiertueelle syksyllä 2023.

Some: https://www.instagram.com/maviswolfofficial/

Linkki musavideoon: https://youtu.be/Lz8CULCedx4

Spotify: https://open.spotify.com/track/3qKM5tq0tKwqz5qPlZDusV?si=51e3ec12c161455b


Lähde: Marju Kauppinen
Kuva: Eetu Salmi

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.