Tiedote 13.6.2025
Iisalmelainen Hard Rock tulokas Phantomy, julkaisi 13.6.2025 debyyttialbuminsa ”From the Wild” Inverse Recordsin kautta. Albumi ilmestyi sekä CD-formaatissa että suoratoistopalveluissa, tuoden kuulijoille annoksen raakaa rock-asennetta suoraan Iisalmen syvistä perämetsistä ja hämyisistä autotalleista.

Biisilista:
01. From The Wild
02. High Octane
03. Tiger Wound
04. Lost in the Night
05. The Freezing Moon
06. Christine
07. Wild Jungle Woman
08. Bad Blood
Miksaus & masterointi: Rasmus Laurila
Albumin kansi: Essi Kesänen
KUUNTELE ’From The Wild’ albumi: https://push.fm/fl/
Phantomy syntyi vuonna 2020, kun yhtyeen jäsenet päättivät perustaa bändin, joka soittaisi heviä taidokkaasti, mutta rock’n’roll-meininkiä unohtamatta. Jo useamman vuoden yhtye on tehnyt pohjatöitä debyyttialbumin julkaisua varten ja keikkailut satunnaisesti lähinnä kotikonnuillaan. Nyt työ on viimein kantanut hedelmää ja yhtye valmistautuu debyyttialbuminsa From the Wild julkaisuun.
Yhtyeen rumpali Herkko Lappalainen taustoittaa albumia ja sen tekemistä seuraavanlaisesti:
‘’Tätä levyähän lähdettiin tekemään parin vuoden soittelun ja keikkailun jälkeen perinteiseen tapaan tee-se-itse -meiningillä ja levyä on äänitelty vähän milloin missäkin. Lopputuloksena läjään saatiin melko armottoman ja rouhean kuuloinen tekele, joka toimii varmasti raikkaana lisänä sekä ulkomaisen, että kotimaisen rock’n’rollin ja hevin kentällä. Tavoitteena oli tehdä albumikokonaisuus, jolla on tarttuvia biisejä ja kovaa ajoa sekä tuotos, josta löytyy vaarantunnetta niin taltioitujen soittosuoritusten kuin levyn saundien. Tätä hakiessamme päädyimme heivaamaan muun muassa klikin käytön ja soittosuoritusten editoinnin syvälle pöpelikköön jo heti lähtökuopissa.’’
Albumin kaksi singleä High Octane ja Wild Jungle Woman edustavat levyn kevyempää ja tarttuvampaa laitaa, mutta yhtyeen kitaristi Eetu Räsänen lupaa levyllä olevan myös muuta tarjottavaa:
‘’Albumista tuli sinänsä aika ovela, että vaikka levyn kaikki biisit ovat selkeästi aika perinteisiä hevitykittelyjä, ovat ne kuitenkin keskenään sen verta erilaisia, että albumin läpikuunnellessa on vähän seikkailun tuntua. Siellä on tarjolla vähän kaikkia eri makuja High Octanen melodisesta rokkirämistelystä The Freezing Moonin nahkaheviriffittelyyn ja From the Wildin punk-henkisestä kaahauksesta Bad Bloodin eeppiseen balladifiilistelyyn.’’
Yhtye tulee kiertämään levyn julkaisun myötä myös Suomen keikkapaikkoja ja tulevista keikoista yhtye tiedottaa tarkemmin some-kanavillaan.
Kokoonpano:
Samu Karhu – Laulu
Eetu Räsänen – Kitara ja taustalaulu
Rasmus Laurila – Kitara ja taustalaulu
Roope Lappalainen – Bassokitara
Herkko Lappalainen – Rummut
Linkit:
https://www.facebook.com/
https://www.instagram.com/
https://phantomy.bandcamp.com
Lähde: Inverse Records