Parkway Drive Helsingin Jäähalliin marraskuussa 2025

Kuva: Hannu Juutilainen
MAINOS:




Tiedote 15.10.2024

Vuonna 2003 perustettu Parkway Drive nimettiin kadun mukaan, jolla bändin alkuaikojen treenikämppä & punk-skenen keikkapaikka “Parkway House” sijaitsi. Parkway Drive sai lentävän lähdön uraansa kun yhtyeen debyyttilevyn tuotti Killswitch Engage -kitaristi Adam Dutkiewicz, jonka myötä bändi ja julkaisu saivat ansaitsemaansa lisähuomiota. Kyseinen levy aloitti bändin matkan isoille kansainvälisille kiertueille ja niillä Parkway Drive onkin viihtynyt siitä saakka, välillä lisäten vettä myllyyn hiteiksi muodostuneilla albumijulkaisuilla, joista viimeisimpänä tyylikkään rehellinen “Darker Still”.

Kuluneena kesänä Parkway Drive vakuutti yhtenä Tuskan pääesiintyjistä. Bändin live-vedot ovat tunnettuja uskomattomasta energiastaan ja äärimmäisen näyttävistä show-elementeistä, joista Tuskassa saatiin jo esimakua. Tulevalla kiertueella tullaan näkemään show, joka loisteliaisuudellaan ja vaikuttavuudellaan tulee taatusti hakemaan vertaistaan.

Kiertuepaketin täydentävät niinikään Australian viriilistä metalliskenestä tulevat deathcore-turbo Thy Art is Murder sekä metalcore-suosikki The Amity Affliction.

Lipunmyynti keikalle alkaa perjantaina 18.10.2024 klo 12:00 Ticketmasterissa.

TuskaLive ja Grey Beard esittävät:
Parkway Drive – 20 Year Anniversary European Tour 2025
Special Guests: Thy Art is Murder, The Amity Affliction

12.11.2025 Helsinki – Jäähalli
Liput: Ticketmaster
Permanto alk. 77,00€
Premium alakatsomo alk. 87,00€
Regular alakatsomo alk. 67,00€
Ei ikärajaa / K-18 | ovet 17:00

 

Lähde: TuskaLive

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.