Saksalaisen Parasite Inc. -yhtyeen viiden vuoden takainen debyytti aiheutti pienimuotoisen kuhinan niin musiikkipiireissä kuin allekirjoittaneen omassa musiikin kuuntelussa. Kyseinen levy sisälsi muutaman todella kovan kappaleen, mutta myös erittäin keskinkertaista materiaalia. Epätasaisuudestaan huolimatta albumi nousi reilusti plussan puolelle ja on viihtynyt aika ajoin soittimessani tähän päivään asti. Odotukset tätä uutukaista kohtaan olivat siis melko suuret.
Pari ensimmäistä kuuntelukertaa loivat, vastoin kaikkia odotuksia, melko tylsän kuvan. Olo oli lievästi sanottuna pettynyt. Onneksi en kuitenkaan antanut periksi liian nopeasti, sillä ”Dead And Alive” alkoi näyttää kynsiään vasta useamman pyörityksen jälkeen.
Suurin ero debyyttiin löytyy soundipuolelta. Vaikka ”Time Tears Down” oli äänimaailmaltaan tarpeeksi selkeä, kuulosti se tästä huolimatta lattealta. Tälle uudelle tuotokselle on saatu mukaan enemmän syvyyttä ja dynamiikkaa. Levy on tätä myötä paljon eläväisempi.
Kuuntelukertojen lisääntyessä toinen huomattava asia nousee esiin. ”Dead And Alive” ei sisällä yhtään huonoa biisiä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ei tee mieli skipata yhtään kappaletta. Tasavahvasta kokonaisuudesta huolimatta muutama sävellys nousee karvan verran muiden yläpuolelle. Kuten esimerkiksi groovaava ”Headfuck Rollercoaster”, joka kaikessa tarttuvuudessaan jää soimaan päähän sekä Running Wildin suuntaan syvästi kumartava ”Sunset Overdrive”.
Oikeastaan ainoa levyä häiritsevä tekijä, joka oli myös yksi ”Time Tears Downin” myllynkivistä, on laulaja Kai Biglerin suoritus. Vaikka mies hoitaakin tonttinsa varsin mallikkaasti, jää ulosanti yksiulotteiseksi ja loppua kohden jopa hieman puuduttavaksi.
Nykymaailmassa, jossa genren pioneerit muuttavat tyyliään lähes täydellisesti ja uudet tulokkaat pyrkivät taiteellisempaan ilmaisuun on mukava huomata joidenkin pysyvän uskollisena omille ja edustamansa tyylisuunnan juurille. Parasite Inc. on tehnyt levyn, joka on poiminut parhaat palat 1990-luvulta, sekoittanut niihin oman soundinsa ja samalla tuonut sekoituksensa vuoteen 2018. ”Dead And Alive” kuulostaa erittäin tutulta, mutta samaan aikaan todella raikkaalta. Ei voi muuta kuin suositella melodisen kuolon ystäville.
8½/10
Marko Klingberg
1.Countershock
2.Once And For All
3.This World
4.Fall Of The Idealist
5.Headfuck Rollercoaster
6.Flesh Decadence
7.Red Wine Collider
8.Sunset Overdrive
9.Cold Silent Hell
10.Dead And Alive
11.Empty Streets( Scandroid cover)
Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.
 Metalliluolan arvio, Marko Klingberg.){kind=link}