Omnium Gatherumin Jukka Pelkonen tuuraamassa Eluveitien vokalistia jenkkikiertueella

Kuva: Erin Zisser
MAINOS:




Omnium Gatherumin ja Eluveitien kiertue Jenkeissä alkoi alkukuusta ja on myynyt suuren osan keikoista loppuun. Eluveitien vokalisti ei kuitenkaan päässyt kiertueelle mukaan, joten Omnium Gatherumin Jukka Pelkonen hoitaa joka ilta osan kappaleista.

Jukka kommentoi:
”Juu, tällainen nakki napsahti meikäläiselle. Elikä noin viikko ennen lähtöä rundille Eluveitien produktiosta otettiin yhteyttä ja kerrottiin tilanne. Heidän pääjehunsa joutuu jättäytymään pois rundilta perhesyihin vedoten. Tämä vaaransi koko rundin tapahtumisen ja kysyivät, että voisinko ruveta tuuraushommiin. Aika suorilta sanoin, että lähettäkää biisit, joihin tarvitsee tuuraajaa ja alan treenaamaan niitä. Biisejä tosin vain neljä kappaletta minun hoidettavana, joten ei mitenkään mahoton paikka. Tässä sitä nyt sitten tykitellään pari vetoa illassa, mutta näin viikon jälkeen alkaa jo tottua meininkiin. Myös lämppäribändin(Seven Spires, USA) laulaja sai samanmoisen tehtävän. Eli kaikki voittavat ja kiertue rullaa mukavasti eteenpäin.”

 

Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Erin Zisser

 

Profiili |  + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.