Noumenan uusi kappale ”Ihmisen tie” luotaa vapaan tahdon rajoja

Kuva: Noumena
MAINOS:



Tiedote 18.6.2022

Ähtäriläislähtöinen melodisen death metalin soihdunkantaja Noumena on
julkaissut uuden kappaleen “Ihmisen tie”. Tyylilleen uskollisena Noumena
tarjoilee raskaan ja melankolisen kappaleen, jossa kajastaa toivon
pilkahdus.

”Animan maalailevan tunnelmoinnin jälkeen mieleni teki tehdä biisi,
jolla palattaisiin lähemmäs vuosituhannen ensimmäisten vuosien Noumenaa.
Halusin kuitenkin hyödyntää vuosien varrella monipuolistuneita
lauluosuuksia, joten Antin örinän lisäksi biisissä kuullaan reilusti
myös Suvia ja Markusta, aina pehmeästä kertosäkeestä välikohtien
kirkunoihin”, kommentoi kitaristi Ville Lamminaho.

Kappaleen sanoitukset käsittelevät mielen ja ruumiin välistä suhdetta
sekä vapaata tahtoa. Onko ihmisen tahto determinismin hallitsemassa
maailmassa poikkeus, vai onko vapauden tunne vain aivojen oma harha?

Kappale on äänitetty ja miksattu Samu Oittisen toimesta Fantom Studiolla
ja masteroitu Mika Jussilan toimesta Finnvoxilla. Kansigrafiikan on
tehnyt Tiina Rikala ja kappaleen lyriikkavideon Ville Lamminaho.

1. Ihmisen Tie

Noumenalta on luvassa lisää uutta musiikkia vuoden 2022 aikana.

Antti Haapanen – laulu
Suvi Uura – laulu
Ville Lamminaho – kitara
Tuukka Tuomela – kitara
Markus Hirvonen – kitara, laulu
Hannu Savolainen – basso
Ilkka Unnbom – rummut

www.noumena.info
www.facebook.com/Noumenaband
www.instagram.com/noumenaofficial/


Kuva: Noumena
Lähde: Haunted Zoo Productions

 

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.