Tiedote 5.12.2017
Salolainen Abhordium tarjoaa Metalliluolan ensisoitossa uuden musiikkivideon kappaleesta ”Obsidian Chamber”. Biisi on nostettu yhtyeen lokakuun lopussa ilmestyneeltä toiselta albumilta ”Omega Prayer”.
Yhtye kertoo Metalliluolalle tuoreesta videosta seuraavaa:
Uudelta levyltä päätettiin tehdä kaksi videota, lyriikkavideo kappaleesta ”Dreary Touch of the Void” sekä musiikkivideo kappaleesta ”Obsidian Chamber”. Laulajallamme Karilla oli jo valmiiksi visio siihen ja videon ajankulku sekä tarina perustuu vahvasti kappaleen lyriikoihin. Lyriikat käsittelevät pitkälti obsidian-lasiin katsomista ja syventymistä sen visioihin sekä kutsuihin…..videossa on myös viitteitä kansikuvaan niin kuin myös kappaleessa ”Perpetual Desertification”.
Käytännössä kaikki; ohjaus, käsikirjoitus, rekvisiitta, vaatetus, kuvaus sekä muut kuvausjärjestelyt tehtiin itse paria otosta lukuun ottamatta. Suurin osa videosta kuvattiin keväällä 2016 ja viimeiset otokset 2017 kesällä. Editoinnin teki portugalilainen Guilherme Henrigues.
Abhordium on 2005 muodostettu blackened death metal bändi Salosta. Tyyli on ollut alusta lähtien brutaali ja kaoottinen. Lyriikat käsittelevät kuolemaa, konflikteja, kaaosta, tuhoa ja rituaaleja. Ensimmäiset demot julkaistiin 2005-2006 ja 2009 ilmestyi bändin ensimmäinen EP onnistuneen Euroopan kiertueen jälkeen. Vuonna 2011 julkaistiin ensimmäisen pitkäsoiton ”When Depravity Incarnates”, jonka jakelusta vastasi Inverse Records. Toinen kokopitkä ”Omega Prayer” julkaistiin 27.10.2017 ja se on saanut hyvän vastaanoton fanien ja arvostelijoiden keskuudessa.
http://abhordium.com/
https://www.facebook.com/Abhordium/
https://abhordium.bandcamp.com/
https://www.instagram.com/abhordium/
https://open.spotify.com/artist/32vmLEGIaMXwmOzEyPxntz
https://soundcloud.com/abhordium
https://www.youtube.com/user/AbhordiumOfficial
https://myspace.com/abhordium
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.