[three_fourth]
Metallica on monumentti, joka on muokattu viiden ensimmäisen albumin voimin. Edes heikommat levytykset eivät ole sitä sortaneet, ehkä tuoneet säröjä pintaan mutta eivät horjuttaneet Metallican asemaa raskaamman musiikin isoimpana ja menestyneimpänä yhtyeenä. Yleisesti ottaen Metallican albumeista puhutuimmat ja suosituimmat ovat Black-albumi, Master of Puppets sekä Ride the Lightning. Nyt otan yhden Metallican suuren aikakauden levyn tarkasteluun ja se on vuonna 1988 ilmestynyt …And Justice For All.
Metallican historiaa on turha alkaa käymään lävitse, mutta levyn kannalta on pakko tuoda esille se, että edellinen levy Master of Puppets (1986) nosti Metallican isojen yhtyeiden joukkoon ja levy oli iso menestys. Euroopan kiertueen aikana yhtyeen basisti Cliff Burton kuoli liikenneonnettomuudessa ruotsissa vuonna 1986, joka oli yhtyeelle todella iso menetys jonka läpikäymiseen yhtyeellä meni vuosia. Nämä asiat ovat varmasti vaikuttaneet And Justice For All:in kappaleisiin ja levyn yleisilmeeseen. Mielestäni albumi on Metallican ehdottomasti vihaisin ja teknisen levy, selkeästi kannanotto sekä tapa purkautua negatiivisista tapahtumista. Kun miettii, että Cliffin kuoleman aikaan Metallican jäsenet olivat nuoria vähän päälle 20-vuotiaita juuri suureen suosioon nousseita muusikoita, niin se vihan ja pettymyksen tunnetila on enemmän kuin ymmärrettävissä.
Uusi basisti Jason Newsted joutui astumaan suuriin saappaisiin ja sai varmasti osan kielteisistä ja turhamaisuuden tunteista niskaansa. Yksi asia mikä minua ja suurinta osaa faneja vaivaa on, se että Jason Newstedin bassoraidat ovat pyyhitty lähes olemattomiin. Nuorempana tämä ei juuri haitannut kun levyä kuunneltiin kasetilta tai lp:ltä taukoamatta suhteellisen huonolaatuisilla musiikintoistolaitteilla, mutta tähän ikään tultaessa ja tekniikan kehittyessä en voi jättää huomioimatta tätä seikkaa. Yleisin selitys lienee se, että bassoraidat seuraisivat tarkasti rytmikitaroiden melodiankulkua ja siksi niin huonosti kuultavissa, uskokoon ken tahtoo.
Levy on suhteellisen pitkä ja ehkä vähän raskas kuunneltava. Levyllä on mittaa kokonaiset 65 minuuttia ja sisältää yhdeksän legendaarista kappaletta. Kaikki kappaleet ansaitsevat paikkansa levyltä ja sopivat levyn yleistunnelmaan loistavasti. Biisit ovat teknisimpiä ja sävyltään hiukan progressiivisia verrattuna aikaisempiin suoraviivaisempiin levytyksiin. Yleisilmeeltään riffit ovat keskitempoisia ja raskaita, vaikka nopeuttakin löytyy esim. Blackenedin ja Dyers Even muodossa. One edustaa levyn hitaampaa osastoa ja vaikka biisi on puhki kulunut niin kyseessä on yksi kaikkien aikojen kovimpia kappaleita, joka nousee lopussa aivan uskomattomiin mittasuhteisiin. To Live is To Die on Burtonin muistoksi tehty instrumentaali, jossa käytetään Cliff Burtonin säveltämiä riffejä hyväkseen. Biisi itsessään on vajaan kymmen minuutin mitallaan vähän puuduttava vaikka kappaleen hienoa melodiankulkua ei voi väheksyä.
Harvester of Sorrow on yksi Metallican raskaimmista kappaleista, jonka riffit vyöryvät raskaina Hetfieldin vihaisen laulun myötä suoraan kuuntelijan kasvoille. Ehdottomasti yksi levyn parhaimpia kappaleita jonka ansiosta mm. osaa arvostaa Hetfieldin ”downpicking” – soittotyyliä ja kykyä saada kitarastaan melodisia, mutta todella tappavia raskaita riffejä, jotka ovat heavy metallin kehityksessä olleet mittaavan suuressa asemassa. Yhtään heikommaksi ei jää seuraava järkäle The Frayed ends of Sanity, joka viimein Soniphere festivaaleilla Helsingissä esitettiin kokonaisuudessaan livenä. Vaikka levyn biisit ovat sen verran kovaa valuuttaa, niin mielestäni joitakin biisejä on venytetty turhan pitkiksi ja toisto voi käydä jossain välissä puuduttamaan. Jos Hetfield sekä Hammett ansaitsevat pisteet kitaratyöskentelystä, niin Ulrichin soitto ei ole koskaan ollut sitä, mitä se parhaimmillaan voisi olla. Rumpusoundit ovat tällä levyllä todella kuivat niin kuin koko levyn yleissoundi, vaikka mielestäni kitaroiden osalta selkeät soundit taas puolestaan puhuvat puolestaan riffivoittoisessa levyssä.
… And Justice for All on kokonaisuudessaan loistava albumi ja ehdottomasti Metallican top 3- levyjä. Levyä voidaan pitää myös Metallican viimeisenä thrash-levynä ja yhden aikakauden päätöksenä. Levyn ilmestymisestä tulee kohta 26 vuotta, mutta ne ajat kun tätä levyä kuunteli nuorena poikana ei pyyhkiydy koskaan mielestä. Se, että joku levy jättää näin kirkkaat ja hienot muistot kertovat jostain ainutlaatuisesta.
9½ / 10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. Blackened 6:43
2. …and Justice for All 9:45
3. Eye of the Beholder 6:25
4. One 7:26
5. The Shortest Straw 6:35
6. Harvester of Sorrow 5:45
7. The Frayed Ends of Sanity 7:44
8. To Live Is to Die 9:48
9. Dyers Eve 5:14[/one_fourth_last]
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
