Melodista rock- ja metallimusiikkia soittava Lilli julkaisi singlen ”Manflake”

Valokuvaaja: Markus Koskinen
MAINOS:




Tiedote 1.2.2022

Suomalainen melodista rock- ja metallimusiikkia soittava LILLI on julkaissut Manflake-nimeä kantavan järjestyksessään toisen singlen tulevalta kakkosalbumiltaan. Aiempi julkaisu Limits of Life antoi esimakua yhtyeen uudesta linjasta ja uusi kappale luo jatkumoa toisen albumin energisempään ja raskaampaan linjaan.
“Manflakessa luotetaan perinteiseen rockin reseptiin lisättynä reilulla kourallisella raivokkuutta punkin puolelta. Näiden fuusiona syntynyt kappale on samalla, sekä kantaaottavan raivokas, mutta myös melodinen nyrkit ilmaan nostattava rymistely”, kertoo yhtyeen basisti ja studiopäällikkö Sami Halinen“Manflaken osalta on pyritty myös panostamaan entistä enemmän kappaleen soundilliseen laatuun, unohtamatta punkille luontaista rosoa ja särmää, mitä tarjoillaan kuulijalle tehokkaana, reilun kolmen minuutin tehopakkauksena”, Halinen jatkaa.
Yhtyeen vokalisti Lily Black avaa hieman sanoitusten taustoja: ”Manflake syntyi omakohtaisista kokemuksista kritiikiksi muiden mielipiteitä ja ajatuksia väheksyviä ihmisiä kohtaan. Tälle joukolle ennen oli kaikki paremmin ja vanhojen normien seuraaminen, sekä perinteiden ja normien on ylläpito tärkeämpää, kuin nyky-yhteiskunnan muutoksen hyväksyminen. Kappale rohkaisee näitä tahoja vastaan taistelevia elämään rohkeasti omaa elämäänsä omalla tavallaan ja olemaan ylpeitä siitä.”
Kuuntele ”Manflake”:
Kappaleen äänitykset on tehty bändin basistin, Sami Halisen kotistudiossa, Nakkilassa. Miksauksen on tehnyt Jyväskyläläinen Sami Niittykoski (SN-Audio Production) ja masteroinnin on suorittanut Alho Audio Mastering Tampereelta.
LILLI on helmikuussa 2019 perustettu melodista, kansainvälistä rock- ja metallimusiikkia soittava yhtye, jonka kotipaikka on Pori.
Bändin kokoonpano Manflake singlellä:
Laulu: Lily Black
Kitara: Teemu Harjunen
Basso: Sami Halinen
Rummut: Petteri Rosenbom

Lähde: Inverse
Kuva: Markus Koskinen

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.