Tiedote 7.2.2025
Helsinki Surf City -albumi on kahdentoista kappaleen ovi yhtyeen maailmaan, missä vaahtopäät jylläävät Helsingin tornitalojen korkeudella ja kaupungin äänet kutsuvat hyppäämään rock ’n’ rollin pyörteisiin. Levyn jo julkaistulla ykkössinkulla Beatlesin viisaat sanat vieraili kotimaisen räpin huippunimi Stepa ja Marko
Haaviston tulkitsema Yöjuna lupailee jo nimellään elokuvallista tunnelmaa. Rock ’n’ Roll sydän on tuleva rock-klassikko, jossa vierailee taitelijanakin tunnettu, mystinen Maria Stereo. Levyn päätöskappale Ison cityn valot vie Mary Ann Hawkinsin taiteen jälleen uusiin sfääreihin ja sen eteerisestä sekä äärimmäisen vahvasta tulkinnasta vastaa Minja Koski, eli M.
”Olemme aina olleet kiinnostuneita tekemään sellaista musiikkia mikä meitä itseämme kiehtoo. Uusia kappaleita tehdessä tuntui luontevalta tehdä myös laulettuja biisejä. Hyvin varhaisessa vaiheessa oli myös selvää, ketkä näitä kappaleita haluttiin tulkitsemaan ja onneksemme saimme hyviä ystäviä mukaan, jotka sattuvat myös olemaan legendoja omilla tahoillaan. Ennen kaikkea olemme saaneet valmistella levyä rauhassa ja muotoilla siitä juuri sellaisen, kun halusimme. Biisit ovat todella vahvoja ja laulukappaleet tuovat hyvän lisähöystön siihen mitä me parhaiten teemme. Kakkosalbumista tuli entistä monipuolisempi kokonaisuus, ja mielestämme se on vielä debyyttialbumiakin vahvempi osoitus siitä, mitä Mary Ann Hawkins on”, yhtye kertoo.
Viime vuosina monipuolisesta ulosannistaan ylistetty bändi on ollut tuttu näky niin eturivin festivaaleilla, skeittitapahtumien jatkoilla, Keski-Euroopan vallatuissa taloissa kuin kotimaisissa konserttisaleissa. Yhtyeen omaperäisen soundin salaisuus on perinteisen surfin ja rautalangan yhdistäminen muun muassa lead-saksofonin avulla elokuvalliseen tunnelmointiin, aina spagetti western -maailmaan asti, unohtamatta vauhdikasta rock-räminää. Myös elegantti visuaalisuus sekä lyhytelokuvamaiset musiikkivideot ovat kiehtoneet sekä faneja että kriitikoita ja bändiä onkin kutsuttu muun muassa Suomen parhaaksi livebändiksi sekä surf rockin uudeksi valtiaaksi.
Helsinki Surf City julkaistiin vinyylinä, CD:nä ja digitaalisilla alustoilla perjantaina 7.2.2025.
Mary Ann Hawkins – Helsinki Surf City -kiertue 2025
- KE 12.02. Mars-festivaali, Seinäjoki
- PE 21.02. Telakka, Tampere
- LA 22.02. Bar Ö, Turku
- PE 28.02. Helsinki, Kuudes Linja
- LA 08.03. Torvi, Lahti
- LA 15.03. Musta Kynnys, Jyväskylä
- PE 21.03. Suisto, Hämeenlinna
- PE 04.04. 45 Special, Oulu
- LA 05.04. Sawohouse, Kuopio
Tilaa Mary Ann Hawkins: Helsinki Surf City (LP/CD)
VIDEOITA:
- Mary Ann Hawkins: Helsinki Surf City https://www.youtube.com/watch?
v=aHSjwzdoLek - Mary Ann Hawkins: Beatlesin viisaat sanat (feat. Stepa) https://www.youtube.com/watch?
v=chzyot1QJR4
Mary Ann Hawkins – Helsinki Surf City -kiertue 2025
- 21.02.2025 Telakka, Tampere
- 22.02.2025 Bar Ö, Turku
- 28.02.2025 Helsinki, Kuudes Linja
- 08.03.2025 Torvi, Lahti
- 15.03.2025 Musta Kynnys, Jyväskylä (+Marko Haavisto & Poutahaukat)
- 21.03.2025 Suisto, Hämeenlinna (+good boys)
- 04.04.2025 – 45 Special, Oulu (+Marko Haavisto & Poutahaukat)
- 05.04.2025 – Sawohouse, Kuopio (+Marko Haavisto & Poutahaukat)
Linkit:
Lähde: Oy Svart Musik Ab / Svart Records