Miltä kuulostaisi kauhuelokuvat, melodiat, kuorot sekä Anaal Nathrakh-mainen rymistely sullottuna tiiviiseen puolen tunnin pakettiin? Oli tuosta sekoituksesta mitä mieltä tahansa, Make Them Die Slowly on joka tapauksessa sellaisen synnyttänyt.
Ja millaisen hirviön tämä mystisyyteen verhottu yhtye onkaan luonut – mystinen siitä syystä, ettei julkisuuteen ole vuodettu jäsenistön henkilöllisyyksiä pois lukien pääsäveltäjä Mick Kenney, joka on varmasti monelle tuttu Anaal Nathrakhista. Huhujen mukaan myös Fukpigin jäsenistöä soittaisi ”Ferox”illa. Ja hirviön, koska musiikki vyöryy pedon lailla kuulijan yli iskien kynnet syvälle lihaan ja raadellen tämän henkihieveriin.
Herra Kenneyn ollessa myös tässä bändissä pääasiallinen biisinikkari kuulostavat erityisesti kitarat kovin tutuilta, joissain kohdissa turhan tutuilta. Onneksi Make Them Die Slowlyn debyytti tarjoilee myös paljon muuta: ”Of Jackal And Demon Bornin” eeppiset kuorot, ”The Mutilatorin” groovaavan pääriffin tai vaikka ”Eaten Alive!”:n lähes surumielinen kertsi ovat vain muutama esimerkki siitä mannasta mitä albumilla on tarjota.
Yhtään huonoa biisiä ei levylle ole eksynyt, mikä on harvinaista nykyaikana ja kaiken kruunaa kauhu- ja sci-fi elokuvista tuttu tematiikka, joka yhdistää kappaleet kokonaisuudeksi. Ainoa risujen arvoinen asia on ohut soundi, joka olisi varmasti pystytty korjaamaan miksausvaiheessa. Se vanha totuus, ettei kaikkea voi saada pitää tässä tapauksessa hyvin paikkansa.
Tuosta pienestä lapsuksesta huolimatta ”Ferox” on todiste siitä, että äärimetalli voi pulskasti ja toisinaan pystyy tarjoilemaan jotain unohtumatonta sekä täydellisyyttä hipovaa.
9/10
Marko Klingberg
1. Profonde Tenebre
2. Murder Night
3. Demoni
4. Pieces
5. The Mutilator
6. Of Jackal And Demon Born
7. The Bastards Have Landed
8. The Nights Of Terror
9. Eaten Alive!
10. Murder Night (The Final Girl)
Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.
 Metalliluolan arvio, Marko Klingberg.){kind=link}