”Lars Ulrich on paska rumpali”, ”Kirk Hammett soittaa päin helvettiä”, ”James Hetfiedin ääni on hajalla”, ”Metallicaa ei ole ilman Cliff Burtonia”, ”Black Albumin jälkeen eivät ole tehneet mitään hyvää” ja niin edelleen… Yksi maailman suurimmista metalliyhtyeistä herättää tunteita laidasta laitaan, mutta suosio on sitä luokkaa, että heikoimpia hirvittää. Helsingin olympiastadionin kahteen konsertti-iltaan myytiin yhteensä 105 000 lippua, mikä on maassamme ainutlaatuinen suoritus metallimusiikissa ja uudistetun stadionin komea ennätys.
Rajustakin arvostelusta huolimatta Metallica onnistuu olemaan enemmän kuin osiensa summa, jossa jokaisella jäsenellä on oma tärkeä paikkansa kokonaisuudessa. Yhtyeen sävellyskynästä on lähtöisin niin monta metalliklassikkoa, yksittäisiä kappaleita kuin kokonaisia albumeita, että paikka yhtenä maailman merkittävimmistä metalliyhtyeistä on täysin ansaittu.
Kahden konsertin lisäksi Helsingin viikonloppu sisälsi runsaasti oheisohjelmaa, joissa Metallican vahva markkinakoneisto oli valmiina vastaanottamaan lisää rahaa konserttivierailta. Toki vastineeksi oli mahdollisuus saada elämyksiä, paitoja, levyjä tai mitä erilaisimpia muistoesineitä kotiin vietäväksi. Ohjelmassa oli fanialue tapahtumineen jäähallilla, pop-up -kauppa, elokuvia, haastattelutilaisuuksia, tribuuttikeikkaa ja niin edelleen. Lauantain välipäivänä myös Apocalyptica saapui jäähalliin esittämään oman sellovetoisen Metallica-settinsä.
Viikonlopun karkelot olivat alkaneet jo perjantai-illan keikalla numero yksi ja homman nimi oli siis se, että perjantaina soitetuista kappaleista yksikään ei ollut mukana enää sunnuntain setissä. Näin faneille tarjoutui mahdollisuus kuulla halutessaan kaksi täysin erilaista keikkaa. Perjantaina luotiin alkuasetelmat sunnuntaille ja saatiin selville kappaleet, joita ei kuultaisi.
Setti perjantaina 7.6.
- Creeping Death
- Harvester Of Sorrow
- Leper Messiah
- King Nothing
- Lux Æterna
- Too Far Gone?
- Fade To Black
- Inamorata
- Orion
- Nothing Else Matters
- Sad But True
- Blackened
- Fuel
- Seek & Destroy
- Master Of Puppets
Myös lämppäribändit vaihtuivat. Perjantaina oman osuutensa olivat suorittaneet Mammoth WVH ja Architects, kun taas sunnuntaina vuorossa olivat Ice Nine Kills ja maassamme useasti vieraillut ja suurta suosiota nauttiva Five Finger Death Punch.
Mielenkiintoa siis riitti, joten lähdetään katsomaan mitä Metallica-sunnuntai meille tarjosi.
Bostonista lähtöisin oleva Ice Nine Kills avasi pelin kauhuelokuvateemaisella metalcorella. Melodinen core toimi hyvin illan aluksi ja tämä itselle entuudestaan tuntematon ryhmä tarjosi viihdyttävän seitsemän kappaleen tuokion. Show’ssa nähtiin teurastajia moottorisahoineen, kirveineen ja veitsineen. Zombit, irtileikatut ruumiinosat, sekä tanssiperformanssit tehostivat esitystä. Välillä meno oli zombien lahtauksineen kuin The Walking Deadista.
Yhtyeen voisi mieluusti katsella uudelleen omalla keikallaan, missä show pääsisi paremmin oikeuksiinsa kuin aurinkoisella stadionin lavalla.
Setissä kuultiin:
Savages
Hip To Be Scared
Wurst Vacation
Ex-Mørtis
A Grave Mistake
Rainy Day
The American Nightmare
Five Finger Death Punchin aloittaessa oman urakkansa alkoi myös katsomo täyttyä. Vaikka Metallica-paidat olivat illan suosituin asuste, niin yleisössä näkyi huomattavan paljon myös 5FDP-vaatetusta.
Tätä oli selkeästi odotettu ja tunnelma alkoi nousta lupaavasti.
”Lift Me Up” ja ”Trouble” käynnistivät keikan ja nyt äänimaailmaa oli ruuvattu astetta tuhdimpaan suuntaan kuin mitä illan aloittaneelta Ice Nine Killsilta kuultiin. Yleisö oli hyvin mukana heti ensitahdeista lähtien ja viimeistään kolmantena kuultu kaikkien korvamatojen äiti ”Wash It All Away” sai koko stadionin nyökyttelemään hyväksyvästi. Kappaleen melodia on pirullisen koukuttava ja jää väkisin soimaan päähän.
”Jekyll & Hyde”, mainio ”The House Of The Rising Sun” -cover ja ”IOU” pitivät tunnelmaa hyvin yllä.
Hieno ”Wrong Side Of Heaven” sykähdytti ja ”Welcome To The Circus” jatkoi vahvasti, vaikka sirkustemput loistivat poissaolollaan. Keskellä kenttää sijainnut donitsin muotoinen valtavan kokoinen lava oli lämppäreiden kannalta hankala ja varsinkin päivänvalossa visuaalisesti kovin aneeminen. 5FDP:n musiikki oli kuitenkin laadukasta ja homma pysyi sen ansiosta kiinnostavana loppuun asti. ”Under And Over It” ja “The Bleeding” päättivät mainion setin.
Illan molemmat lämppärit suoriutuivat siis urakastaan puhtain paperein ja sitten olikin illan odotettu hetki.
Juuri ennen Metallican aloitusta soinut AC/DC:n ”It’s A Long Way To The Top” vaihtui Ennio Morriconen ”The Ecstasy Of Gold” klassikkoon ja lavan ympärillä olleet pylväsmäiset screenit heräsivät näyttämään katkelmia ”Hyvät, pahat ja rumat” -elokuvasta. Tämä huikean upea intro on pysynyt Metallica-keikkojen aloituksena aina 1980-luvulta lähtien.
Liikkeelle lähdettiin klassikkomateriaalilla. ”Whiplash” toimi kovana starttina ja toisena kuultu ”For Whom The Bell Tolls” herätti viimeistään koko stadionin. ”Ride The Lightning” täydensi aloitustrion ja täytyy sanoa, että alku oli murskaavan kova!
”Load”-albumin (1996) ”Until It Sleeps” tarjoili hieman keveämpää ilmettä toimien kuitenkin mukavasti. Sitten pudottiinkin toviksi astetta alemmas.
Lars Ulrichin rumpusetille oli varattuna lavalta neljä eri paikkaa ja uusi setti nostettiin lavan alta hydraulisesti ylös ja edellinen laskettiin alas. Kiva idea, että rumpali saatiin soittamaan tasaisesti eri puolilla lavaa, mutta vaihdoissa syntyi jotenkin kiusallinen tauko. Toki näitä vaihtoja ei kuitenkaan ollut keikan aikana kuin kolme, mutta silti homma olisi voitu toteuttaa hieman paremmin.
Tunnelmaa ei nostanut myöskään seuraava kappale, joka oli uusimman ”72 Seasons” -albumin (2023) nimikkobiisi. Lisää tylsyyttä tarjosi perään kuultu ”If Darkness Had A Son”. Nämä uudet kappaleet ovat auttamatta liian pitkiä ja mitäänsanomattomia intensiiviseen livetilanteeseen, nyt kun ei oltu progekeikalla.
Kirk Hammettin & basisti Robert Trujillon ”väliaikanumeroissa” on kuultu usein paikallista musiikkia paikallisella kielellä laulettuna. Suomen keikoilta tutut Hassisen Koneen ”Rappiolla” ja Popedan ”Kuuma Kesä” saivat nyt jatkokseen Pelle Miljoona Oy:n kappaleen ”Olen kaunis”.
”Death Magnetic” -levyltä (2008) settiin poimittu ”The Day That Never Comes” toimi hyvin, mutta ei saanut yleisöä täysin syttymään.
Seuraavana vuoronsa sai illan kolmas uuden levyn kappale. Yleisö ei tuntunut näitä tuntevan ja monilla näytti olevan juoma- tai vessatauon paikka. Luulen, että aika pieni prosentti illan yleisöstä olisi kysyttäessä edes tiennyt soitetun kappaleen nimen. Tuskin se tässäkään ketään kiinnostaa, mutta biisi oli ”Shadows Follow”.
Meneillään olevan kiertueen kahden keikan seteissä on kuultu molempina iltoina pitkä instrumentaali ja tällä paikalla ovat vakiona olleet ”Orion” ja ”The Call Of Ktulu”. Nyt oli jälkimmäisen vuoro ja se oli jo illan kolmas kappale vuoden 1984 ”Ride The Lightning” -klassikolta. Tämä Metallican toinen levy on aina ollut ansaitun vahvasti edustettuna keikkaseteissä.
Upea ”The Unforgiven” sykähdytti ja sähköisti tunnelman – viimeinkin. Onhan tämä nyt aivan mielettömän hieno sävellys. Perään saatiin lisää Black-albumia ja homma lähti taas rullaamaan oikeille raiteille. ”Wherever I May Roam” kulki kuin juna. Vielä vahvempaa jatkoa seurasi, kun ”Batteryn” alussa screenit värjäytyivät Suomen lipun sinivalkoisiin väreihin. Biisi esitettiin kovalla asenteella ja useat pitit pyörivät permannolla. Tällaista Metallicaa tänne oltiin tultu kuulemaan, huima veto!
”Hardwired… to Self‐Destruct” -levyltä (2016) soitettu ”Moth Into Flame” ei juuri jäänyt ”Batterysta” jälkeen ja sävellys on ehdottomasti yhtyeen 2000-luvun tuotannon kärkeä! Komeat liekit lisäsivät kappaleen tehoa.
Loppu alkoi vääjäämättä häämöttää ja ”One” -klassikko tarjoiltiin näyttävien pyrojen tehostamana. Illan viimeinen kappale ei tullut varmasti kenellekään yllätyksenä, sillä ”Enter Sandman” on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ja suosituimmista Metallica-viisuista.
Metallica-keikkojen tyyliin jokainen bändin jäsen lausui lopuksi vuorotellen kiitokset yleisölle ja parin tunnin setti oli paketissa. Kokonaisuus oli hieman kaksijakoinen, sillä keikan alku ja loppupuoli olivat täyttä timanttia, mutta väliin mahtui selvästi seesteisempi jakso. Samoin valoisa kesäkuu ei ole paras ajankohta ulkokeikalle, sillä käytännössä ainoan valoshow’n esitykseen tarjosi ilta-aurinko. Tämä setti olisi hienoa nähdä myös pimeässä.
Vahvasti plussan puolelle kuitenkin jäätiin ja kotimatkalle saattoi lähteä hymyssä suin. Iltapäivälehtien otsikoimia WC- tai ruokakaaoksia en kohdannut missään vaiheessa, vaan järjestelyt toimivat vallan mainiosti. Metallican virallisilla sivuilla on katsottavissa valtava määrä korkealaatuisia valokuvia illan keikasta:
https://www.metallica.com/tour/2024-06-09-helsinki-finland.html
Raportti ja kuvat Hannu Juutilainen ©Metalliluola
Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.
