Teatraalisen metallin uusimpia valopilkkuja musiikin syövereissä on pientä hypetystäkin osakseen saanut suomalainen Lost in Grey. Yhtyeen debyytti ”The Grey Realms” keräsi varsin kiitettäviä arvioita ja siivitti poppoon pitkälle Keski-Euroopan kiertueelle. Bändissä vaikuttaa kolme laulajaa: Anne Lill, Emily Leone ja Harri Koskela. Harrin vastuulla on myös kosketinsoittimet. Basistina vaikuttaa Aapo Lindberg ja kitaristina Miika Haavisto.
Tapaan yhtyeen pääpirut hyvinkääläisen Crafters-ravintolan takahuoneessa, jossa kosketinsoittaja Harri Koskela maistelee miltä pekonirasvapesty viski maistuu ja laulaja Anne Lill pohtii miten irtopuuteri toimii. Edessä on Lost in Greyn toisen levyn “The Waste Landin” levynjulkaisukeikka ja vaikka harjoitukset ovat jääneet vähemmälle, niin bändin dynaaminen duo ei kanna asiasta suurempaa huolta. Biisit ovat tuttuja ja toisen levyn luomisprosessissa ei suurempia synnyttämisen paineita koettu.
“Levy syntyi yllättävän helposti. Euroopan kiertueen jälkeen oli hirveä polte luoda uutta musiikkia ja kaikki kävi aika luonnostaan. Into säveltämään oli sen verran kova, että mitään toisen levyn paineita ei päässyt syntymään. Asetimme itsellemme myös melko tiukan aikataulun ja onnistuimme pysymään siinä.” Harri kertoo.
Lost in Greyn musiikki henkilöityy paljolti Harriin ja Anneen, joiden työnjako on selkeä. Harrin ottaessa vastuun sävellystyöstä Annen velvollisuuksiin kuuluu tekstien kirjoittaminen. “Joitain yhteissävellyksiäkin löytyy, mutta pääasiassa tämä on työnjako”, Anne kertoo. Vain sanoituksiin Harri ei puutu.
Yhdesssä työstäminen on sujunut hyvin, mutta nopea aikataulu on tuonut pieniä haasteita. “Pari kertaa on hätä ja itku ollut lähellä, kun en ole pysynyt tekstien kanssa Harrin sävellystahdissa mukana” Anne kertoo ja pystyy jo nauramaan tilanteelle, jossa hän on studionauhoituksissa kirjoittanut vielä viimeisiä sanoituksia samalla, kun kapppaletta ollaan jo äänittämässä. Pieni paine on kuitenkin synnyttänyt Annen mukaan hyviä “heureka”-hetkiä. “Olen juossut onnellisena tekstin kanssa studioon, että seuraavaksi äänitetään tämä!”
Keski-Euroopan yhteiskiertue Heretoirin, Nothgardin ja Kalmahin kanssa opetti yhtä jos toista.
“Ennen kaikkea yhteissoittoa, kiertue-elämän iloja, suruja ja yhteiseloa. Lisäksi vastaanotto oli aika helvetin hyvä vaikka olimme vasta ensimmäisellä kiertueella. Tulipa paikalle väkeä varta vasten meitäkin katsomaan”, Harri kuittaa.
Uuden levyn myötä bändillä on jälleen hinku päästä kiertueelle myös Euroopan ulkopuolelle. Lisäksi Suomessa olisi Harrin mukaan kiva keikkailla enemmän. “Meillä ei ole varsinaista keikkamyyjää, joten Suomeen on haastava buukata keikkoja. Vaikka itse teemme bändissä melkein kaiken työn, niin keikkamyyntiin ei rahkeet riitä. Kaikennäköisiä suunnitelmia kuitenkin on. Olisi hienoa päästä kiertueelle esimerkiksi Avantasian tai Dimmu Borgirin kanssa.”
“The Waste Land” on edeltäjänsä tavoin teemalevy ja linkittyy siihen tarinallaan. “Nyt liikutaan ajassa taaksepäin ennen debyyttilevyn tapahtumia. The Waste Land on paikkana suuri tyhjyys, jonne kaikki vaiennetut ajatukset ja tunteet on sijoitettu. Tuossa paikassa ne jatkavat eloaan kuiskauksina ja kaikuina” Anne valaisee levyn sielunmaisemaa.
Yhteneväisestä tarinastaan huolimatta levyillä on teknisiä konseptillisia eroja. “Ensimmäinen levy oli tarinaltaan selvästi lineaarisempi, mutta tällä levyllä jokainen kappale on oma tuokiokuvauksensa. Hahmot ovat kuitenkin edelleen samoja” Anne kertoo. “Sävellysten osalta mielestäni palaset ovat paremmin paikoillaan tällä levyllä, koska konsepti oli minullekin paljon tutumpi ja läheisempi. Ensimmäisen levyn kappaleet oli suureksi osin kirjoitettu ennen kuin bändikään oli kasassa. Nyt tilanne on toinen, kun on toimiva kokoonpano olemassa” Harri pohtii.
Uuden levyn teksteihin on mahtunut myös suomenkielinen biisi “Unohdukseen Katoaa”. “Kertosäe jotenkin pulpahti ulos minusta suomeksi, ja sen myötä koko loppubiisikin. Se vain tuntui sillä hetkellä oikealta ratkaisulta vaikka ’vahinko’ olikin”, Anne kertoo. Yllättäen myös Ranska on edustettuna osittain eeppisessä kappaleessa “Drifting in the Universe”, jossa komennetaan balettitermeillä” Anne naurahtaa ja innostuu Harrin kanssa maalailemaan bändin tulevaisuutta “multilingual metal”-bändinä.
Levyn biisimateriaali lähetettiin Ruotsiin Jonas Kjellgrenin miksattavaksi ja parin viikon päästä alkoi jo olla valmista. “Kävimme kuitenkin Annen kanssa paikan päällä vierailulla ja hioimme yksityiskohdat kuntoon” Harri kertoo.
Monesti biisiaiheet löytyvät vaikkapa uutisia tai kirjallisuutta lukiessa, mutta välillä henkilökohtaisetkin asiat päätyvät kappaleiksi asti. “The Waste Landilta” löytyy komea balladi “1992”. “Biisi kertoo liian nuorena menehtyneistä tai tavallaan hukassa olevista ihmisistä” Anne avaa kappaleen taustoja. “Kyseessä on ainoa kappale, jossa emme laula roolihahmoinamme” Harri jatkaa.
Otamme väliin pienen biisileikin uuden levyn tiimoilta:
Nimeä The Waste Landin kappale, jolla saa ylinopeussakon:
“Levyn eka biisi The Waste Land tai Unohdukseen katoaa.”
Nimeä The Waste Landin kappale, joka sopii romanttiseen illalliseen:
“Nyt on paha, Expectations voisi sopia. Sen aikana voisi vaikka pohtia millaisia odotuksia illallisen toisesta osapuolesta on.”
Nimeä The Waste Landin kappale juoksulenkille:
“Far Beyond and Further voisi ehkä olla hyvä valinta.”
Sinfonista ja teatraalista metallia soitetaan ympäri maailmaa. Yhtyeitä on pilvin pimein ja moni niistä identifioituu nimenomaan naislaulajaan. Pohdittaessa miten Lost in Grey erottuu muista Harri ja Anne toteavat, etteivät varsinaisesti asiaa edes ole miettineet. Lost in Grey tekee omaa juttuaan omilla ehdoillaan. “Me yhdistämme ehkä enemmän erilaisia elementtejä ja genrejä musiikissamme, jossa on vaikutteita niin perinteisestä metallista kuin thrashistä ja jopa black metalista. Tarinallisuus on myös niin vahvasti mukana pitkällä kaarella” Anne kertoo. “Vastaavanlaisia bändejä ei oikein edes tule mieleen. Ehkä Arjen Anthony Lucassenin ja Avantasian projektit ovat lähimpänä meitä” Harri jatkaa. “Eikä muissa bändeissä rähistä niin paljoa, kuin Lost in Greyssä” Anne naurahtaa. Tämä on totta. Kahden erilaisen naislaulajan äänet tuovat lisämausteen yhtyeen musiikkiin. Harri kertoo myös itse opetelleensa rähinä- ja murinalauluja tätä bändiä varten.
Kysyttäessä minkälaista tematiikkaa Lost in Greyn nimen takana piilee Anne vastaa: “Nimi merkitsi minulle alunperin harmautta ja sumua, jonka keskellä ei näe tarkasti ja asiat jää helposti piiloon. Ehkä kuitenkin ajan kuluessa nimikin on saanut lisää merkityksellisyyttä. Moni asia maailmassa on jaettu kahteen ääripäähän – musta ja valkoinen, kylmä ja kuuma, hyvä ja paha ja niin edelleen. Kun uskaltaa mennä harmaalle alueelle voi nähdä ne kaikki muutkin sävyt mustan ja valkoisen välissä. Pitää vaan osata varoa, ettei harmauteen pääse liiaksi hukkumaan.”
“Ei lisättävää” Harri toteaa.
Bändin tulevaisuuden visioihin kuuluu vielä uusien levyjen teko samoilla hahmoilla. Kaksikon mukaan toiveena on tehdä samalla jotain viihdyttävää, kuuntelijoita koskettavaa ja ajatuksia herättävää. “Maailmanrauhan kun voisi musiikillamme saavuttaa” Harri maalailee vaatimattoman päämäärän bändilleen.
Keskustelemme vielä hieman pekonin sopivuudesta viskiin. Yhtyeen kitaristi Miika, joka on myös suunnitellut kummankin Lost in Greyn levynkannet saapuu paikalle toteamaan, että pekoni sopii viskiin. Olen samaa mieltä.
Teksti: Pete Alander Kuvat: Lost In Grey
The Waste Land ulkona ja ostettavissa:
https://www.facebook.com/lostingrey
Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.
