Kyyria julkaisi ”Reporn”-tuplalivelevynsä – ”Winter Winds” -livevideo nyt myös ulkona

Kuva: Marjo Tynkkynen
MAINOS:




Tiedote 13.12.2024

Viime vuonna Reporn-25-vuotisjuhlakiertueen tehnyt Kyyria julkaisee toisen loppuunmyydyistä Tavastian-keikoistaan tänään fyysisenä tuplalivelevynä. Ainoastaan vinyylimuodossa saatava Reporn – Live at Tavastia on samalla osa Stay Heavy Recordsin 20 vuotisjuhlajulkaisujen sarjaa.

Kansitaide: Tuomas Rytkönen

Tänään julkaistiin myös illan ainutlaatuisen ja hikisen meiningin taltioinut, Sam Jamsenin ohjaama Winter Winds -livevideo samaisesta illasta. Koko keikan kuvataltiointi on tarkoitus julkaista fanien ihasteltavaksi myöhemmin.

1990-luvulla raketin lailla pääkaupunkiseudun rock-eliittiin noussut ja yhtä yllättävästi vain muutaman vuoden jälkeen hajonnut Kyyria ei ole tekemässä varsinaista paluuta, joten kyseessä on merkittävä pala suomalaista rock-historiaa.

”Miracles do happen! Mahdottomasta tehtiin mahdollista, kun tapasin Gas Lipstickin Kruunuhaan Kolmessa Kruunussa ja sovimme, että tällä kertaa Kyyrian reunion ei jää juttelun asteelle. Toki tulevaan matkaan sisältyi epäilyksiä, ristiriitaisia tunteita ja haasteita, mutta lopulta Reporn-25-vuotisjuhlakiertue oli uskomaton kokemus”, kosketinsoittaja Santeri ”Sande” Kallio kertoo.

Kiertueella oli mukana Kyyrian klassikkokokoonpano Ville Tuomi, Santeri Kallio, Gas Lipstick, Niclas Etelävuori ja Mikael Vehkaoja. Keikat olivat pullollaan iloisia ihmisiä ja tunnelma oli upea lavan molemmin puolin.

”Vuoden 1998 yllättävän hajoamisen tuoma järkytys, pettymys ja katkeruus pyyhittiin pois mielestä musiikin voimalla, hyvässä kaverihengessä ja voisin jopa väittää, että kiertue oli bändille suoranainen katharsis. Keikoilla meno oli hurjaa ja laatu parasta Kyyriaa koskaan. Tästä syystä päätimme julkaista toisen Tavastian keikan livealbumina. Mielestäni olisi ollut hulluutta olla tekemättä matkastamme jonkinlaista konkreettista muistoa”, Sande jatkaa.

INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY | YOUTUBE

 

Lähde: Ginger Vine Management & PR