Kotkan Mannerheimilta vauhdikasta hard rock -ravia ja pohdintaa nykyihmisen käyttäytymisestä

Kuva: Mari Salmenhaara
MAINOS:



Tuedite 9.6.2025

Jo 80-luvun lopusta alkaen kotkalainen Mannerheim on luonut intohimoisella suhtautumisella ja järkähtämättömällä asenteella hard rockiaan, jota ei ikä, miehistönvaihdokset ja tauoiksi vierineet vuodet ole muuttaneet miksikään. Nyt maaliskuussa julkaistu raskaspoljentoinen ja vahvasti 80-luvun hard rockiin sekä heavy metaliin pohjautuva Feel the Heat -single saa seuraajan Man Without a Name -kappaleesta, jonka sävellyksestä vastaava Joni Sven luonnehtii ”lähes itse itsensä kirjoittaneeksi, vauhdikkaaksi, mutta myös ilmavuutta sisältäväksi ralliksi, jonka väliosuuksissa kumarretaan syvään Ruotsin suuren enemmän on enemmän -kitarasankarin suuntaan.”

”Sanoituksissa ollaan hyvinkin mietteliäitä nykymeininkiä kohtaan. Tuntuu, että ihmiset tuomitsevat kaiken aivan liian nopeasti eikä vaivauduta tutustumaan vieraisiin lähimmäisiimme ja heidän ajatuksiinsa kunnolla. Vähän sama asia kuin että luetaan pelkät uutisotsikot ja muodostetaan niiden perusteella näkemys asioista lukematta koko artikkelia”, kitaristi jatkaa.

Miss Bomber 2025 Linda Salmelan sulostuttama Man Without a Name -musiikkivideo toimii ohjaaja Tino Vanhalan mukaan metaforana muutokselle tai uudelle alulle, jossa pääosan esittäjä kokee menettäneensä elämänsä merkityksen löytäen kuitenkin toivonpilkahduksia maailmassa missä kaikki ihmiset näyttävät samalta.

Biisi kuunneltavissa myös Spotifyssa.

KOKOONPANO
Anssi Stenberg – laulu
Joni Sven – kitara
Ari Helin – basso
Jasse Varpama – koskettimet
Antti Tani – rummut

DISKOGRAFIA
Hard Situation/Feel the Dawn -7” (1989)
White Room/Torn to Pieces -7” (Bluelight 1992)
Feel the Dawn (Bluelight 1994)
Mannerheim (Blastic Heaven 1998)
Deeper and Deeper -single (Blastic Heaven 2020)
Free Your Heart -single (2023)
1600 – Sixteen Hundred -single (2023)
Feel the Heat/Man Without a Name -single (2025)

LINKIT
https://www.facebook.com/mannerheimband
https://www.instagram.com/mannerheim_band/

 

Lähde: Metal Asylum Promotions