Kotimaiseen fuzz rock skeneen itsensä vakiinnuttanut Heezer julkaisi uuden singlen ”Collide”

Kuva: Arto Alho
MAINOS:



Tiedote 16.8.2024

Vuonna 2020 perustettu Imatralais-Lappeenrantalainen Heezer julkaisee tänä kesänä kaksi singleä, joista ensimmäinen kappale ”Slower” näki päivänvalon kesäkuussa. Biisi saa nyt jatkoa loppukesän pimeneviin iltoihin istuvaan, astetta melankolisempaan sävyyn sävelletystä kappaleesta ”Collide”. Kappaleen tarina on scifi-seikkailu aurinkokuntaa uhkaavasta tuhosta, jossa ihmiskunta joutuu pakenemaan maasta ja etsimään pelastusta toiselta asuttavalta planeetalta.

”Videolta haluttiin välittyvän kappaleen vahva tunnelma, jossa yhdistyy samaan aikaan epätoivo nykytilanteesta ja usko paremmasta huomisesta, kertoo videon tehnyt yhtyeen basisti Antti Vesikko”

Heezer on pysynyt aktiivisena ja aloittanut ahkeran julkaisutahdin ohella toisen albuminsa kappaleiden kirjoittamisen. Yhtyeen tulevaisuuden suunnitelmissa on äänitysprosessin starttaaminen vuoden 2025 aikana. Heezer etsiikin tällä hetkellä aktiivisesti sopivaa yhteistyökumppania albumin julkaisuun.

Video:

Spotify:

Heezer on keikkaillut kesän aikana ahkerasti ja yhtyeen voi katsastaa livenä vielä tänä vuonna ainakin seuraavissa paikoissa:

  • 24.8. Varjobaari, Tampere mukana Kaiser, Monsternaut ja StoneGazer
  • 31.8. Fullmoon Fuzzfest Varjobaari, Tampere
  • 15.11. Fullmoon Fuzzfest Hard Rock House, Helsinki

Heezer on:

Sami Kääriäinen – kitara, laulu

Ville Räsänen      – kitara

Antti Vesikko      – basso

Ville Häsä      – rummut

Linkit:

IG: https://www.instagram.com/heezerband/

FB: https://www.facebook.com/heezerband

BC: https://heezer.bandcamp.com/

X: https://x.com/i/flow/login?redirect_after_login=/heezerband

Nettisivut: https://heezerband.com/

 

Lähde: Heezer