Tiedote 29.11.2024
Kotimainen psykedeelisestä ja progressiivisesta rockista vaikutteita ammentava yhtye Astral Bazaar on juuri julkaissut odotetun kolmannen studiolevynsä, joka kantaa nimeä Hypnosis of the 12th Degree.
Kuuntele albumi musiikkipalveluissa (Spotify, Apple Music, Deezer, Tidal jne.): https://push.fm/fl/
Nyt julkaistulla levyllä Astral Bazaar jatkaa jo tutuksi tulleella psykedeelisen rockin linjalla, jossa leikkisän itämaistyyliset kitarariffit yhdistyvät monikerroksisiin ja pehmeästi soljuviin lauluharmonioihin. Totuttuun tapaan levyllä kuullaan myös eteerisiä saksofonisooloja sekä pitkiä ja yllätyksellisiä jamiosioita. Bändin aiempaan tuotantoon verrattuna biisit ovat sekä rakenteeltaan että soundimaailmaltaan pelkistetympiä, ja niistä huokuva psykedelia nojaa entistä enemmän bändin luonnolliseen soundiin jälkituotannon sijaan. Bändin itsensä mukaan tämä juontaa juurensa tapaan, jolla levy on sävelletty ja äänitetty:
“Tämän levyn biisit ovat pitkälti syntyneet tai ainakin jalostuneet lopulliseen muotoonsa treeniksellä yhdessä jamittelemalla. Levyn taustaraidat taas on äänitetty studiossa yhteen soittamalla ja meidän omaa livesoundia jäljitellen. Kaikista meidän tähän astisista levyistämme tämä nykyinen pääsee eittämättä lähimmäs sitä, miltä Astral Bazaar kuulostaa livenä.”
Tarinansa puolesta Hypnosis of the 12th Degree ei ole konseptilevy, vaan sen biiseissä seikkaillaan välillä ulkoavaruudessa ja välillä taas kuumilla aavikoilla tai keskiaikaisten kaupunkien ahtailla kujilla. Kantavana teemana levyn sanoituksissa onkin vellominen mitä erikoisimmissa mielenmaisemissa sekä epäilykset omia aistihavaintoja kohtaan. Oli kyse sitten valveunesta, aavikon kangastuksista tai vaikka korkeamman asteen hypnoosista, jää päällimmäiseksi kysymykseksi lopulta se, voiko mielikuvituksen tuotteita erottaa todellisuudesta.
Astral Bazaarista
Astral Bazaar on pääkaupunkiseudulta lähtöisin oleva rockyhtye, jonka eksoottisessa soundissa yhdistyvät vaikutteet psykedeelisestä ja progressiivisesta rockista sekä paikoin myös jazzista ja maailmanmusiikista. Bändin livekeikkoja määrittelee vahvasti seikkailunhaluinen improvisaatio sekä pitkät jamiosiot, jotka nostattavat niin musiikin kuin kuulijansakin uusiin ulottuvuuksiin.
Seuraa:
https://www.facebook.com/
https://www.instagram.com/
https://astralbazaar.bandcamp.
https://www.youtube.com/@
Lähde: Inverse Records