Kotimainen metalliyhtye Dyecrest tehnyt paluun

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja.
MAINOS:




Tiedote 2.2.2018

Dyecrest palaa metallikentälle. Bändi julkaisee kokopitkän albumin myöhemmin tänä vuonna – Ensimmäinen single ulkona nyt.

Vuosituhannen alkupuolella kaksi albumia, ”The Way of Pain” (2004) ja ”This Is My World” (2005) julkaissut suomalainen metallibändi Dyecrest on tehnyt paluun kehiin. Melodisen metallin pelikentällä temmeltävä bändi kiinnitti alkuvuodesta riveihinsä uuden laulajan, Mikael Salon, ja nyt on julkaistu uusi single ”First Born Angel”:

Uusi kokopitkä albumi ”Are You Not Entertained?” tullaan julkaisemaan myöhemmin tänä vuonna. Paitsi Salon tulkintaa, kuullaan uudella levyllä laulajan ominaisuudessa myös Soilworkista tuttua Björn ”Speed” Stridiä.

Aloitimme levyn äänitykset jo vuoden 2016 puolella. Kun äänityksiä tehdään omin voimin, ilman ulkopuolista dead-linea, niin yllättäen aikataulut paukkuivat. Kaikenlaisia liikkuvia osia oli matkan varrella sen verran, että näin kauan se lopulta otti ennen kuin valmista tuli! naurahtaa bändin rumpali Niko Takala.

Omin voimin tekeminen ei tällä kertaa tarkoita kuitenkaan vähimmissäkään määrin sitä, että lopputulos kuulostaisi jotenkin kotikutoiselta. Mukana albumin teossa kun on ollut roppakaupalla ammattitaitoa. Levyn on tuottanut yhdessä bändin kanssa Jussi Jauhiainen ja äänityksistä vastasi Teemu Velin, molemmat miehet tuttuja Lemin kiertävän sirkuksen Stam1nan taustajoukoista. Miksaukset ja osan lauluäänityksistä hoiti Miitri Aaltonen ja masteroinnin Mika Jussila.

– Onhan tässä ollut melkoinen urakka, mutta lopputulosta kuunnellessa kyllä kieltämättä lipeää välillä itseltäkin pieni hymynkare, Takala kuvailee bändin tunnelmia.

– Onnistuneen albumin lisäksi mielialoja on nostanut kovasti uuden laulajan löytyminen. Mikael on tuonut koko touhuun uuden innon meille kaikille!

Takala kertoo, että albumilta tullaan lohkaisemaan kevättalven aikana vielä ainakin yksi single ennen kokonaisen levyn julkaisua.

Dyecrest:
Mikael Salo – laulu
Pirkka Ohlis – koskettimet, kitara, taustalaulu
Matti Pasanen – kitara, taustalaulu
Henri Arola – kitara, taustalaulu
Jukka Matilainen – basso
Niko Takala – rummut

Uuden ”First Born Angel” –singlen voi kuunnella myös Spotifysta.

https://www.facebook.com/dyecrestband/

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.