Kotimainen folk metal -yhtye Eramaa julkaisi uuden singlen ”Cradle Of Waves”

Promokuva: Elsa Wellamo Arts
MAINOS:



Tiedote 1.10.2021

Miltä kuulostaisi, jos Värttinä saisi metallikohtauksen? Varmasti aika pitkälti Eramaalta. Kolmen naislaulajan voimin ainutlaatuista multivokalistista folkmetallia tekevä Eramaa julkaisee Pohjan Nainen -albuminsa ensi vuonna, ja jo nyt kuulijat pääsevät jyvälle tulevasta Cradle of Waves -singlellä.

”Cradle of Waves oli alun perin suomenkielinen biisi nimeltä Veden keinuun. Tarina kertoo rikkaisiin naimisiin pakotetusta naisesta, joka toivoi itselleen rakkautta rahan sijaan. Mies oli kuitenkin vain petturi ja nainen, joka ei nähnyt muuta ulospääsyä, hukuttautui. Vedessä hänet otti vastaan Pohjan Nainen, joka antoi hänelle uuden elämän”, bändi kertoo.

Jo kymmenen vuotta sitten tehty teksti syntyi uudelleen, kun Eramaa-kokoonpano sai alkunsa pari vuotta sitten. Osa sanoituksista kääntyi Sadun käsittelyssä englanniksi, kitaristi Mikko toi biisiin raskaamman otteen melodisuuden rinnalle, ja Laura kirjoitti vielä lisäksi Eramaalle jo nykyään tyypilliseksi muodostuneen suomenkielisen nopeatempoisen folk-säkeen, jossa myös itse Pohjan Nainen herätettiin henkiin.

”Tässä biisissä kuulee lauluntekijöidensä maailmojen törmäyksen parhaimmillaan. Tämä biisi saattelee kuulijansa alkumatkalle Eramaan Pohjan Nainen-levylle täydellisesti.”

Katso myös Cradle of Waves -lyriikkavideo nyt täältä.

Vuonna 2018 perustettu yhtye nähdään livenä seuraavan kerran lauantaina 9. lokakuuta Vantaan Bar Rock Bearissa.

Eramaa on:
Laulu: Laura Lehto, Satu Warto, Sanna West
Kitara: Mikko Oinonen
Basso: Jani Seppänen
Rummut: Aki Lehtimäki

www.eramaaofficial.com
Instagram
Facebook
Youtube


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Eramaa

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.