Korpiklaanin kymmenes pitkäsoitto ”Kulkija” julkaistiin vastikään Nuclear Blastin toimesta. Tuore albumi sisältää 14 biisiä orgaanisempaa ja maanläheisempää Korpiklaania. Tavoitteena on lähestyä mahdollisimman paljon bändin lavasoundia. Tämän fiiliksen levyä kuunnellessa kyllä tavoittaa, mutta vielä enemmän arvioijan korvaan albumi kuulostaa särökitaralla ja raskaammalla rumpukädellä rikastetulta solisti Jonne Järvelän sooloprojekti ”Jonnelta”.
Musiikillisesti ja tunnelmallisesti ”Kulkija” tuntuu vaeltavan enemmän folk rockin tai kansanmusiikin poluilla verrattuna edeltäjiinsä ”Manalaan” (2012) sekä ”Noitaan” (2015). Hetkittäin esimerkiksi instrumentaalikappale ”Pellervoisessa” voisi suorilta työntää tuvan pöydät nurkkaan ja pistää keskilattialla jalalla koreasti. Sopii se juoksupittiinkin, mutta vahvemmin musiikki ohjaa perinteisempiin karkeloihin.
Korpiklaanin soitinrepertuaari on ”Kulkijalla” mainiosti esillä. Sami Perttulan hanuri ja Tuomas Rounakarin viulu soivat biiseissä tunneskaalan päästä päähän, kaihosta hilpeään. Vaikka useimmissa kappaleissa, kuten ”Korpikuusen kyynel”, ”Aallon alla” ja ”Korppikalliota” on tuttuja folkmetal-tunnelmiakin, ovat Matsonin Johansonin muhevat rumpusoundit ja Canen särökitarat hetkittäin ikään kuin eksyneinä vääriin sovituksiin.
Levyn teema rakentuu hyvin rautavaaramaisesti kulkuriromantiikan ympärille. Kotia tai kodin ideaa kaivataan hetkittäin, mutta nykyhetki ja maailman näkeminen ovat liian arvokkaita hylättäväksi. Sekaan olisi voinut hyvin sovittaa Tapio Rautavaaran ”Kulkurin valssin” tai ”Kulkurin ja kissan” tunnelman siitä hetkahtamatta.
Lyriikoissa Korpiklaani on tehnyt jo muutaman albumin ajan yhteistyötä sanoittaja, kirjailija ja muusikko Tuomas Keskimäen kanssa. Keskimäki on sanoittanut myös Järvelän molemmat Jonne-projektissa tekemät levyt. Kulkijalla sanoitukset tuntuvat tulevat aiempia levyjä enemmän esiin, mahdollisesti koska kärpäspaperin lailla tarttuvia melodioita on levyllä edellisiä säästeliäämmin.
Laulusovitukset istuvat muutamassa biisissä täydellisen kauniisti. Esimerkiksi haikea ”Harmaja” rakentuu musiikin ja sanoitusten kokonaisuutena herkän rosoisesti, mutta tasapainossa. Myös toinen singlenä julkaistu, ilomielinen kaljatanhu ”Henkselipoika” soljuu laulusovituksineen kuin kylmä olut kuumana kesäpäivänä. Kuitenkin esimerkiksi ”Korppikalliota”-kappaleen säkeistöjen sanoitukset tuntuvat istuvan musiikkiin hieman eriparisesti, kuuntelukokemusta häiriten.
Omaan makuun neljätoista kappaletta on tälle levylle noin neljä liikaa ja lopuista olisi voinut muutamasta vielä tiivistää rivejä. Korpiklaanin live-energian tuntien settilistalle yltäneet biisit tulevat kuitenkin toimimaan epäilemättä loistokkaasti ja ilman turhia löysiä siinä missä yhtyeen vanhempikin materiaali.
7/10
Raisa Krogerus
1. Neito
2. Korpikuusen kyynel
3. Aallon alla
4. Harmaja
5. Kotikonnut
6. Korppikalliota
7. Kallon malja
8. Sillanrakentaja
9. Henkselipoika
10. Pellervoinen
11. Riemu
12. Kuin korpi nukkuva
13. Juomamaa
14. Tuttu on tie
Möröistä blues rockiin ja punkkiin seikkaileva nörtähtävä kameranainen. Jos en ole keikalla, niin olen todennäköisesti puuhaamassa hevosen kanssa, pelaamassa tai lukemassa Terry Pratchettia tai Jane Austenia muutama kissa sylissä.
 Metalliluolan arvio, Raisa Krogerus.){kind=link}