Kiss viimeiselle keikalleen Suomeen: liput nyt myynnissä.

MAINOS:




Tiedote 27.11.2019

Maailman merkittävimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva yhdysvaltalainen KISS on parhaillaan uransa viimeiseksi jäävällä End Of The Road -maailmankiertueella. Yli sata miljoonaa albumia urallaan myynyt yhtye on julkistanut lisää päiviä viimeiseksi jäävälle kiertueelleen ja suomalaisfanien onneksi yhtye pysähtyy myös Helsingissä 27. kesäkuuta 2020. Jättimäinen kiertue päättyy New Yorkiin 17.7.2021.

Uusi promovideo keikasta katsottavissa alta.

Rock-maailman näyttävimmistä livekeikoista tunnettu KISS kertoo viimeisen kiertueensa olevan omistettu miljoonille KISS-faneille:

Kaikki mitä olemme viimeisen reilun neljän vuosikymmenen aikana saavuttaneet, on niiden miljoonien ihmisten ansiota, jotka ovat täyttäneet klubit, areenat ja stadionit ympäri maailman. Nämä ovat viimeiset bileet niille, jotka ovat keikoillamme käyneet ja viimeinen tilaisuus niille, jotka eivät vielä ole KISS-keikkaa kokeneet. KISS Army -jätämme jäähyväiset uramme suurimman show’n myötä ja poistumme samalla tavalla, kun aikoinaan tulimmekin. Armottomina ja pysäyttämättöminä.

End Of The Road – kiertueen keikoilla on normaalilippujen lisäksi tarjolla VIP-lippuja, jotka sisältävät mm. pääsyn eksklusiiviseen pre-show loungeen, sekä mahdollisuuden saada valokuvan yhdessä bändin kanssa. KISS Army -fanklubilaisilla on lisäksi konserttilippujen ennakko-ostomahdollisuus. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.kissonline.com. Samasta osoitteesta löytyvät myös kaikki julkistetut kiertuepäivät ja -paikat.

The Rock & Roll Hall of Fame -kunniagalleriaan kuuluvan yhtyeen viimeisin studioalbumi ”Monster” ilmestyi vuonna 2012.

KONSERTTI:
KISS (USA)
La 27.6.2020 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30

LIPUT:

Palvelumaksuineen alkaen 74 euroa Ticketmasterista ja osoitteesta livenation.fi

Kuva: Pete Alander ©Metalliluola

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.