Keoman raskas kolmas single “Mutakuningas” tulevalta kolmannelta levyltä on nyt julkaistu

Kuva: Mikko Keski-Vähälä
MAINOS:




Tiedote 13.9.2024

Helsinkiläinen, 2008 perustettu hybrid metal -yhtye Keoma on julkaissut “Mutakuningas”-nimisen kolmannen singlen tulevalta kolmannelta levyltä. Biisillä Keoma yhdistelee metallin monet alagenret, raskaampaa ilmaisua sekä pienen ripauksen punkia. Erona yhtyeen muuhun tuotantoon on myös biisin suomenkielinen lyriikka.

Spotify: https://open.spotify.com/album/0xvysroNsgM7gexYvtyF3X

“Kun toin treeneihin biisin pääriffin, ideasta pidettiin heti. Biisin muotoutuessa syntyi myös ajatus suomenkielisestä lyriikasta sekä poliittisesta näkökulmasta. Biisihän on omistettu suomen hallitukselle, emme kuitenkaan paljasta mille niistä. “Mutakuningas” eroaa muusta tuotannosta myös sen raskaammalla tunnelmalla, unohtamatta kuitenkaan progressiivista näkökulmaa, joka on Keomalle sydämen asia”, yhtyeen solisti, Jasse Jatala kuvailee.

Keoman kolmas levy on valmis ja tullaan julkaisemaan myöhemmin. Aiemmin levyltä on julkaistu jo kaksi muuta singleä, “Contact” sekä “A New Beginning”. Molemmat biisit ovat saaneet erinomaisen vastaanoton.

“Meillä on tähänastisesti bändin paras levy taskussa. Tietenkin tekisi mieli antaa se kaikille kuultavaksi heti, mutta tämä saa odottaa vielä kypsymistään hetken aikaa. Aiomme tiedottaa tarkemmin ajankohdasta myöhemmin, ehkäpä uuden singlen ja musavideon kera”, Jatala jatkaa.

1. Mutakuningas

Keoma on:
Jasse Jatala – laulu & lyriikat
Jaakko Saloranta – basso & taustalaulu
Eero Saikku – kitara & taustalaulu
Jaakko Stenius – kitara
Sampo Vesa – koskettimet
Sami Lönnberg – rummut

https://www.facebook.com/keomafinland
https://www.instagram.com/keomafinland
https://www.keomaband.com


Kuva: Mikko Keski-Vähälä
Lähde: Jasse Jatala

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.