Tiedote 9.6.2025
Rockfestari Naamat -tapahtumaa järjestävän Naamat ry:n perustajajäsenistään koostuva hallitus on päättänyt, että tämän kesän festari jää viimeiseksi ainakin nykymuodossaan.
Lue alta tapahtuman tarina ja kuinka tähän päätökseen on päädytty.
Naamat rakentui yhteisön omaksi ääneksi
Naamojen identiteetti ja koko ilmiö on rakentunut yhteisöllisyyden voimaan ja tarpeeseen.
Kaikki lähti aikoinaan liikkeelle kaveriporukasta, halusta pitää hauskaa yhdessä ja vähän sattumastakin. Oli kotibileitä, livemusan diggailua, lähipiirissä satuttiin kunnostamaan juuri sopivia tiloja ja porukassa oli sopivaa hulluutta.
Tällöin muutama nuori päätti järjestää kavereille yksityisbileet ja ensimmäinen Rockfestari Naamat möyrittiin maaseudun syleilyssä Tuomiston tilalla kesällä 2000.
Ensimmäisille Naamoille järjestäjät kutsuivat kavereitaan puhelinsoitoin ja 50 markan hintaisia lippuja sai vain kavereiden kautta. “Jos sulla ei oo kavereita, niin lähe menee.” Tuomiston tilalle saapuikin pari sataa henkeä kuuntelemaan kavereiden bändien keikkoja lavaksi muunnetussa riihen luuvassa, pelaamaan peltofutista, länkyttämään kaikkea tyhmää, soittamaan kitaraa nuotiolla, pitämään hauskaa ja juopumaan elämästä.
Samalla kuin vahingossa onnistuttiin luomaan sellainen saareke ja kupla, jossa poliittiset agendat tai markkinavoimat eivät värittäneet ja ohjanneet tekemistä, vaan Naamat toimi yhteisönsä aitona omaäänisenä ja omalaatuisena luovana ilmentymänä. Motiivina oli yksinkertaisesti vain pitää hyvät bileet.
Naamoista tuli paikka, jossa oltiin vapaita arjen kulisseista ja sovinnaisuudesta. Naamoille ei tultu näyttäytymään, vaan arkinaamiot jätettiin pois. Ja vaikka olisit sekoillut jotain pikku pierussa Tuomiston pellolla, niin ei tarvinnut pelätä, että siitä olisi maanantaina kuva lehdessä tai somessa.
Naamoilla murrettiin myös perinteistä arvotettua asettelua tekijöihin ja asiakkaisiin. Tapahtuman kaikki sidosryhmät (tuotanto, vapaaehtoiset, asiakkaat, artistit, kumppanit jne) olivatkin yhtä lailla osallistujia, tekijöitä ja kokijoita omasta roolistaan riippumatta. Kehuttu kotikutoinen ja tuttavallinen tunnelma syntyikin paljolti siitä, ettei Naamoilla oltu kahdessa kerroksessa, vaan kaikki olivat yhtä Naamat-perhettä.
Naamat ei koskaan halunnut olla jotain tiettyä eikä mallia otettu muista. Tehtiin aina juuri siten, kuin itsestä tuntui hyvältä. Tästä kaikesta syntyikin jotain tosi uniikkia, joka kantoi todella pitkään.
Vuodet vierivät ja aina heinäkuussa Tuomiston pelloille ilmestyi yhä useampia telttoja. Tapahtuma oli avattu julkiseksi yleisötilaisuudeksi vuonna 2002. Pikkuhiljaa kasvoi tarve järjestää tapahtuma aina yhä ammattimaisemmin, mutta perusajatuksesta ei kuitenkaan koskaan luovuttu.
Naamojen yksi tärkeimmistä arvoista on aina ollut toisten ihmisten avoin kohtaaminen. Ja nimenomaan erilaisten ihmisten kohtaaminen! Eräs perustajajäsenistä sanoitti tämän ydinarvon aikoinaan hienosti: “Naamoilla saattavat punkkari ja pankkiiri istua saman nuotion äärellä soittamassa ja laulamassa yhdessä Eppu Normaalin biisejä.”
Naamat kasvoi, maailma muuttui
Paljon on vettä virrannut Tourujoessa kesän 2000 jälkeen.
Naamoista kasvoi ilmiö, tapahtumakentän poikkeus ja väriläiskä kaupallisten toimijoiden keskelle. Tehtiin kaikkea outoa, ravisteltiin kulisseja ja normeja, ja riemuksemme joskus suututettiinkin joitain tahoja.
Tapahtuma mahdollisti keikkoja valtavirtamusiikin ja soittolistojen ulkopuolelta tuleville artisteille ja esitteli laadukasta indie-rytmimusiikkia kulttuurinnälkäiselle yleisölle.
Tapahtuma myös kasvoi ja kehittyi. Odotukset ja vaateet tämän päivän tapahtumille ovatkin aivan erilaiset, kuin vaikkapa vielä kymmenen vuotta sitten. Pieniltäkin tapahtumilta odotetaan monenlaista niin yleisön, artistien, yhteistyökumppaneiden kuin tekijöidenkin suunnasta.
Merkittävä osa kasvaneista tuotantotyön vaatimuksista on aiheutunut viranomaisten kiristyneistä vaatimuksista ja määräyksistä. Tämä on tehnyt pienten tapahtumien järjestämisestä raskasta ja vaikeuttanut Naamojen kaltaisten yhteisöllisten tapahtumien toteuttamista vapaaehtoisvoimin.
Vuosien saatossa Naamojenkin tuotanto-organisaation tekeminen muuttui yhteisöllisestä harrastamisesta enemmän ammattimaista osaamista vaativaksi työksi.
Tapahtuma-alalla on nähty myös varsinkin nuorison yleisesti muuttunut suhtautuminen vapaaehtoistyöhön ja suomalaisen vapaaehtoiskulttuurin laskusuhdanne.
Ehdittiinpä tässä välissä kokea pandemiakin. Koronan vaikutus oli murhaava koko kulttuurialalle ja osui kaikenkokoisiin toimijoihin, artisteihin, alihankintaketjuihin jne, eikä Naamat ollut tästä poikkeus.
Naamojen identiteetti ja olemassaolon merkitys
Naamojen alkuperäinen hienous ja merkitys oli toimia erilaisten ihmisten aitona kohtaamispaikkana. Valtavan erilaiset ihmiset kohtasivat toisensa lämmöllä Tuomiston “rakkauden kuplassa”.
Mutta maailma ympärillä on muuttunut, tapahtumakenttä on politisoitunut ja polarisoitunut. Vaikka tapahtumat itse määrittelisivät arvonsa ja kantaisivat eettisen vastuunsa, on ulkomaailma alkanut kasvavissa määrin vaatia ja määritellä tapahtumille ulkoa käsin erinäisiä arvopohjia ja toimintamalleja. Koemme Naamojen bisnestä ja politiikkaa torjuvan identiteetin samalla hapristuneen.
Me, tapahtuman perustajat, olemme seuranneet tätä kehitystä jo useamman vuoden. Totesimme nyt, että emme näe Naamoille tulevaisuudessa enää paikkaa tässä ilmapiirissä.
Olemme myös tehneet tätä todella pitkään. Rakastamme kaikkia ja haluamme kohdata kaikki tasavertaisina. Koemme kuitenkin, että meidän on yhä vaikeampaa tavoittaa koko nuoriso, jossa vasemmisto ja konservatiivi istuvat sen saman nuotion äärellä.
Tavoitteenamme on ollut luoda tapahtuma, johon jokainen voi tulla omana itsenään ja kokea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Ja samalla juuri Naamat on se festari, jossa rock´n´rollia ja jännitystä elämäänsä etsivät voisivat vielä kokea hieman vaaran tuntua. Tämän tasapainon löytäminen on ollut haaste ja tässä prosessissa Naamat on myös hieman kadottanut sieluaan.
Naamat tapahtumana, sen voimavarana toiminut yhteisö ja koko syntynyt tarina ovat upeita. Naamat on antanut valtavasti hienoja hetkiä melkoiselle määrälle ihmisiä.
Naamoilla ei ole kuitenkaan tarvetta olla olemassa vain tapahtuman jatkuvuuden tai järjestämisen pakon vuoksi.
Totesimme siis, että nyt on viisainta pysähtyä. Ja olla vain ihan helvetin kiitollinen näistä vuosista, jotka ovat olleet iso osa meidän ja niin monen muun elämää.
Ehkäpä uuden sukupolven onkin nyt aika löytää ja tehdä oma juttunsa, aivan omalla äänellään.
Tuomisto kutsuu viimeisille hitaille
Päätimme siis, että Naamat 2025 jää viimeisiksi Naamoiksi ainakin nykymuodossaan. Tarina on ollut hieno ja tässä kohtaa se saapuu päätepisteeseensä.
Tulevan heinäkuun lopulla nähdään siis tapahtuman outro, exit, jäähyväiset, jääpahaiset, loppukohtaus, viimeinen laulu, dropping the mic ja niin edelleen.
Viimeisen festarin myötä Naamat palaa juurilleen. Kutsummekin siis aivan kaikenlaiset ihmiset vielä kerran kohtaamaan toisensa, jättämään arkinaamiot pois ja olemaan hölmöjä, pitämään hauskaa ja nostamaan maljaa.
Tämä on viimeinen tilaisuus kokea Naamat siinä tutun hölmössä ja rakkaassa muodossaan. Ja me aiomme tehdä näistä kaikkien aikojen Naamat.
Entä tulevaisuus? All is lost ja kaikki on huonosti?
Mikään ei ole ikuista ja tämä yksi tarina tulee nyt loppukohtaukseensa.
Yhdistys jatkaa olemassa, ihmiset jatkavat eloaan, musa tulee soimaan ja Tuomistossakin kasvaa ruoho taas seuraavanakin kesänä.
Tämän rebootin myötä palaamme juurillemme monin tavoin ja tämä on vain positiivinen asia!
Naamat järjestetään viimeistä kertaa ainakin tässä muodossaan. Usein jotain pitää ensin kuolla, jotta jotain uutta voi syntyä tilalle.
Kuka tietääkään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Ehkä ensi kesänä istumme jälleen frendien kanssa Tuomiston rantasaunan lauteilla kylmät binit kädessä. Pulahdamme lampeen pesemään pois synnit ja hiet, kun porukka on ensin puuhannut yhdessä. Navetassa on disko, riihessä joku pieni PA ja kavereiden bändit soittaa ehkä, jos jaksavat ja kykenevät. Tai sitten ei. Tai jotain muuta.
Alussa oli ystävät, musaa, hauskanpitoa, elämää. Siihen päälle rakentui festari, jota on pyöritetty jo 26 vuotta. Nyt voisi olla aika tehdä välillä jotain muuta.
Mitä sitten jää jäljelle? No ne aivan samat, mitä oli alussakin: Ystävät, musa, hauskanpito ja elämä. Ja lisäksi ne yhdessä koetut hetket. Niitä ei oteta pois meiltä keneltäkään.
Miksi siis surra? Ennemminkin nostetaan malja yhdessä vielä kerran! Malja elämälle!
Kiitos.
It´s been quite a ride. Aivan helvetin iso kiitos kaikille!
Terveisin,
Naamojen perustajajäsenet Foto Järvinen, Antti Kauppi ja Jaakko Selin
Lähde: Naamat ry