Tiedote 11.9.2019
Kuka sinä olet, jos saisit kertoa sen vain yhdellä sanalla?
Oululainen valokuvaaja Isabel Andersson järjestää valokuvanäyttelyn, jonka teokset huutokaupataan ja tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Oysin lasten syöpäosastolle.
”Valokuvateokset käsittelevät minä-kuvaa; kuinka määritellään ja havainnoidaan oma itsensä kaikkien nimikkeiden, kokemusten ja ajatusten keskellä.”, Isabel avaa näyttelyn teemaa.
Isabel Andersson on valokuvaaja, jonka intohimo ja persoonallinen tyyli näkyvät kuvista. Isabel kiinnostui kuvaamisesta kymmenisen vuotta takaperin ja perusti oman yrityksensä kaksi vuotta sitten. Tämän vuoden keväällä Isabel laajensi toimialaansa myös videokuvaukseen. ”Rakastuin siihen rauhoittumisen tunteeseen ja siihen, että aika tavallaan katoaa kun kuvaa”, Isabel kertoo.
Hyväntekeväisyysnäyttely järjestetään 45 Specialissa 5.lokakuuta klo 15.00-20.00. Teokset ovat ihailtavana vain hetken ajan, jonka jälkeen ne huutokaupataan klo 17.00 alkaen. Tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Oysin lasten syöpäosastolle. Näyttely on ilmainen. ”Tule ihastelemaan teoksia ja huutamaan suosikki omaksesi! Yksin en pysty tämän isompaan, mutta yhdessä me saamme hyvän potin hyväntekeväisyyteen.”, Isabel hehkuttaa.
Teoksissa on käytetty tuttuja malleja, kun Isabel marssitti kuvauksiin läjän tunnettuja oululaisia. Kuvissa esiintyy mm. jääkiekkoilija Lasse Kukkonen, Satellite Stories – bändistä tuttu Esa Mankinen, kirjailija Miki Liukkonen, Afterworld sekä Duo Kuokkanen & Järvenpää yhtyeistä Mika Kuokkanen, muusikko Sana, Eternal Tears of Sorrow – bändistä Altti Veteläinen, muusikko Juha Kylmänen sekä Lauri Tuohimaa – Tuohimaan ja Embrazen kitaristi/laulaja.
Ilmainen hyväntekeväisyysnäyttely
Ikäraja 18 vuotta
45 Special, Saaristonkatu 12
La 5.10.19 klo 15.00-20.00.
Teosten huutokauppa klo 17.00 alkaen
https://www.facebook.com/isagraphy/
Kuvat: Isabel Andersson Photography
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.