Infirmumin ”From The Depths I Cried” -albumi vie sinfonisen doomin äärelle – Biisejä jäi yli toisen levyllisen verran

MAINOS:



Tiedote 26.9.2024

”Sinfonisen doom metalin Ultra Bra” alias seitsenhenkinen Infirmum julkaisee huomenna perjantaina toisen studioalbuminsa From The Depths I Cried. Earache Recordsin kautta julkaistavasta monimuotoisesta kokonaisuudesta on saatu hyvää esimakua jo aiemmin tänä syksynä, kun seitsikko julkaisi Burn-singlensä näyttävän visualiser-videon kera.

Infirmumin suuri seitsenhenkinen miehistö on tuttua väkeä metallikentältä; yhtyeen nykyisiin tai menneisiin bändeihin lukeutuvat muiden muassa Lordi, Sanctuary of Hate, Grain of Pain, Moonwitch, Pettalom, Mourning Wood sekä Deathlike Silence.

Varsin aikaansaava orkesteri teki nyt julkaistua kokonaisuutta varten biisejä kahden levyllisen verran yhdessä muun muassa Swallow The Sun -yhtyeestä tutun Juho Räihän toimiessa uuden levyn tuottajana.

”Osa biiseistä oli jo rakenteeltaan valmiita EP:n julkaisun aikaan, mutta ne eivät ehtineet ehtineet tuohon julkaisuun. Eli aika pitkä prosessi ollut tämän levyn valmistuminen. Monia kappaleita jäi valintojen jälkeen hyllylle, koska emme halunneet tehdä tuplalevyä. Kenties osa niistä tullaan julkaisemaan myöhemmin mutta sen näkee sitten tulevaisuudessa”, Timo Solonen kertoo.

Eri puolilla Suomea asuva yhtye kiittelee nykyteknologiaa, joka mahdollistaa biisien tekemisen yhdessä välissä olevista kilometreistä huolimatta. Edellisestä Walls of Sorrow -esikoisalbumista ehti vierähtää neljä vuotta, joten myös yhtyeen fanit ovat odottaneet uutta levyä innolla.

”Kyselyitä on tullut ajan mittaan ja olen vastannut, että tulee, kun kaikki on valmista. Nyt on! Toivon ja uskon, että odotus on kannattanut”, Solonen jatkaa.

Samalla levy on ensimmäinen pitkäsoitto yhtyeen uuden vokalistin Sabine Blodwinin kanssa.

”Sabinen tultua mukaan bändi liikahti useamman napsun eteenpäin ja hänen osaamisensa sekä vivahteet eri kulttuurista kuuluvat hienosti biiseissä. Elielin murinat ovat taattua kamaa ja toimivat hemmetin hienosti. Levyä tehdessä oli myös selvää, että sellolle tuli antaa enemmän tilaa, ja Elya hoitikin tonttinsa oikein mallikkaasti. Ernan koskettimet olivat myös suuressa roolissa ja tuovat loistavasti esiin eri tunnelmia”, Timo jatkaa.

Tämä kaikki kuuluu myös levyltä nostettavalla Deception-singlellä.

”Kyseessä on ehdoton suosikkini albumilta. Biisi kertoo kivusta, harhoista, pettymyksistä mutta myös niiden asioiden sietokyvystä. Vaikka mitä tapahtuisi, vain me itse olemme ne, jotka pystyvät avaamaan silmänsä, nousemaan tuhkista ja jatkamaan eteenpäin”, Sabine Blodwin tiivistää biisin.

Infirmum suuntaa levyn myötä myös hiljalleen keikoille, jotka päivittyvät tuonnempana yhtyeen sivuille.

Infirmum on:
Laulu: Sabine Blodwin
Murina ja basso: Taka Eliel
Kitara: Timo Solonen
Kitara: Joonas Siikavirta
Koskettimet: Erna Siikavirta
Rummut: Hanna-Leena Lassila
Sello: Elya

FACEBOOK | INSTAGRAM | TIKTOK | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR