Industrial metal -yhtye Velcra tekee paluun Nosturin lavalle

MAINOS:




Tiedote 25.7.2019

Industrial Metal -yhtye Velcra tekee paluun Nosturin lavalle 

Vuosituhannen alussa kansainvälisessä nosteessa ollut Velcra palaa lähtöruutuunsa lokakuun 11. päivänä, jolloin se tekee viimeisen keikkansa purkutuomion saaneessa Nosturissa. 

Sekä Industrial Metal -yhtye Velcran että Elävän musiikin yhdistys ELMU ry:n pyörittämän musiikkitalo Nosturin historian ensimmäiset kappaleet kirjoitettiin vuonna 1999. Vasta uraansa aloitteleva Velcra teki yhden ensimmäisistä keikoistaan Nosturissa lokakuussa 2000. Debyyttialbumi Consequences of Disobedience julkaistiin vuonna 2002 ja yhtye kiersi seuraavat vuodet ahkerasti niin Suomessa kuin ulkomailla. 

Velcra julkaisi kaikkiaan kolme levyä, joista viimeisimpänä on vuonna 2007 ilmestynyt Hadal. Bändin viimeinen keikka soitettiin niin ikään Nosturissa lokakuussa 2008 MetalOrgy -festareilla, ja nyt lähes päivälleen 11 vuotta myöhemmin Velcra palaa lähtöruutuunsa tehdäkseen viimeisen jäähyväiskeikan ensi vuonna purettavan Nosturin kunniaksi. 

— Nosturi on ollut meille aina mitä mahtavin paikka soittaa ja tupa on ollut mukavasti täynnä, joten hyvät bileet on ainakin tiedossa. Ihan bändin alkuvaiheissa soitimme Nosturissa, se oli muistaakseni joku legendaarisen Jyrki-ohjelman järjestämä tapahtuma. Vuosien mittaan olemme soittaneet Nosturissa useita kertoja ja siellä vedettiin myös viimeinen keikkammekin, laulaja Jessi Frey muistelee ja jatkaa. 

— Kun sitten lähdimme kaikki omiin suuntiimme, niin olimme ihan varmoja, että se keikka jäisi viimeiseksi. Kun kuulimme, että Nosturissa on viimeiset hetket käsillä, päätimme panna vielä vanhan jengin kasaan. Näin hyvästelemme hienon keikkapaikan vielä kertaalleen! Keikka on meillekin mahdollisuus pitää kokoontumisajot vanhalla porukalla ja sanoa kunnon hyvästit yleisöllekin, joka on vuosien mittaan usein kysellyt, että milloinkas palaatte lavoille. No, nyt palataan, ja sitten tuskin enää, Jessi kiteyttää. 

Velcran viimeisellä Nosturin keikalla kokoonpanossa ovat Jessi Frey (laulu), O.D. (kitara), Mr. Hännine (kitara), Wille Hartonen (basso), Mikko Herranen (rummut) ja DJ Freak (koskettimet). 

Myös illan muilla yhtyeillä on läheiset suhteet Velcraan sekä Nosturiin. Iiwanajulma on Juvalla vuonna 2000 perustettu modernia suomenkielistä rockmusiikkia soittava bändi, joka parhaillaan viimeistelee neljättä studioalbumiaan Casino Loyale. Bändin musiikki on kehittynyt sen alkuaikojen suoraviivaisesta Suomi-progemetallista yhä vivahteikkaampaan ja täyteläisempään suuntaan. 

Misterer on Mikko Herrasen uusi kivenkova thrashmetallibändi, jossa hän laulaa ja soittaa rumpuja – samanaikaisesti! Misterer julkaisi esikoisalbuminsa Ignoramus huhtikuussa 2019, ja bändin esikoissingle Backrage on jo ylittänyt 100 000 striimauksen rajapyykin Spotifyssä. 

Velcran ja Nosturin kahdenkymmenen vuoden suuruinen yhteinen ympyrä sulkeutuu Helsingissä lokakuun 11. päivänä. Liput ovat myynnissä Ticketmasterissa ennakkoon hintaan 22€ ja ovella hintaan 26€, jos jäljellä. Hommaa liput ajoissa, niin et missaa vuoden kovinta comebackia! 

VELCRA, Iiwanajulma, Misterer K-18 Perjantaina 11.10.2019 Nosturi Telakkakatu 8, 00150 Helsinki
https://www.facebook.com/events/901932373478358/ 

Liput: 22€/26€ Ovet: 20:00 Ennakkoliput: https://www.ticketmaster.fi/event/263423 

http://velcra.com http://iiwanajulma.fi http://misterer.rocks 

 

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.