Site icon Metalliluola

Helloween – My God-Given Right (2015)

Saksan voimametallin esi-isä Helloween onjulkaisi jo 15. studioalbuminsa 10 vuotta sitten. Aikanaan tämä olisi herättänyt huomattavia aaltoja ja yhä yhtye omasi vankan fanikunnan. Viimeiset levytykset eivät valitettavasti tässä suunnassa hurraa-huutoja herättäneet ja bändin luova suuntaus tuntui olleen jatkuvassa alamäessä.

My God-Given Right” alkaa perinteisissä merkeissä biisien ”Heroes” ja ”Battle’s Won” kulkiessa tuttuja power metallin polkuja. Kurpitsapäät onnistuvat välttämään genren pahimmat sudenkuopat, mutta se ei biisejä vielä klassikoiksi nosta. Joskus ”Time Of The Oathin” aikoihin nämä olisivat olleet sinkkujen B-puolia, mutta riman laskeuduttua huomattavasti noista ajoista on myönnettävä, ettei levyn alku aivan toivoton ole.

Pian näiden jatkoksi soivat ”Lost In America” ja ”Russian Roulé” ovat hölmöistä sanoituksistaan huolimatta nyky-Helloweenia verevimmillään. Laulu- ja kitaramelodiat eivät tuo peliin mitään uutta, mutta bändi kuulostaa innostuneelta ja asiaan sitoutuneelta. Valitettavasti sen jälkeen albumi vajoa tylsyyden suohon, josta poispääsyä ei ole ennen viimeisen kappaleen päättymistä. Myös tuotanto osoittautuu jälleen kerran sellaiseksi syvyyspommiksi, joka väistämättä upottaa tämän levyn.

Bändin kannattaisi pikkuhiljaa siirtyä levyttämään muualle Teneriffan auringosta ja Charlie Bauerfeindin huomasta. 15 vuotta samaa teknistä toteutusta kuului jo äärimmäisen kuluneena ulosantina. ”My God-Given Right” ei ole soundillisesti aivan yhtä huttua kuin esimerkiksi ”7 Sinners,” mutta kitaroiden ja laulun heikolla miksauksella hyvät sovitukset onnistutaan pilaamaan. ”The Swing Of A Fallen World” saattaisi tehokkaammalla ja kirkkaammalla soundimaailmalla olla oimiva raskas menopala loistavan ”The Dark Riden” tapaan, mutta ainekset on tässä kohtaa haaskattu täysin.

Yhtye soittaa ammattitaitoisesti, eikä itse musiikillisissa esityksissä ole juuri moittimista lukuun ottamatta Andi Derisin laulua. Vokalisti kuulostaa useissa kohtaa kireältä, eikä lainkaan niin vapautuneelta kuin menneinä vuosina. Pääongelmana on ksiitä huolimatta harmaata harmaampi biisimateriaali.

Tarttuvia melodioita kuullaan, mutta ne ovat valmiiksi jo niin kuluneita, ettei tähän levyyn muutaman kuuntelun jälkeen synny minkäänlaista paloa. ”My God-Given Right” jäi keskinkertaiseksi teokseksi, vaikka edellisistä levyistä aavistus parannettiin. Helloweenin statuksen ja historian huomioiden tyytyväinen ei tähän suoritukseen voinut missään nimessä olla.

Bändi tajusi tämän ilmeisesti myös itse ja palasi pari vuotta myöhemmin yhteen Michael Kisken ja Kai Hansenin kanssa suuren menestyksen saattelemana. Studiopuolella tuottajan vaihto ja tiukennus luovaan prosessiin on silti antanut edelleen odottaa itseään.

6½/10

Ville Krannila

1.Heroes
2.Battle’s Won
3.My God-Given Right
4.Stay Crazy
5.Lost In America
6.Russian Roulé
7.The Swing Of A Fallen World
8.Like Everybody Else
9.Creatures In Heaven
10.If God Loves Rock’n’Roll
11.Living On The Edge
12.Claws
13.You, Still Of War

Exit mobile version