Tiedote 14.4.2018
Turku Rock Academy esittää: Hangon metalcore-lahja Sacred Dimensionin uutuussingle ”Painful Game” + musiikkivideo
Sacred Dimension on melodinen metalcore-bändi Suomen eteläkärjestä. Uudella singlellään ”Painful Game” yhtye käsittelee kunnioitusta, unen ja todellisuuden rajapintaa sekä sisäisiä demoneita. Musiikkivideolla flirttaillaan b-luokan kauhun kanssa ja esitellään seuraavan sukupolven näyttelijätähti Veera Kaasalainen.
Katso video alta:
Kappale kuunneltavissa myös eri musiikkipalveluissa.
Hankolaislähtöinen Sacred Dimension on viiden pari-kolmikymppisen nuoren ja nälkäisen muusikon jo kymmenen vuotta sitten yhdessä perustama metalcore-yhtye. Kahdella kitaralla, bassolla, rummuilla ja hieman harvinaisemmalla keytarilla yhtye saa aikaan melodista, aivomassaan vahvasti takertuvaa metallia. Tarttuvuuden kruunaavat oivaltavat soolot sekä kolmen kovan luokan laulajan tuottamat cleanit, scream- ja growl-vokaalit. Tämän eksperimentaalisen cocktailin lahjakkaat sekopäät ovat omistautuneita tuottamaan uutta musiikkia ja parasta fiilistä yleisölleen niin virtuaalisesti kuin livekeikoillakin.
Jos luontoa tai toisiamme emme kunnioita, heikkouden se vastaan tuo. Meidän valintamme tässä ikuisessa taistelussa, se sisäiset demonimme uniimme luo. Varokaamme tai ne todellisuuteemme ilmestyä voi. Joku tätä peliä elämäksi kutsuu; seuraamukset meidän teoistamme takaisin palaa, se on tuskallinen peli – Painful Game
Voit tutustua yhtyeeseen lisää Facebookissa ja Instagramissa.
”Painful Game”:
Säv. Tony Helander
San. Sebastian Lindström
Sov. Sacred Dimension
Tuottajat: Mark Bertenyi & Tuomas Riihimäki
Äänitys: Tuomas Riihimäki, Auran Panimo
Miksaus: Jussi Vuola, V.R. Studio
Masterointi: Svante Forsbäck, Chartmakers
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.