Grungea ja stoneria yhdistelevä Tampereelta tuleva Kaihon Lapset vastaili Metalliluolan kysymyspatteristoon. Tutustu yhtyeeseen alla.
Bändin nimi: | Kaihon Lapset |
Yhtyeen genre: | Grunge/Stoner Metal |
Ketä yhtyeeseen kuuluu: | Marko Hartikainen – Laulu, Kitara Juho Leppänen – Kitara, Laulu Risto Närepalo – Basso Petri Hartikainen – Rummut |
Mistä yhtyeenne on kotoisin: | Tampere |
Yhtyeenne esikuvat: | Alice in chains, Nirvana, Soundgarden, Pantera, Black Sabbath, Corrosion of Conformity, Sleep, Down, Kyuss, Crowbar jne. |
Kertokaa yhtyeenne taustatarina: | Kaihon Lapset, vuonna 2020 Tampereella perustettu bändi joka soittaa Stoner/Grunge/Doom -metallia. Bändinä olemme melko tuore mutta jäsenistö koostuu pitkän linjan muusikoista jotka ovat vaikuttaneet jo vuosikymmeniä muissa bändeissä ja erinlaisissa kokoonpanoissa.Julkaisimme vuonna 2021 ensimmäisen promon ”Muille vaaraksi” ja se toimi lähtölaukauksena bändin musiikilliselle matkalle. Bändin toinen julkaisu, vuonna 2023 näki päivänvalon ”Arvet” EP:n muodossa. Kummatkin julkaisut löytyvät suoratoistopalveluista kuten Spotify, Deezer, Apple Music, Youtube Music jne. Tätä juttua kirjoittaessa olemme myös työstämässä uutta sinkkua. |
Minkälaiset tavoitteet yhtyeellänne on: | Tavoitteet on luoda hyvää grunge stoner musiikkia (joka on melko toimiva yhdistelmä) jatkossakin ja saada tunnettavuutta suomen alueella. |
Minkälainen työnjako musiikin tekemisessä on: | Sävellämme jokainen biisejä sekä sanoitetaan. Yleensä joku tuo raakileen biisin reeneihin ja katsotaan istuuko se bändiin, sen jälkeen se sovitetaan yhdessä. Ollaan joskus harvoin tehty biisi myös alusta asti yhdessä bändikämpällä |
Millainen kokemus bändinne on livenä ja miksi yhtyeenne keikoille kannattaa tulla: | Kaihon Lapset luo lavalla ainutlaatuisen tunnelman ja energian, joka tarttuu yleisöön. Bändi haastaa perinteiset genrerajat ja luo musiikkia, joka resonoi kuulijoiden sydämissä ja sieluissa. |
Uusimman levynne nimi: | Arvet EP
|
Avatkaa uuden levynne/julkaisunne taustoja. Mikä on toiminut sen inspiraationa ja miten tuotos on syntynyt: | Arvet Ep on saanut inspiraatiota niin kansikuvassa kuin musiikissakin vallitsevasta nykytilanteesta miten monet ihmiset kärsivät ja miten ihmisiä yritetään rajoittaa. Arvet EP valmistuminen oli itsessään jo melkoinen matka, se oli aika hidas prosessi ja sitä tehtiin vuoden päivät. |
Minkä bändin kanssa lähtisitte kaikkein mieluiten kiertämään maailmaa: | Sanotaan vaikka että Layne Staley aikaisen Alice in chainsin kanssa |
Jos uudelta levyltä/vanhasta tuotannosta pitäisi suositella kahta biisiä, niin mitkä ne olisivat ja miksi: | Ekalta promolta voisin suositella biisiä nimeltä ”Saatanan Syöpä” ja uusimmalta vaikka ”Julma Melankolia” kipaletta. |
Mikä musiikki kolahtaa yhtyeellenne juuri nyt: | Kyllä se on aika lailla se mitä soitetaankin eli Grunge/Stoner/Doom |
Minkälaiset terveiset haluatte lähettää lukijoille: | Jos Grunge ja Stoner kolahtaa niin suosittelen kuuntelemaan, tälläistä harvoin on varsinkaan suomenkielellä |
Linkit yhtyeen somekanaville: | Facebook : www.facebook.com/Kaihonlapset , Instagram: www.instagram.com/kaihon_ |
Linkit yhtyeen Spotify, Bandcamp tms. kanavalle: | https://open.spotify.com/ |
Kuva: Taru Inkeroinen