Tiedote 3.5.2024
Timo Solosen ideasta studiokokoonpanoksi kasvanut tummanpuhuva Grain of Pain julkaisee tänään tulevan albumin nimikkoraidan singlenä. ”The Moon Lights the Way” -kappale esittelee tulevan studiolevyn teemoja kauniine melodioineen ja jyrkkine tummine soundeineen. Singlellä – kuten koko albumilla – Solosen tukena on hieno soittajakaarti, johon lukeutuvat Swallow the Sun -yhtyeestäkin tutut kitaristi Juho Räihä ja rumpali Juuso Raatikainen, Norjassa Grammylla palkittu basisti-vokalisti
”Tämä kappale syntyi helposti oikeastaan yhdellä istumalla. Suurin ongelma lähinnä mulla on saada tekstejä tehtyä mutta tähän tuli yllättävän helposti mielestäni tunnelmaltaan varsin sopivat sanat. Larsin vokaalit ovat käsittämättömän hienot ja Juhon soolo on juuri oikeanlainen kipaleeseen. Elielin taustamurinat toimivat hemmetin hienosti ja tuovat kivasti synkkyyttä esille. Hän keksi myös pari sopivaa linea lisää”, Timo Solonen kertoo.
Upeasti kauniit melodiat sekä doomin ja deathin elementit yhdistelevä ”The Moon Lights the Way” -julkaisu höystetään tänään Droniconin tekemällä videolla, jonka voit katsoa nyt alta.
”The Moon Lights the Way kertoo siitä, miten yrität tavoitella jotain lupaavaa. Tai yrität saada menneisyydestäsi jotain takaisin, mutta luvassa on vain takaisku, jolloin kaikenlaiset tunteet vyöryvät mieleen. Haluan kuitenkin antaa kuulijalle tilaa kokea biisin juuri sellaisena kuin he kuulevat sen oman elämänkokemuksensa läpi”, Solonen jatkaa.
Tulevan albumin julkaisee saksalainen Noble Demon Records.
https://www.facebook.com/GrainOfPainMetal
https://www.instagram.com/grainofpain.band/
https://www.youtube.com/@GrainofPain_Band
Kuva: Jaakko Manninen
Lähde: Ginger Vine Management & PR
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.