Tiedote 11.3.2025
Gothonyn ensimmäinen demo näki päivänvalon 30-vuotta sitten. Demo äänitettiin alkuvuodesta 1995 Helsingin Munkkiniemessä MD–studioilla, miksaajana toimi Hiili Hiilesmaa. Demosta tehtiin 200kpl kasetin painos ja myynti aloitettiin kesällä 1995. Nyt aika on kypsä ja uudelleenjulkaisemme tämän kolmen kappaleen demon myös suoratoistopalveluihin kaikkien kuultavaksi.
KUUNTELE Demo 1995 suoratoistopalveluissa: https:
Katso harvinaista videomateriaalia vuosikymmenten takaa Youtubesta löytyvältä EP:lta.
Yhtyeen biografia: Tällä kokoonpanolla julkaistiin 90-luvulla kaksi demoa 1995 (Gothony) sekä 1997 (Hidden thoughts). Keikkailua lähinnä pääkaupunkiseudulla mm. Oranssi klubi, Semifinal sekä legendaarisessa Thunder Road Housessa.
Vuonna 1998 Mikon tilalle vocaaleihin tuli Sami Viitamäki ja M.Toivonen siirtyi pelkästään rumpujen taakse. Sami Viitamäen aika oli Gothonyn kulta-aikaa, ja monet vertaavatkin tätä Beatlesien ’65 & ’66 vuosiin jolloin Rubber Soul ja Revolver innovoivat paitsi bändin soundia myös koko pop-musiikkigenreä. Kulta-aika oli lyhyt, mutta antoisa ja Gothony ehti soittaa muutamia keikkoja Samin säestyksellä ennen hajoamistaan vuonna 1999. Hajoamisessa ei ollut mitään draamaa vaan jokainen lähti elämässään eri poluille.
Vuonna 2019 Gothony päätettiin kasata uudelleen muistelemaan menneitä ja soittelemaan vanhoja biisejä. Vokaaleihin pyydettiin 90-luvulla mm. Bleed me tearsin ja Katharsiksen Wuohi.
Vuonna 2020 Gothony kävi Tuska-Torstaissa sekä Emergenzassa ottamassa tuntumaa keikkailuun. Keikkojen jälkeen tehtiin lopullinen päätös ryhtyä työstämään lisää uusia biisejä ja jatkaa Gothonyn tarinaa.
Ensimmäinen virallinen Gothonyn sinkku Patient 2442 valmistui huhtikuussa 2023 ja se julkaistiin musiikkivideon kera, jonka taiteili Kimmo Jaatinen (ohjaus, kuvaus, käsikirjoitus, leikkaus).Toinen single In the Shadow of the Moon julhaistiin heinäkuussa 2023.Gothonyn ensimmäinen virallinen täyspitkä levy julkaistiin 12.1.2024.
Nyt vuonna 2025 Gothony työstää uusia kappaleita ja uutta materiaalia on tarkoitus tulla vuoden 2025 lopulla. Ennen uuden materiaalin julkaisua on tullut aika julkaista Gothonyn ensimmäinen demo suoratoisto palveluissa. Julkaisu tapahtuu maaliskuussa 2025.
Kokoonpano:
M.Toivonen: rummut ja laulu
Mika Uusitalo: kitara ja laulu
Miika Peräkangas: kitara
Väiski Syväoja: basso
Linkit:
https://www.gothony.com
https://www.facebook.com/
https://www.instagram.com/
https://gothony.bandcamp.com
Lähde: Inverse Records