Tiedote 1.1.2025
Oululaisen laulaja-lauluntekijä Markus Jussilan sooloprojekti Ravencrown julkaisi debyyttialbuminsa ”Relive the Imagination” 1.1.2025. Levyltä on julkaistu joulukuussa ensimmäinen single ”Sorrow”.
”Ajatus soololevyn tekemisestä syntyi jo pidemmän aikaa sitten. Nyt viimein sain ajatukseni jäsenneltyä paperille idean maaliin saattamiseksi, sekä aika oli oikea tehdä albumi nyt. Alun perin minulla ei ollut edes sen kummempaa teemaa tai tarinaa mielessä albumille, mutta käydessäni sävellettyä materiaalia läpi tajusin, että voisin paketoida yksiin kansiin yli 20-vuotisen säveltäjäkokemukseni ja näin tuoda kuuluville historiaani, elämääni sekä kehityskaartani. Levystä tuli tosi henkilökohtainen, sillä kaikkien biisien taustalla on aitoja tarinoita ja oikeita tapahtumia. Levylle sisältyy mm. tarinoita koulukiusaamisesta, rakkaiden menettämisestä sekä vaikeista ihmissuhdekuvioista,” Markus kertoo.
Katso video, jolla Markus kertoo levyllä olevien biisien taustoista:
Kuuntele levy:
Some:
Lähde: Ravencrown