Tiedote 4.9.2025
Viime vuonna kolmannen albuminsa julkaissut FOLKRIM tuo kansan korviin taas uutta rähinällä varustettua folk metallia. Uusi single ’JACK IN A BOX’ astuu sivuun perinteisen juomametallin polulta synkempään ja kaoottisempaan suuntaan.
”EMBERS-levyn huuman laskeuduttua tuli tarve luoda jotain erilaista ja välttää kaavoihin kangistumista. ’Jack In A Box’ on irtiotto perinteisestä folk metallista – ikään kuin syrjähyppy musiikin rakkauden elvyttämiseksi.” Bändi kertoo
”Kappale on äänitetty jo melkein vuotta aiemmin, mutta ennen alkuperäistä julkaisuhetkeä tuli kipinä tehdä lisää kappaleita, josta kohta muodostuikin tuleva EP. Tällä välin biisiä on testattu livenä Saksassa asti ja todettu toimivan yleisön huudatusralliksi.”
Väkivaltaisesti hilpeä musiikkivideo on bändin omaa tuotantoa joka julkaistaan samana päivänä kuin itse kappale.
Jack In A Box on ensimmäinen singlel keväällä 2026 julkaistavasta 5 biisin EP-kokonaisuudesta.
Folkrim nähdään syksyn keikoilla seuraavasti:
12.9 Jyväskylä, Rockneck (w/Rietas)
11.10 Helsinki, Tiivistämö (Vermilia special Karsikko show)
23.10 TBA
24.10 Varsova PL, TBA
25.10 Ostrava CZ, Folk Metal Pilgrims
13.12 Vantaa, TBA
WEBSITE | FACEBOOK | INSTAGRAM | TIKTOK
Lähde: Folkrim