Tekijämiehistä koostuva Ephemerald julkaisi debyyttinsä kuluvan vuoden helmikuussa. Ilmeisesti kyseessä oli monien odottama levy sillä julkaisuviikollaan ”Between The Glimpses Of Hope” nousi Suomen viralliselle fyysisten levyjen listalle sijalle 3. ja viralliselle albumilistalle sijalle 24. Itse en ollut kuullut nuottiakaan kyseiseltä bändiltä ennen kuin sain fyysisen kopion käsiini, joten en osannut odottaa yhtikäs mitään.
Ja voi helvetin kuustoista minkä lätyn miekkoset ovat pistäneet kasaan! Jo ensi sävelistä kävi selväksi, ettei nyt pelleillä ja oltiin monttu auki levyn loputtua. Ei muuta kuin uudelleen soimaan. Vasta kolmannella kerralla levy alkoi paljastaa salojaan. Alussa piilossa olleet pienet nyanssit alkoivat soida päivänselvästi ja koukkuja löytyi enemmän kuin ammattikalastajan viehepakista.
Ja vaikka Ephemeraldin sinfoninen kuolo kuulostaa etäisesti tutulta, on vanhoista hyväksi havaituista palikoista saatu koottua raikkaan kuuloinen sekä ennen kaikkea ehjä ja tasalaatuinen paketti, jota on ryyditetty enimmäkseen taustalla kuultavilla folkahtavilla elementeillä. Mutta levyn suurin vahvuus on taitavasti sävelletyt kappaleet. Mielenkiintoiset ja häpeilemättömän tarttuvat biisit jäivät soimaan päähän päiväkausiksi.
Ainoa miinus tulee albumin valitettavan heikoista soundeista. Ontolta kuulostava äänimaailma ei tee oikeutta näin massiivisille kappaleille. Volyymin nostaminen tavallista suuremmalla ei ehkä ratkaise ongelmaa, mutta tekee kokemuksesta aavistuksen paremman.
Vaikka konkareista kasattu jäsenistö on hankkinut kannuksensa mm. Frosttiden ja Vornan kaltaisissa pitkän linjan kokoonpanoissa, on pakko sanoa, että yllätys oli melkoinen kun selvisi miten lähellä täydellistä yhtyeen debyytti on. Toivottavasti linja jatkuu yhtä laadukkaana myös tulevaisuudessa.
8½/10
Marko Klingberg
1. Grand Creation
2. I Bear Fire
3. Servant
4. Lost
5. All There Is
6. Reborn
7. No Fall Is Too Deep
8. Till The Sea Swallows Us Whole
9. Into The Endless
Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.
 Metalliluolan arvio, Marko Klingberg.){kind=link}