Emma-ehdokkaat vuoden 2021 metallialbumiksi julkaistu

MAINOS:




Emma-ehdokkaat vuoden 2021 metallialbumiksi julkistettiin.

Suomalaisen musiikin suurinta juhlaa vietetään jo 36. kertaa 5.2.2022. Emma Gaala tarjoaa jälleen ainutlaatuisen mahdollisuuden nähdä vuoden menestyneimmät kotimaiset artistit ja yhtyeet esiintymässä saman illan aikana. Esiintymisensä ensi vuoden Emma Gaalassa on varmistanut jo kova kattaus kotimaan kärkinimiä.

Helmikuussa Emma Gaalan lavalle nousevat Suomen menestyneimpiin pop-artisteihin lukeutuva Chisu, Dark Side -hitillään potin tänä vuonna räjäyttänyt Blind Channel, persoonallisesta äänestään ja isoista pop-lauluistaan tunnettu Ellinoora, vuoden yhtye -palkinnon Emma Gaalassa vuonna 2019 pokannut Gasellit, keikkataukonsa Emma Gaalaan päättävä kestosuosikki Juha Tapio ja Suomen karismaattisimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Lauri Tähkä. Lisäksi gaalassa kuullaan syksyn musiikki-ilmiöksi noussut Cledoksen, Averagekidluken, iben ja A36:n Samma Gamla Vanliga (Remix). Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yli viisi miljoonaa striimiä kerännyt biisi nähdään livenä niin, että liki koko alkuperäinen kokoonpano, ibeä lukuun ottamatta, on samalla lavalla. Perinteisen tulokaspotpurin esiintyjät selviävät huomisen ehdokasjulkistuksen jälkeen. Tuttuun tapaan Emma Gaalassa nähdään vielä yllätysesiintyjä, joka julkistetaan myöhemmin.

Emma Gaalaa voi seurata sekä paikan päällä Hartwall Arenalla että suorana lähetyksenä myös Nelosella ja Ruudussa. Gaalan lippujen myynti on käynnissä Ticketmasterissa.

Emma Gaalan arvot ja säännöt löytyvät täältä: WWW.EMMAGAALA.FI/FI/ETUSIVU

Vuoden metallilevyehdokkaat:

  • Beast In Black, Dark Connection
  • Bloodred Hourglass, Your Highness
  • Bodom After Midnight, Paint the Sky with Blood
  • Hooded Menace, The Tritonus Bell
  • Korpiklaani, Jylhä

Lähde: Emma-Gaala

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.