Dream Theater on progressiivisen heavyn viime vuosikymmenien suurin nimi ja perinteisesti samalla jakanut mielipiteitä. Bändistä pitäville sen parhaimman levyn löytäminen diskografiasta on myös aiheuttanut paljon keskustelua. Toki yhtyeeltä löytyy useita tätä kunnia tavoittelevia levyjä, kuten aiemmin Metalliluolassa käsittelyssä ollut ”Images & Words,” sitä seurannut ”Awake” sekä uudemmasta tuotannosta kunnianhimoinen tuplalevy ”The Ashtonishing”. Itselleni bändin kovin tuotos on kuitenkin aina ollut ”Metropolis Pt. 2: Scenes From A Memory”.
Vuonna 1991 ilmestyneen Dead Again –elokuvan innoittaman teemalevyn tarina kertoo Nicolas Pagesta, joka hypnoosin kautta näkee historiaan ja naisen selvittämättömän murhan. Kyseinen nainen nimeltään Victoria kummittelee Nicolaksen mielessä ja mies tajuaa Victorian olevan oma itsensä menneessä elämässä. Nicolas selvittää murhaa ja sotkeentuu samalla menneisyyden traagiseen kolmiodraamaan.
Jossain määrin kliseinen viitekehys saadaan musiikin sekä kerronnan avulla toimimaan uskomattoman hyvin. Studiossa Dream Theater pyrki peilaamaan musiikin henkeä legendoihin kuten Pink Floyd, Genesis ja Marillion, joiden parhaiden konseptilevyjen tasolle oli nyt yllettävä.
Jordan Rudess teki koskettimissa Dream Theater -debyyttinsä tällä levyllä ja osallistui myös luovaan prosessiin vahvasti. Bändin musiikillinen osaaminen on luonnollisesti häikäisevällä tasolla ja Rudess osoittaa sopivansa kokonaisuuteen täydellisesti. Esimerkiksi kappaleessa ”Beyond This Life” kosketinsoittaja osoittaa hienoa yksilötaituruutta, mutta samalla pelaa hyvin koko joukkueen puolesta.
Konsepti toimii kokonaisuutena pyöri soittimella sitten hypnoottisen raskas itämaisia vaikutteita sisältävä ”Home” tai jazzista inspiraatiota hakeva instrumentaali ”The Dance Of Eternity”. Naislauluosuuksista vastaa Theresa Thomason, joka tekee vakuuttavaa työtä, mutta pääosassa on viisimiehinen yhtye.
Dream Theater liikkuu suvereenisesti tyylilajista toiseen eri biiseissä ja niiden sisällä. Tämä on aina kuulunut bändin parhaimpiin ominaisuuksiin. Kappaleet ovat samanaikaisesti melodisia ja tarttuvia, mutta moniulotteisia ja kerros kerrokselta ytimensä paljastavia. Ainoa pieni huomautettava löytyy bändin keulamiehen vastuualueelta. James LaBrien sinänsä hyvä laulusuoritus ei aivan yllä edeltävien albumien vaikuttavuuteen kokonaisuutena, mutta hän nousee aivan uudelle tasolle ”Scenes From A Memoryn” loppuvaiheessa.
Levy päättyy kahdeksanteen ja yhdeksänteen näytökseen, jotka yhdessä muodostavat Dream Theaterin parhaimmat hetket koskaan. ”The Spirit Carries On” ja ”Finally Free” koskettavine sanoituksineen saavat raavaan hevimiehen kyyneliin. Lopulta uutislähetyksen ja psykoterapeutin viimeisen jälkeen Nicholas herää ja loppuratkaisu jäi aikanaan staattisen kohinan kätkemäksi arvoitukseksi. Myöhemmin se on paljastettu ja yhtye on esittänyt pitkäsoittoa kokonaisuudessaan 20 vuotta myöhemmin toteutuneella juhlakiertueella.
Albumille tulee mittaa massiiviset 77 minuuttia, ja helpoksi kokonaisuutta ei voi sanoa. Tästä huolimatta kuuntelukerrat palkitsevat ja tarinan sekä sovitusten luokse palaa mielellään useaan kertaan.
Kannattaa myös katsastaa levyä seuranneelta kiertueelta filmattu DVD ”Live Scenes From New York”, jossa näyttelijät hoitavat tarinan kerronnalliset kohdat ja konsertti on rakennettu tunnelmaltaan erinomaisesti. Progressiivisen metallin genressä kyseessä on yksi historian kiistattomista kuningasjulkaisuista, jolla on paikkansa jokaisen fanin levyhyllyssä.
9½/10
Ville Krannila
1. Regression
2. Overture 1928
3. Strange Deja Vu
4. Through My Words
5. Fatal Tragedy
6. Beyond This Life
7. Through Her Eyes
8. Home
9. The Dance of Eternity
10. One Last Time
11. The Spirit Carries On
12. Finally Free
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}