15.5.2020 tuli kuluneeksi 30 vuotta Dion viidennen studiolevyn ”Lock Up The Wolvesin” julkaisusta ja heti perään 16.5. jo 10 vuotta siitä, kun Ronnie James Dio poistui keskuudestamme, joten on hyvä hetki palata takaisin vuoteen 1990 ja ottaa uudelleen käsittelyyn juhlia viettävä teos.
Vuonna 1990 Dio-leirissä oli tapahtunut melkoinen määrä muutoksia sitten 1987 ilmestyneen ”Dream Evil” -albumin, sillä kyseiseltä LP:ltä ”Lock Up The Wolvesille” ei päätynyt musisoimaan enää ketään muuta kuin nokkamies RJD. Ronnien yhdessä Tony Plattin kanssa tuottamalla levyllä kuullaan kokoonpano Simon Wright (rummut), Teddy Cook (basso), Jens Johansson (koskettimet) sekä tuolloin uusi löytö, vasta 18-vuotias kitaristi Rowan Robertson.
Albumi käynnistyy tuttuun Dio-tyyliin nopealla runttauksella a’la ”Stand Up And Shout”/”We Rock” eli ”Wild One”, joka on kohtalainen veto, mutta ei kappaletta voi missään nimessä verrata klassisiin Dio-levyn avauksiin. ”Born On The Sun” nostaa rimaa korkeammalle jyräten eteenpäin eeppisesti keskitempoisena. Samaa voidaan sanoa myös levyn ensimmäisestä ja ainoasta sinkkujulkaisusta, eli komean kertosäkeen omaavasta ”Hey Angelista”.
”Between Two Hearts” käynnistyy komealla introlla, mutta valitettavasti kappale ei onnistu lunastamaan alun lupauksia. ”Night Musicia” voisi kuvata patentoiduksi Dio-biisiksi. Sovitus toimii, kuten ammattimiesten teoksen pitää toimia, mutta kauas Dio-klassikoiden tasosta jäädään. Seuraavana kuultava levyn nimibiisi on sitten toista maata. Se ei nouse Dio-klassikoiden joukkoon, mutta toisin kuin edeltävä ”Night Music”, kappale jysähtää komeasti kuulijaan takaraivoon pakottaen antautumaan tarinan armoille.
”Evil On Queen Street” iskee kehiin jälleen patentoidun Dio-biisin, joka on tällä kertaa raskas sovitus. ”Walk On Water” tuo nopeampaa tempoa mukaan, mutta on valitettavasti keskinkertainen runttaus, joka tahtoo hukkua levyä vaivaavaan keskinkertaisen biisimateriaalin suohon kuten käy seuraavalle ”Twistedille”.
”Why Are They Watching Me” jatkaa edeltäjien keskinkertaista linjaa, onneksi levyn päättävä Dion omaelämänkerrallinen ”My Eyes” pelastaa paljon. Kappaletta voisi kuvata levyn toiseksi eeppiseksi nimibiisin ohella.
En ollut kuunnellut ”Lock Up The Wolvesia” kertaakaan tällä vuosituhannella ja suurin osa levyn biiseistä oli päässyt totaalisesti unohtumaan ennen tämän arvion pohjatyötä. Levy on tasokasta heviä, kuten Ronnie James Diolta voi aina odottaa. Valitettavasti albumin suurin ongelma on, että siltä puuttuvat tappobiisit. Yhtään varsinaista täysosumaa levylle ei ole päätynyt ja verrattuna kahteen ensimmäiseen Dio-albumiin (”Holy Diver” 1983 ja ”The Last In Line” 1984), yksikään ”Lock Up The Wolvesin” biisi ei olisi mahtunut noille kahdelle klassikolle mukaan. Biisimateriaali on valitettavan keskinkertaista.
Kappaleet esitetään tästä huolimatta todella komeasti ja pakko on todeta, suuri ansio tästä on Ronnie James Dion vertaansa vailla olevassa vokalisoinnissa, joka nostattaa myös tällä levyllä niskakarvat pystyyn. Nuori kitaristi Robertson on pätevä, mutta miehen soolot jäävät kauas Vivian Campbellin kolmella ensimmäisellä Dio-albumilla kuultavista komeista osuuksista. Suomalaisittain levyn mielenkiintoinen kuriositeetti on tulevan Stratovarius-kosketinsoittaja Johanssonin mukanaolo. Herra hoitaa tonttinsa ammattitaidolla, mutta koskettimet ovat levyllä pienessä roolissa enemmän tunnelmanluojana, joten mitään varsinaista ilotulitusta ei herralta kuulla.
Albumi tarjoilee ammattitaitoista, mutta sisällöltään keskinkertaista Dioa 30 vuoden takaa. Useampi biisi kuulostaa kuin sitä venytettäisiin paljon eväitä pitemmälle. Lieneekö syynä ollut siirtyminen LP-aikakaudesta CD-formaattiin ja sen mahdollistamat pidemmät levyn kestot? ”Lock Up The Wolvesin” 11 biisiä kellottavat nimittäin aikakaudelle pitkät 61 minuuttia.
7-/10
Ilkka Järvenpää
1. Wild One
2. Born On The Sun
3. Hey Angel
4. Between Two Hearts
5. Night Music
6. Lock Up The Wolves
7. Evil On Queen Street
8. Walk On Water
9. Twisted
10. Why Are They Watching Me
11. My Eyes
