Tiedote 10.5.2024
Alice Cooperin yhtyeestä sekä Hollywood Vampiresista tuttu Tommy Henriksen on ollut viime ajat Crossbone Skully -projektinsa debyyttialbumin julkaisutyön äärellä. AC/DC:n viitoittamalla musiikillisella polulla etenevä tuore yhtye on tähän mennessä julkaissut singlet Evil World Machine, The Boom Went The Boom (feat. Phil Collen) sekä I’m Unbreakable. Kappaleet ovat saaneet seurakseen myös nipun videoita, jotka voit tarkastaa täältä.
Julkaisuvuorossa on myös musiikkivideon kanssa julkaistava Money, Sex, Or God -single. Musiikkivideo Better Noise Musicin Youtube-kanavalla.
”Money, Sex, Or God sai inspiraationsa TV-ohjelmasta, jossa sanottiin, että elämässä kaikki perustuu kolmeen asiaan, joista ei pitäisi koskaan puhua. Ne asiat olivat finanssiasiat, seksuaaliset mieltymykset sekä uskonto. Se oli niitä harvinaisia hetkiä, jolloin kappaleen sanoitukset vain ilmestyivät mieleeni”, Henriksen kertoo.
Tommy Henriksen on tehnyt pitkän uran musiikin parissa. Aiemmin mainittujen bändiprojektien lisäksi hän on toiminut tuottajana, säveltäjänä sekä miksaajana useille eri artisteille. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Lady Gagan, Meat Loafin, Lou Reedin, Halestormin sekä Daughtryn kanssa.
Crossbone Skully On:
Tommy Henriksen, laulu
Anna Cara, kitara
Sam Bam Koltun, kitara
Chris Wyse, basso
Tuesdai, rummut
WEBSITE | INSTAGRAM | FACEBOOK | YOUTUBE | SPOTIFY
Lähde: Ginger Vine Management & PR