Come to Latin America -kisan voittanut Where’s My Bible yhteistyöhön Blood Blast Distributionin kanssa – Vientiprojekti saa jatkoa tänä vuonna

Kuva: Reelika Järvekulg
MAINOS:



Tiedote 5.4.2023

Heinolassa 2016 perustettu ja death/black metalia soittava Where’s My Bible on solminut jakelusopimuksen saksalaisen Blood Blast Distributionin kanssa tulevan albuminsa jakelusta. Viime vuonna ensimmäistä kertaa toteutetun Come to Latin America -kisan voittaneen yhtyeen mukaan uusi albumi on parhaillaan työn alla.

“Haluamme kiittää kaikkia teitä jotka äänestitte meidät voittoon ja olette kuunnelleet musiikkiamme! Te teitte tämän mahdolliseksi”, bändi fiilistelee. “Olemme innoissamme yhteistyöstä Blood Blast Distributionin kanssa. Työstämme parhaillaan materiaalia uutta levyä varten, ja uskokaa pois, sieltä on tulossa kovaa kamaa!”.

“Kisa oli pullollaan lahjakkuutta, ja oli innostavaa nähdä bändien netissä saama mahtava vastaanotto. Suuret onnittelut Where’s My Biblelle koko Blood Blast Distribution -tiimin puolesta, emme malta odottaa että pääsemme tuomaan yhtyeen uutta musiikkia suoratoistopalveluihin pian!”, Blood Blast Distribution -johtaja David Kaiser sanoo.

Come to Latin America -projekti ei lopu Where’s My Biblen komeaan voittoon. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt hankkeelle täksi vuodeksi jatkorahoituksen, jonka tavoitteena on hankkeen vetäjän Niina Fun mukaan mm. luoda metalligenrelle artistiväylä ja parantaa suomalaisten artistien mahdollisuuksia nousta kansainvälisiksi toimijoiksi. Avata markkinoita yhtyeille matalalla kynnyksellä.

Yksi uusi työkalu tälle vuodelle tulee someen, jossa hankkeen kotisivuilla aletaan päivittää ahkerasti tietoa muun muassa metallimusiikin yhteiskunnallisista ilmiöistä, kiinnostavista henkilöistä, suomalaisista festivaaleista sekä tietenkin Come To Latin America -hankkeen kulusta ja yhtyeistä. Tätä varten on palkattu myös oma ”metallikirjeenvaihtaja”, Maila-Kaarina Rantanen.

“Haluamme tuoda Latinalaisen Amerikan markkinaa lähemmäksi suomalaisia metalliyhtyeitä, jotta se ei tuntuisi kaukaiselta markkinalta”, Fu kertoo ja jatkaa: “Meillä on tänä vuonna markkinointipilotti kolmelle jo hiukan pidemmälle urallaan päässeelle yhtyeelle, ja haku on parasta aikaa päällä. Ajatuksena on esitellä uusia yhtyeitä ja kerätä kokemuksia artistiväylän kehittämistä varten. Missä on pullonkaula? Mitä suomalaiset yhtyeet tarvitsevat?”

Come to Latin America -bändikilpailu on suomalaisen musiikin vientihanke Latinalaiseen Amerikkaan. Kilpailun ensimmäisessä finaalissa viime vuonna loistivat Luna Kills, Noira ja Where’s My Bible. Hanke keräsi poikkeuksellista näkyvyyttä ja kiinnostusta kohdemarkkinallaan: hankkeesta kirjoitti Etelä-Amerikassa yli 500 eri median edustajaa aina maiden päämediaan asti, radio soitti suomalaisten kappaleita, bändit antoivat kymmeniä haastatteluja, ja latinalaisamerikkalaiset levy-yhtiöt, promoottorit ja fanit ovat lähestyneet suomalaisia yhtyeitä. Upeasti vastaanotetussa hankkeessa on mukana yli sata musiikkiammattilaista Latinalaisesta Amerikasta, hankkeen kummina toimii Nokian Brasilian toimitusjohtaja Ailton Santos ja yhteistyökumppanina Nuclear Blast -levy-yhtiö.

”On ollut upea seurata Come To Latin America -projektin vastaanottoa, ja olemme erittäin iloisia pystyessämme auttamaan Where’s My Biblea heidän tulevaisuudessaan digitaalisena jakelijana, käyttäen kaikkia työkalujamme saadaksemme heidän musiikkinsa useampien korvaparien kuultaville Etelä-Amerikassa ja vielä enemmän. Jälleen kerran metalliyhteisö on todistanut, että metallimusiikilla ei ole rajoja”, David Kaiser toteaa.

”Suomen kokoisen markkinan kannattaa keskittyä ydinosaamiseen, ja selvästi metallimusiikki on meidän yksi kulmakivemme populaarisen kulttuuriviennin saralla. Ala tarvitsee riskinottajia, tukirahoitusta ja systemaattista vientiä. Tämä hanke vahvistaa, että suomalainen metallimusiikki tunnetaan maailmalla, ehkä jopa paremmin kuin edes ymmärrämme, ja tämä kysyntä täytyisi hyödyntää”, Niina Fu jatkaa.

facebook.com/wheresmybible
instagram.com/wheresmybible666
Spotify
cometolatinamerica.fi


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Reelika Järvekulg

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.