Tänä kesänä oli pitkin poikin Eurooppaa lukuisia metallifestareita. Tauolla olleet tapahtumat palasivat rytinällä takaisin lisäämällä joko yhden tai useamman lisäpäivän.
Brutal Assault ei lähtenyt Hellfestin linjoille, vaan pysyivät maltisella linjalla, kun lisäsivät ainoastaan yhden ylimääräisen päivän. Viiden päivänä aikana lavalle nousi bändejä ja artisteja yhteensä 150. Päällekkäisyyksiltä ei voinut välttyä ja silloin oli tehtävä kiperiä valintoja.
Brutal Assault järjestetään Tsekin koilissuunnalla Jaromerin kaupungissa. Sinne oli raahautunut jälleen kerran kymmeniä tuhansia metallifaneja maailman joka kolkasta.
TIISTAI 9.8.2022
Paikan päälle saapuessa oli texasilainen pitkälinjan slam death metal -nelikko Devourment aloittanut vedon. Bändin brutaalinen kuolo kuullosti rujolta ja barbaariselta. Itse asiassa tämän tyyppinen slammaus deayh metal ei oikein toimi isolla päälavalla, vaan vaatii pienemmät puitteet. Näytti, että yhtye ei ollut aivan sinut suuren lavan kanssa. Tunnin verran texasilaiset joka tapauksessa runnoivat settiään läpi.
Intialainen Bloody Wood asteli toiselle päälavalle, kun Devourment oli saanut slammaukset vedettyä. Bändi on ovelasti nimetty, sillä nimi viittaa Intian leffamaailmaan Bollywoodiin. Yhtye toi selvästi esille intialaiset vaikutteet, niin pukeutumisessa kuin musiikissa. Metalliset vaikutteet oli haettu perinteisistä nu- ja hyppymetallibändeistä. Bloody Wood oli selvästi kantaaottava, sillä toinen vokalisteista selvitti biisien taustoja ja inspiraatiota lyriikoihin. Bloody Wood ei juuri seisoskellut paikallaan, vaan käytti suuren lavan antamat mahdollisuudet hyväkseen.
Tässä vaiheessa oli tarkasteltava aluetta, sillä edellisestä kerrasta oli aikaa kulunut. Pääsääntöisesti Brutalin festarialue oli pysynyt muuttumattomana. Yksi muutos oli eli telttalava oli poistunut. Tilalle oli tullut huomattavasti suurempi lavarakennelma. Tämä antoi mahdollisuuden isommalle yleisömäärälle. Lisäksi pienempi neljäs lava oli saanut uuden alueen, joka sijaitsi linnoituksen sisäpihalla. Ympärille oli rakennettu todella hyvät juomapaikat.
Rivers Of Nihil on ehtinyt jukaista useamman levyn ja saavuttanut vankkumattoman seuraajajoukon. Progessiivista ja varsin teknistä death metallia heittävä Rivers Of Nihil oli yllättävän moniulotteinen esiintyjä. Kappaleissa oli mielenkiintoisia sävelkulkuja, tunnelmallisia osia ja räväkämpää vetoja.
Vokalisti Jake Dieffenbackin lavaolemus oli veikeä, sillä mies oli pukeutunut erikoiseen pitkään takkiin ja liikkui pitkin lavaa samalla kontrolloiden yleisöä. Rivers Of Nihil on vuosien saatossa jäänyt väliin, mutta tämän perusteella tekninen ja progessiivinen death metal soundasi hyvältä.
Brutal Assaultissa ei paljon huilitakoja ole, kun yksi bändi lopettaa, niin seuraavat aloittavat toisilla lavoilla. Viereisellä lavalla starttasi pitkän linjan stoner ryhmä Clutch. Nelikko veti verevää stoner henkistä rokkia. Vokalisti Neil Fallon oli festareiden aktiivisimpia lavaliikkujia, sillä kitaristi ja basisti tyytyivät hoitelemaa instrumentinsa. Oman materiaalin ohella Clutch luonnollisesti coveroi erästä suurvaikuttajaa yhtyeen soundiin eli Black Sabbathia ja ilmoille saatiin ”Lord Of This World”.
Muutama vuosi sitten Bay Aray thrash metal ryhmä Vio-lence aktivoitui uudestaan ja tänä vuonna julkaisivat ”Let The World Burn” tuotoksen. Vio-lence tunnetaan parhaiten näillä leveysasteilla Machine Head -nokkamies Robb Flynnin entisenä yhtyeenä ja nyt jo entisen Machine Head -kitaristin Phil Demmelin omana kokoonpanona. No ei Vio-lence ole voinut välttyä miehistö järjestelyistä, kun Demmel oli värvätty Lamb Of Godiin. Tilalle oli pestattu lukuisissa yhtyeissä kuten Heathenissa sekä Lizzy Bordenissa vaikuttanut Ira Black.
Vio-lence heitti todella tiukan ja todellisen old school thrash metal setin. Konsertti koostui luonnollisesti ensimmäisen levyn materiaalista, mutta oli joukossa myös toisen levyn ”Office Nice”. Yleisö kiitti ja järjesti melkoiset ympyräjuoksutalkoot. Sean Killianin omaperäinen vokalisointi oli rujoa ja raakaa. Huolimatta siitä, että Ira Black oli tuuraamassa, mies oli todella treenannut ja täysillä mukana. Tukka heilui. Vio-lence lopetti rapiat kolmen vartin setin legendaarisella ”World In A World” -kappaleella. Pitti oli järjettömän kokoinen.
Ruotsalainen Avatar on saavuttanut kovan suosion, sillä yhtye on kierrellyt ristiin rastiin, ja diili suuremman lafkan kanssa on taannut mahdollisuuden onnistua. Bändin rumpali asteli ensimmäisenä lavalle ja heitteli ruusuja yleisön sekaan. Perässä tulivat loput miehistöstä. Keikka räväytettiin käyntiin kappaleella ”Hail The Apocalypse”.
Kieltämättä Avatarin lavaesiintymisessä on tietynlaista sekopäisyyttä, sillä laulaja Johannes Eckerströmin liikehdintä ja naamailmeet, johon miehen klovnin maskit tekivät sekopäisen vaikutelman, ovat jo tavaramerkkejä. Setti koostui yhtyeen tunnetuista biiseistä kuten ”Eagle Has Landed”, ”Bloody Angel” sekä keikan päättänyt ”Smells Like A Freakshow”. Kumma juttu, ettei kokoonpanoa ole juuri nähty suomalaisilla festareilla.
Jatketaan ruotsalaisella metallilla, kun vuorossa oli pitkän linjan Göteborg-scenen edustaja At The Gates. Yhtyeessä oli tehty uudelleen järjestelyjä kokoonpanossa, kun kitaristi Jonas Stålhammar siirrettiin sivuun ja paikalle hälytettiin The Haunted/Witchery -mies Patrik Jensen. At The Gatesin Brutalin setti oli ”Slaughter Of The Soulin” läpisoitto, ja lopussa encoressa vedittiin uudempi kappale “Eternal Night”.
Takuuvarmasti viisikko veti levyn läpi ja Tompa Lindberg tuttuun tyyliin kärisi vokaalit sekä konsonantit. Bändi ei tarjonnut tältä osin mitään yllätyksiä. Sen sijaan Jensenin mukanaolo toi piristystä, sillä miehen soitto oli erittäin tarkkaa. Lisäksi kokeneena lavaesiintyjänä Jensen otti kontaktia yleisöön. At The Gatesilla oli kiireinen aikataulu, sillä heti keikan jälkeen he siirtyivät Japaniin Download festareille.
Evoken lopetti ensimmäisen päivän vetämällä tunnin pituisen settin entisellä telttalavalla. Kellon käydessä reippaasi yli puolen yön väkeä riitti mukavasti diggailemaan. Evokenin kappaleet eivät ole sieltä kevyemmästä ja lyhyemmästä päästä, sillä kolmen vartin pituisen setin aikana bändi ehti vetää kuusi raitaa, mikäli oikein laskin. Toisaalta ei määrä vaan se laatu. Evokenin biisit ovat sekä tunnelmallisia että lyijynraskaita eepoksia. Soundien ollessa todella loistava, Evokenin funeral doom/death kuullosti jylhältä ja raskaalta. Tämän myötä oli hyvä päättää ensimmäinen päivä.
KESKIVIIKKO 10.8.2022
Keskiviikon osalta pelipaikalle ehti vasta reippaasti yli puolen päivän, kun toinen Bay Arean thrash metal legenda Heathen aloitti settinsä. Viisikko on viettänyt tiivisti kesän Euroopan metallifestareilla. Harmi, ettei Heathenin kesäfestariturnee ulottunut Suomeen asti. Heathenin perinteinen NWBOHM-vaikutteinen thrash metal oli taattua laatua. Melodiset riffit, siihen sekaan aimo annos thrash poljentoa sekä David Whiten ääni eivät taatusti petä odotuksia. Heathenin setti koostui uudemman levyn ”Empire Of The Sandin” materiaalista ja tästä osiosta kuultiin mm. ”Blood To Let Be”, kun taas kahdelta ensimmäiseltä levyltä tuli pari esitystä molemmilta.
Thrashilla jatkettiin, kun kolmoslavalle nousi nuoremman sukupolven Schizophrenia. Kieltämättä välillä tuntuu, että nuorilla bändeillä on tekemistä, jotta saavuttavat samanlaisen kliimaksin kuin vanhemmat tekijät. Uudempi materiaali nimittäin välillä kuulostaa mitäänsanomattomalta riffittelyltä, kuten Schizophrenian tapauksessa. No cover Morbid Angelin ”Chapel Of Ghoulsista” tunnistettiin vähemmän yllättäen heti omaperäisten ja tarttuvien riffien myötä. Schizophrenialla on toki vuosia edessä, eli hyvin ehtivät.
Ja sitten takaisin päälavalle, kun ruotsalais/brittiläis/suomalainen yhdistelmä Bloodbath aloitti. Suomi-kytkennästä on heti mainittava, että äskettäin yhtyeestä lähtenyt Valtteri Wäyrynen istui vielä rumpupatteriston takana.
Bloodbath on ollut kauan Katatonia-miesten Jonas Rensken ja Anders Nyströmin johtama death metal -yhtye, jossa kumarretaan useille legendaarisille death metal -bändeille. Paradise Lostin nokkamiehen Nick Holmesin mukanaolo on hieman mietityttänyt, sillä Holmesin kiinnostus death metallia kohtaan haalistui vuosikymmeniä sitten.
Innolla mies siitä huolimatta murisi mikin varressa, vaikka samanlaista kuolon korinaa ei saavuttanut kuin aikoinaan, joka on tietenkin täysin mahdotonta. Eikä Holmesin lavaolemus ole kaikista railakkaampia, vaan enimmäkseen paikallaan seisoskelua ja kärsivällistä odottelua. Bloodbath veti varsinaisen old school setin bändin mittapuulla mitattuna. Ensimmäiseltä levyltä ”Resurrection Through Carnage” vedettiin useita biisejä ja ensimmäisen EP:n ”Breeding Deathin” materiaali oli myös vahvasti edustettuna. Tämä oli hyvin mielenkiintoinen ratkaisu.
Sen sijaan toisen Paradise Lostin -miehen Gregor Mackintoshin bändi Strigoi osoittautui vielä paljon mielenkiintoisemmaksi tapaukseksi. Bändi oli satsannut taustakankaisiin ja myös dresscodeen oli kiinnitetty huomiota, eikä oltu farkut ja verkkarit lavalla. Strigoi selvästi ammentaa eri tyyleistä vaikutteita, kuten old school doom/death metallista ja totta kai liitoksia tulee vanhan liiton crustista.
Vallenfyren oltua enemmän raskaan sekä hitaan doomin puolella, Strigoi on musiikillisesti raaempaa ja nopeita elementtejä on mukana. Rehellisesti sanottuna Strigoilla on parempia ideoita kuin uusimmalla Paradise Lostin tuotoksilla. Mackintoshin murina toimii todella hyvin ja mies hoitaa nokkamiehen homma luontevasti. Holmesin kannattaisi ottaa joskus oppia bändikaverinsa sivuprojekteista. Ja oli muuten jännästi sijoitettu kahden Paradise Lostin kaverin sivuprojektit lähestulkoon peräkkäin.
Monien doom metal yhtyeiden esikuvana toiminut Pentagram nousi lavalle Strigoin perään. Heti aluksi kiinnitin huomiota, että tärkein lenkki kitaristi Victor Griffin puuttui kokoonpanosta. Jossain välissä Pentagramin kaksikolla Bobby Liebling ja Griffin oli perinteisesti erimielisyyksia, jonka takia Griffin on ilmeisesti jäänyt pois.
Pentagram kuullosti edelleen Pentagramilta. Liebling oli äänellisesti hyvässä iskussa. Kunnon puolesta mies oli vetreässä iskussa, sillä 70 vuotta käyvä doom metal -legenda kipitti pitkin lavaa ja ilveili kuvaajille sekä yleisölle. Keikka oli todellista mannaa doom metal -fanaatikoille, sillä seassa oli useita Pentagram-helmiä kuten ”Dying World”, ”Relentless” sekä ”Sign Of The Wolf”. Pentagramin veto oli kova, suorastaan uskomattoman tiukka.
Imperial Triumphant vietti tiivisti kesän Euroopassa kierrellen niin suurempia kuin pienempiä mestoja ja festareita. Tällä kertaa naamariyhtye oli saanut slotin pienimmältä neljänneltä lavalta. Ratkaisu ei osunut nyt kohdalleen, sillä väkeä oli pirusti paikalla. Tämä vain todistaa, että Imperialin suosio kasvoi kesän aikana suunnattomasti.
Sitten jatkettiin toisella veteraaniryhmällä, mutta aivan toisesta genrestä. D.R.I:llä on menossa 40-vuotisjuhlakiertue, mutta viimeisestä täyspitkästä levystä on kulunut rapiat 27 vuotta. D.R.I:n crossover thrash uppoaa porukkaan vuonna 2022 yhtä lailla kuin 1980-luvulla. Pitit pyörivät ja jengi crowdsurffailee minkä ehtii. Itse asiassa meno olisi voinut olla vauhdikkaampaa. Kaiken nähnyt ja tottunut D.R.I veti lähestulkoon 30 biisiä putkeen, eikä turhia breikkejä tai välispiikkejä pidetty. Keikka oli yksinkertaisuudessaan loistava.
Japanilainen Sigh on pitkän linjan bändi, joka on kehittänyt ainutlaatuisen soundin sitten black metal -vuosien. Keikka aloitettiin ns. vanhan liiton Sigh-materiaalilla, kun ”Scron Defay” -levyltä löytyvä ”A Victory Of Dakini” vedettiin. Bändin nykyinen kitaristi Nozomu Wakai oli varsinainen ilmestys lavalla, sillä kaverin tukkalaite oli todella hyvin rakennettu. Lisäksi niitti ym. rensseleitä oli kiitettävästi. Oli pienoinen ihme, että mm. Paul Shortinon kanssa työskennellyt kaveri ja tällaisen tason soittaja hyppää Sighin kelkkaan.
Yhtyeen keikka oli viihdyttävä, sillä Sighin biisit ovat mielenkiintoisia ja poikkeavia. Niissä on ripaus blackia, perinteistä heviä ja thrashia sekä tietenkin aimo annos japanilaisia vivahteita.
Pitkän linjan death metal -rytmiryhmä Cannibal Corpse veti kentän täyteen. Paikalla oli taatusti 30.000 silmäparia fanittamassa, kun Corpsegrinder Fisher ja kumppanit vetivät todella väkevän setin. Keikka oli taattua Cannibal Corpsea alusta loppuun. Viisikko oli kovassa iskussa. Setti oli murea, sillä se oli periaatteessa läpileikkaus bändin pitkältä uralta.
Fisherin niska ja pää pyörivät perinteisesti, mutta jotkut vääräleuat tuumasivat, että pientä ikääntymistä oli havaittavissa ja hieman päänpyörityskierrokset olisivat pudonneet. Eric Rutanin mukaantulo on antanut uutta virtaa ja sykäyksen Cannibal Corpsen vedoille. Pat O’Brienin oli totta kai omalla tavallaan kova kitaristi ja tärkeä osa Cannibalin livevetoja sekä soundia, mutta Rutanin soitto ja lavapreesenssi olivat antaumuksellisia. Ei voi kun todeta, että Cannibal Corpse on vuodesta toiseen tasaisen varma lavabändi, sillä pelkästään kappaleet ja Fisherin karisma tekevät paljon.
Ilta oli vielä nuori, kun Cannibal Corpse lopetti. Jäljellä olisi ollut Dark Funeral, Amera sekä Me And That Man. Tässä vaiheessa oli tehtävä valinta, mitä tarkastella seuraavaksi. Päädyin Behemothin Nergalin ”country mikälie rokki”- ryhmittymän esitykseen. Me And That Man oli kieltämättä hauska, mutta tällainen country henkinen rokkirymistely sopisi parhaiten tunkkaiseen klubiin, missä hiki lentää. Sen sijaan siisti ja sliippattu lavameininki oli liian kontroiloitua. Oli tietenkin hauska seurata, kun Nergal veti täysin poikkeavaa materiaalia lierihattu päässä, eikä sonnustautunut Behemothin taisteluvarusteisiin.
Päivä oli pitkä ja kuuma. Vielä oli ollut tarjolla Amera, mutta tässä vaiheessa oli aika lähteä vetämään muutaman tunnin unet ja aamusta taas pelipaikalle.
TORSTAI 11.8.2022
Hollantilainen Phlebotomized oli esillä 1990-luvun alussa, kun tällöin yhä useampi yhtye alkoi Paradise Lostin ”Gothicin” innoittamana yhdistelllä melankolisia doom/death metal riffejä keskenään. Oli se tämä vanhan liiton hollantilainen yhtye nähtävä, vaikka soittoaika alkoi jo puoli kahdeltatoista.
Phlebotomizedille meinasi lava käydä ahtaaksi, sillä yhtyeessä on kaiken kaikkiaan kuusi kaveria ja lisäksi seitsemäs vieraili muutamissa kappaleessa vetämässä lauluja. Tälläinen doom/death metal heti aamusta paahtassa helteessä ei täysin upponnut, mutta tietäen yhtyeen materiaalin hyväksi havaituksi, homma toimi silti tehokkaasti.
Tanskalaisella Baestilla on ollut tiukka festarikesä. Bändi on kolunnut eri kokoisia festareita eri kokoisilla lavoilla. Vaihteeksi Baest veti setin päälavalla ja kun soittoaika oli puolen päivän paremmalla puolella, kuumuus oli melkoinen. Siitä huolimatta tanskalaiset vetivät väkevän keikan. Viisikko oli suorastaan liekeissä ja pisti myös yleisöön vauhtia.
Bändin nokkamies Simon Olsen oli liikkuvaa sorttia, eikä pysynyt lainkaan paikallaan lavalla. Se, tuleeko Baestista vielä suurempi yhtye ja seuraava Tanskan metallisuuruus, jää nähtäväksi. Jos bändi vetää jatkossa yhtä väkeviä esiintymisiä kuten Brutalissa ja muualla tänä kesänä, tämä ei olisi mikään yllätys.
Onslaught on koko kevään kesän ollut liikkellä erikoisella miehityksellä. Bändin ainoa alkuperäinen jäsen Nige Rockett on joutunut jäämään sairaslomalle hermovaurion takia ja yhtye on vetänyt keikkoja nelimiehisenä. Brutal Assaultin keikalla oli myös toinen kitaristi ehtinyt vaihtua matkan varrella. Nykyinen laulaja hoiti vokalistin pestin ohella toisen kitaroinnin. Tämä kieltämättä rajoitti miehen lava-aktiviteettia hänen keskittyessään soittotöihin.
Oli veikeätä seurata bändin vetävän vanhoja klassikoita, kun kokoonpanossa ei ole 1980-luvun aikakauden kaveria mukana. Toisaalta historia pakottaa. Setissä oli myös uudemman kauden tuotoksia ja Onslaught veti rapsakan oloisen shown, sillä bändi soitti tarkasti ja tiukasti. Hieman silti kaihertaa, että uusi sukupolvi on nyt nykyinen Onslaught, sillä yhtye teki comebackin vuonna 2005 ja silloin oli ns. vanha sukupolvi mukana. Näin ne ajat muuttuvat.
Butcher Babies on tullut tunnetuksi näyttävästä laulajakaksikosta, joka laittoi melkoisen pyörytyksen päälle yleisön seotessa täysin. Carla sekä Heidi ravasivat pitkin lavaa, tukka heilui ja naiset yllyttivät yleisön hurjaan crowd surfingiin. Toinen vokalisteista ehti jo kävästä circle pitissä kääntymässä. Mitä tulee Butcher Babiesin musiikkiin, kyseessä on täysin tylsää hyppyhevi nu-metallia. Paremmin sitä ei voi kuvata. Sen sijaan lavalla riitti vauhtia alusta loppuun, eivätkä Butcher Babiesin vokalistit antaneet armoa yleisölle eikä järjestysmiehille, joille riitti töitä noukkiessaan haltuunsa surffareita.
Tässä vaiheessa olin pakotettu ottamaan pieni tauko ennen kuin Cattle Decapitation aloitti. Sillä välillä oli totta kai tankattava ja syötävä. Lisäksi eräs tärkeä seikka oli vaihtaa scene tietoisuutta muiden maiden kollegoiden kanssa ja juttua riitti mm. brasilialaisten fanien seurassa.
Cattle Decapitation oli seuraavana. Yhtyeen laulajalla riitti ääntä vetämään niin örinää, kärinää kuin sekaan mahtunutta perinteisempää vokalisointia. Pääsääntöisesti Cattle Decapitationin setti oli alusta lähtien asiallista tykitystä. Agenda käsitti suurimmaksi osaksi viimeisimmän levyn ”Death Atlasin” biisejä.
Jinjerin ohella ohjelmassa oli myös muita ukrainalaisia yhtyeitä kuten 1914. Bändi mielenkiintoisesti yhdisti black metallin elementtejä slaavilaiseen ja ukranalaisiin kansansävelmiin. Vokalisti oli vetänyt päälle vanhan perunasäkkiä muistuttavan koltun ja sotkenut naamansa mudalla.
Bändi otti luonnollisesti vahvasti kantaa sotaan ja ykskantaan ilmoittivat ”Don’t worry, we kill all Russian bastards”. Kaikki yleisössä eivät yhtyneet 1914:n näkemyksiin, vaikka pientä vastarintaa oli havaittavissa. Kappaleet olivat hyvin koukuttavia ja tarttuvia, joten niihin pääsi hyvin sisään.
Asphyx on aina ollut takuuvarma lavalla. Tälläkään kertaa yhtye ei pettänyt. Nelikko latasi totaalisen old school death metal -pläjäyksen. Keikka aloitettiin ”The Quest For Absurdity” -introlla ja siitä jatkettiin ”Botox Implosion” -raidalla. Setti oli oivasti koottu kattamaan sekä vanhaa että uudempaa Asphyx-materiaalia.
Nopeammat rykäisyt olivat tiukkaa soittoa, johon Martin Van Drunen tunnetulla äänellä örisi johtosoinnut. Totta kai hitaammat ja raskaat kappaleet kuulostivat todella hyvältä. Tähän on pakko todeta, että Van Drunenin ääni ei petä, ei milloinkaan. Miehen vokalisointi on eräs death metal genre tunnetuimpia ja monet ovat epätoivoisesti yrittäneet matkia sitä. Van Drunen pääsi hieman yllättämään Venäjän ja Putinin kommentoinneilla ja pisti yleisön huutamaan. Asphyx oli koko keikan ajan todella kova, suorastaan täyttä tykitystä alusta loppuun.
Tässä välissä nopea vilaisu Blood Incantationia. Bändi on ollut kovassa nosteessa ja kesä on ollut jenkeille kiireinen. Hyvin yhtyeen kuolo rullasi, mutta kappaleiden välissä pidettiin ihmeen pitkiä hengähdystaukoja.
Paradise Lostin festarisetti käsitti laajan repertuaarin bändin pitkältä uralta. Keikka polkaistiin käyntiin komealla ”Enchantment”-esityksellä ja viimeisimmältä ”Obsidian”-levyltä vedettiin pari kappaletta: ”Ghost” ja ”Forsaken”.
Nick Holmesin ääni toimi ja ei toiminut. Nickin vetäessä vanhoja biisejä kuten ”Eternal”, laulu oli pihinää ja ponnetonta örinää. Sen sijaan ”One Secondissa” Holmes kuullosti suhteellisen hyvältä. Miehen nuiva lavapresenssi oli tylsä. Tiedä sitten, miten vokalisti mieltää lavalla olon. Joskus tulee tunne, että laulaja olisi mieluummin pubissa kaljalla kuin soittelemassa doom tai death metallia jossain päin Eurooppaa. No Greg MacKintoshin sivuprojekti Strigoi vei selvän voiton miehen pääbändistä.
Tässä on pakko mainita metalcore ryhmittymä As I Lay Dying, sillä bändin nokkamies Tim Lambesis palkkasi peitehommissa olleen poliisin eliminoimaan vaimonsa. Homma meni pieleen ja häkkiä heilahti. Mies on soheltanut muillakin tahoilla.
Näiden sankaritekojen myötä oli todistettava As I Lay Dying livenä. Jengiä oli valtaisa määrä ja meno oli kohdillaan. Bändin nykyisestä kokoonpanosta ei ole tarkkaa tietoa, mutta oli selvää, että Lambesis on tähti ja muut jäivät sivurooliin. Yleisö söi suorastaan miehen kädestä, sillä laulaja taustajoukkoineen tarjoili tiukkaa metalcorea.
Uudelleen aktivoituneella Mercyful Fatella on piisannut kiireistä kesää. Bändi on kolunnut Eurooppaa ristiin rastiin eri festareilla ja vastaanotto on ollut todella uskomaton. Brutal Assaultissa ei saatu tähän sääntöön poikkeusta. Alue oli tupaten täynnä, kun ”The Oath” aloitti puolentoista tunnin messun.
Mercyful Fate on pitänyt settilistansa muuttumattomana kesän ajan. Uusi kappale ”The Jackal Of Salzburg” on parantunut huomattavasti, kun yhtye on veivannut sitä useaan kertaan eri festareilla. Mielenkiintoista kuulla, kun biisi tullaan joskus levyttämään, miltä lopullinen versio kuulostaa. King Diamondin ääni oli yhtä timanttia ja todella upeassa kunnossa.
Kun Mercyful Fate oli lopettanut keikkansa, Dani Filth johdatteli samantien oman joukkonsa viereiselle lavalle. King Diamond itse jäi hetkeksi seuraamaan Cradle Of Filthin keikkaa vaimonsa kanssa. Dani asteli yleisön eteen kasvoillaan erikoinen maski, jonka hän riisui parin piisin jälkeen.
Cradle Of Filth oli perinteistä itseään. Dani kaakatti keikan läpi ja meni reippaasti yliajalle, sillä italialainen Fleshgod Apocalypse joutui odottelemaan tovin ennen kuin pääsivät lavalle.
Fleshgod Apocalypsen sinfoninen death metal naisvokalistin kera kuulosti sillisalaatilta livenä. Bändillä oli nopeissa kohdissa tiukka ote ja homma toimi hyvin. Kun naisvokalisti alkoi hoitaa omaa osuuttaan, biisi alkoi kuulostaa naurettavalle.
Oli aika siirtyä katsomaan kotimaista Skepticismiä. Bändin viimeisin levy ”Companion” on saanut todella ylistäviä ja kiitettäviä arvioita aina Rolling Stone-lehteä myöten. Valitettavasti järjettömän myöhäinen soittoaika klo 2.00 yöllä vähensi jengiä tuntuvasti. Jollain tavoin Brutal Assaultilla on logiikka laittaa hitaamman puoleiset yhtyeet soittamaan yömyöhällä kuten muutama päivä takaperin Evoken teki.
No Skepticismin doom metal sopi vallan mainiosti yölliseen tunnelmaan. Hitaat ja hienon kuuloiset biisit toimivat upeasti Tsekin yössä. Bändin soundit olivat kohdillaan, eikä niistä jäänyt homma kiinni. Tyylikkästi pukeutuneena Skepticism esitti tyylikkään doom keikan. Hieno veto.
PERJANTAI 12.8.2022
Neljäs päivä aloitettiin vanhan liiton tanskalaisella thrashilla, kun Artillery asteli lavalle. Myös tämä legendaarinen bändi on käynyt läpi pakonomaiset muutokset, sillä kitaristi Michael Stützer on enää jäljellä alkuperäisestä kokoonpanosta. Näin nämä vanhat yhtyeet muuttuvat. Toki vokalisti Michael Bastholm Dahl on vaikuttanut bändissä jo kymmenisen vuotta.
Joka tapauksessa Artilleryn old school thrash toimii edelleen. Setti totta kai koostui vanhoista legendaarisista esityksistä kuten ”By Inheritance”, mutta mukana oli myös uudempaa tuotantoa. Nykyinen vokalisti suoriutui velvollisuuksista hyvin, sillä keikkoja on vedetty. Toisaalta yhden aikaan päivällä vedetty show ei johtanut kovin riehakkaaseen menoon.
Sitten kipin kapin toiselle lavalle, kun vuorossa oli jälleen old school -menoa. Nunslaughter on ollut käytännössä Don Of The Deadin yksin luotsaama bändi alusta lähtien. Yhtye ei säästellyt menoa, vaan tykitti kappaleet kotiin ilman suurempia breikkejä ja turhia mölötyksiä. Nunslaughter oli kieltämättä outo ilmestys suurella lavalla, mutta ihmeen hyvin vanhan liiton kaahaus toimi.
Kun Don of The Dead oli saanut keikkansa vedettyä, viereisellä lavalla aloitti täysin tuntematon nimi näin ulkomaan eläville eli Faust. Nuori nelikko veti tiukkaa vanhan liiton thrash metalia täysin 1980-luvun hengessä. Bändi oli Tsekin omia suuruuksia, jota oli tullut katsomaan kiitettävä määrä jengiä.
Exhorderin oli tarkoitus esiintyä päälavalla, mutta viime tingassa tuli tieto, että Exhorder ja Comeback Kid joutuivat vaihtamaan sloteja. Tiedä sitten, mikä meni Exhorderilla pieleen, kun soittoaika heivattiin ilta kahdeksaan. Comeback Kidin kavereille tuli kiire roudata kolmoslavan liepeiltä tavaransa päälavalle. Vaihto onnistui sutkaasti ja Comeback Kid veti raivokkaan setin. Bändi hyppi ja pomppi pitkin lavaa edestakaisin. Yleisö oli pähkinöinä, sillä pitit pyörivät ja jengi surffaili vimmalla. Järjestysmiehillä riitti töitä.
Hardcoresta sitten aivan toisenlaiseen metallin ääripäähän, kun kotimainen Swallow The Sun asteli toiselle päälavalle. Oli melkoinen kontrasti Comeback Kidin hyppypumppu keikkaan, kun Swallow The Sunin tunnelmallinen ja eeppisen melankolinen metalli loi aivan toisenlaisen äänimaiseman sekä tunnelman. Suomalaiset eivät paljoa puhuneet, vaan keskittyivät keikan vetämiseen.
Heti perään jatketiin vauhdikkaalla hardcorella, kun NYHC-veteraani Sick Of It All pisti yleisöön vauhtia. Vauhti oli sen verran hurja, että juoksukehä kiersi kaljakioskien ympäri. Turvamiehet joutuivat myös koetukselle, sillä porukkaa tuli turva-aivan yli vesiputouksen lailla. Sick Of It All oli liekeissä ja virtaa ryhmällä riitti.
Kun New Yorkin hardcore oli hiljentynyt, oli Puolan Decapitatedin vuoro aloittaa groovimaisen death metallin tunnelmissa oma vetonsa. Kitaristi Vogg oli mukana, vaikka samaan aikaan Englannissa Voggin palkkaduunibändi Machine Head veti yllätysvedon Bloodstockissa. Täytyy nostaa Voggille hattua, että päätyi pitämään Decapitatedin etuja ja soitti Brutal Assaultin keikan.
Bändin show noudatti peruskaavaa. Tunnissa nakutettiin tusinan verran kappaleita eri levyiltä. Kieltämättä uudempi materiaali poikkeavaa huomattavasti verrattuna vanhempaan brutaalisen death metallin soundiin. Vokalistin Rastan massiivinen hiuslaite rastoineen on vaikuttava ilmestys. Kun mies heilutti kerran päätään, lava oli yhtä hiusmerta. Decapitated oli tiukka ryhmä, joka ei antanut levähdyshetkeä.
Sitten kipinkapin kolmoslavalle, kun Exhorder oli onnistunut saapumaan festareille. Yhtye julkaisi pari vuotta sitten paluulevyn ”Mourn The Southern Skies”, joka sai poikkeuksellisen paljon positiivista palautetta. Sen sijaan Brutal Assaultissa ei kuultu kuin yksi biisi ko. levyltä eli ”My Time”. Olisi odottanut, että albumilta oli vedetty pari viisua enemmän. Exhorder veti kovan setin vanhan liiton death thrashia ensimmäiseltä täyspitkältään. Bändi oli hyvässä vedossa ja toisen kitaran varressa oli meille suomalaisille tuttu mies Valdemar Sorychta.
Abbath oli usein otsikoissa, kun keikat olivat enemmän sekoiluja ja sähläystä, kuin musiikin soittamista. Ilmeisesti vieroitus ja kuivakausi olivat tehneet hyvää Abbathille, sillä herra itse ja koko rytmiryhmä oli hyvässä iskussa. Keulamies ei juuri pelleillyt lavalla, mitä nyt muutaman kerran huudatti yleisöä, muuten pysyttiin asiassa. Kappaleet nakutettiin toinen toisensa jälkeen varmalla otteella.
Setti totta kai sisälsi huomattavan määrän Immortal-biisejä. Esimerkiksi “The Rise Of Darkness” sekä “Withstand The Fall Of Time” esitettiin, kuten myös Abbathin sivuprojektin I:n raita “Warrior”. Tämä lupasi hyvää tulevaa kiertuetta varten, sillä Abbath näyttää selättäneen demoninsa.
Pitkän linjan death metal -ryhmittymä Suffocation on vakionimi erilaisilla rankemman osaston festareilla. Bändin kokoonpano on vuosien saatossa muuttunut ja örisijä ehtinyt jo kerran vaihtua, mutta kitaristi sekä alkuperäinen jäsen Terrence Hobbs on saanut miehistön toimimaan ja nostetta pitkälle uralle. Nykyinen korisija Disgorgesta Ricky Mears oli vedossa lavalla ja hoiti mallikkaasti sekä vanhemmat, että uudemmat kappaleet. Suffocation veti todelle tymäkän death metal -setin, johon totta kai kuului legendaarinen ”Jesus Wept” ja lukuisa muita poimintoja klassiselta ”Effigy Of The Forgotten” -albumilta.
Nyt oli paha paikka, sillä Slagmaur ja Venom olivat lähestulkoon päällekkäin. Totta kai tämä suorastaan korpesi meikäläistä. Tähän oli tehtävä pakonomainen uhraus, joten Slagmaur oli jätettävä lähes kokonaan väliin. Pari ensimmäistä kappaletta ennätti nähdä, kun Slagmaurin kaverit naamioneen valtasivat pikkuisen neloslavan.
Cronoksen johdattama Venom oli must. Ei tätä voinut skipata. Setti luonnollisesti painoittui kahden ensimmäisen levyn tuotoksiin. Keikka avattiin hieman yllättäen klassikkomateriaalilla ja kuolematon ”Black Metal”. Uudemmasta materiaalista saatiin ilmoille ”Long Haired Punks”. Tiukasta esityksestä ei voinut valitettavasti puhua. Homma tuntui laahaavan, eikä palavaa intohimoa ollut. Tottakai oli hienoa kuulla Venomin klassikoita Cronoksen versiona. Toisaalta shown aikana tuli vääjäämättä mieleen, jos kerran vielä yrittäisivät reunionta ja rahat pois periaatteella kiertueelle. Tyydytään nyt tähän ja ”Welcome To Hell” soimaan.
Ja lisää bändejä, sillä ei ilta vielä päättynyt Venomiin. Seuraavalla lavalle oli jo valmiina Mysticum. Kolmikolla oli tutuksi tulleet kolme suurta pylvästä, joiden päältä vetivät setin läpi. Mysticumin industrialmainen black metal oli apocalyptikamaista kaahausta. Yhtyeen keikoilla valoilla ja stroboilla on tärkeä merkitys, kuten oli myös Brutalissa. Efektit loivat erilaisia kuvioita, kuten yleisön päälle levittynyt pentagrammi. ”Planet Satani” -levyn materiaalia oli totta kai lohkaistu eniten listalle. Mysticumin keikka oli vakuuttava ja kova.
LAUANTAI 13.8.2022
Ja viimeinen päivä. Kieltämättä viiden päivän festarointi alkoi tuntua joka puolella kroppaa. Kun vasta ennättää aamuyöstä nukkumaan, pitää silti herätä ajoissa aamupalalle, hetken tirsat ja sitten pelipaikoille. Eipä siinä huilia jää, mutta kerranko tätä koetaan.
Hideous Divinity on italialainen death metal -ryhmittymä. Nelikko väänsi tymäkkää modernia death metallia. Blastit paukkuivat ja mitään sanomattomat riffit seurasivat toinen toisensa jälkeen. Tästä ei jäänyt yhtään mitään mieleen. Eivät nämä modernit kuolobändit osaa luoda tapporiffejä. Se on valitettavasti vain näin.
Espanjalainen Haemorrhage ei ole antanut yhtään periksi vuosien saatossa, vaan yhtye on pysynyt uskollisena perusasioiden ääressä eli tässä tapauksessa gore grindissä. Yltäpäällä veressä oleva laulaja ja leikkaussalin kuteisiin sonnustautuneet muut kaverit vetivät nasevan setin grindia kuumassa auringon paahteessa. Välillä laulaja Lugubrious kaiveli muovisia ruumiinjäseniä esiin ja lipoi kielellä sekä pureskeli paloja. Itse asiassa bändi oli hauska ja viihdyttävä kaikkine gore mutilation -juttuineen.
Metalcore bändit ovat todella suosittuja Brutal Assaultissa. Niitä riittää. Unearth on yksi genrensä kärkinimiä. Yhtye veti päälavalla tiukan setin ja perinteisesti yleisö oli innolla mukana. Unearthin vokalisti otti lavalla hillitysti, sillä mies oli loukannut jalkansa ja sitä ei saanut rasittaa. Sen sijaan muut jäsenet temmelsivät lavalla sen edestä.
Suomen kuolofanien tuntema Undergang starttasi pienemmällä lavalla. Tanskalaisten old school death on aina ollut vakuuttavaa livenä. Tällä kertaa yhtye ei pettänyt, ja tuuttasi menemään kalmankatkuista metallia. Vokalisti D. Torturdødin syvä kurnuttava murina oli messevää kuunneltavaa, sillä miehen äänen täytyy olla tällä hetkellä yksi syvimmistä örisijöistä. Bassistin kurkun leikkauselkeet olivat lähinnä hauska nyanssi.
Legendaarinen Voivod on voimissaan. Kanadalaislegendan keikka Brutalissa vain todisti, että bändi oli livenä yksi parhaista. Uudet biisit toimivat loistavasti ja totta kai vanhat klassikot kuten ”Tribal Convictions” sekä ”Over Reaction”. Voivodin keikan voi tiivistää yhdellä sanalla: KOVA. Lopuksi vedetty ”War And Pain” pisti yleisöön vauhtia ja pitti alkoi pyöriä.
Oli erikoinen ratkaisu, että Gaahls Wyrd soitti pienellä kolmannella lavalla. Suuremmilla lavoilla nimittäin esiintyi kaiken maailman artisteja, jotka olisivat sopineet mainiosti pienempään ympäristöön, kun taas Gaahls Wyrd olisi ollut omimmillaan päälavalla.
Yleisöä oli ängetty rajatulle alueelle melkoinen määrä, joten entisen Gorgorothin nokkamiehen edesottamukset kiinnostivat kovasti. ”Ghosts Invited” aloitti keikan, josta seuraavaksi hypättiin Gorgorothin materiaaliin ”Carving A Giant” ja heti perään ”God Seed”. Gaahl itse asteli arvokkaasti lavalla ottaen harkiten askeliaan, kun taas muut bändin jäsenet viilettivät ympäriinsä. Lisäaspektin antoi vesisade, joka sopi yhtyeen tunnelmaan mainiosti. Mitään turhia höpötyksiä ja muita esittelyä ei tullut, ”Prosperity And Beauty” päätti Gaahls Wyrdin keikan.
Jatketaan norjalaisella menolla, kun Arcturus asteli lavalle. Keikka aloitettiin kappaleella ”Evacuation Code Deciphered” ja siitä jatkettiin vanhemmalla materiaalilla ”Master Of Disguise”. Arcturus veti perusvarman festarisetin ja ei tarjonnut mitään yllätyksiä. ICS Vortex kiepui perinteisesti mielipuolisesti pitkin lavaa. Miehen ääni oli yhä eräs metallin hienompia ja myös omaperäisimpiä.
Mayhem on myös ravannut kesän festareita läpi. Bändi on vaihtelevasti vedellyt keikoilla ”De Mysteriis Dom Sathanas” -klassikon kokonaisuudessaan tai sitten best of -tyyppisen ratkaisun. Brutalissa Mayhem veti perinteisen best of tyyppisen festarisetin. Settilista oli jaettu kolmeen osaan, ja ensimmäisessä osassa oli uudempaa materiaalia, toisessa oli pari esitystä ”De Mysteriis” -albumilta ja kolmannessa osassa oli tavaraa ”Deathcrushilta” sekä ”Carnage”.
Attila pyöri menemään pitkin lavaa, kun muut kaverit pysyivät paikallaan. Sinänsä harmi, että valot oli laitettu niin minimiin, tuskin näki yhtään mitään. Attilan maskit olivat hienot ja jäivät kokonaan pimentoon olemattomien valojen takia.
Kun Mayhem oli saanut keikkansa päätökseen, oli vielä tarkistettava vanhan liiton ja samaan aikakauteen Cannibal Corpsen kanssa kuuluva Malevolent Creation. Nyt täytyy myöntää, että tätä tämän hetkistä Malevolent Creation -versiota ei osannut odottaa. Kokoonpano oli typistynyt kolmeen mieheen ja bändin ainoa alkuperäisjäsen ja perustaja Phil Fisciana loisti poisollollaan. Nämä kolme jäsentä olivat liittyneet yhtyeeseen vuosina 2017–2020. Ilmeisesti on ollut välttämättömyys lähteä kiertämään Eurooppaa.
Yhtye runttasi ”Retribution”-levyn läpi kolmen vartin aikana. Vaikka Malevolent Creation oli ns. typistetyllä versiolla liikenteessä, silti kokonaisuus soundasi tiukalta ja rujolta. Oli yllätys, kuinka hyvin kahdella kitaralla soitetut kappaleet taipuivat livenä yhdellä kuusikielisellä tulkittuna. Ehkä ensi kerralla Malevolent Creation on tien päällä oikealla vahvuudella.
Huh, viiden päivän Brutal Assault oli brutaalinen suoritus. Hellfestin kävijä totesivat tästä huolimatta, että festari oli lastenleikkiä verrattuna Hellfestin 10-päiväiseen tapahtumaan. Ensi vuonna uudestaan.
Raportti ja kuvat: Arto Lehtinen ©Metalliluola
