Boogie-trio Sircus Ilotalolta uusi EP “Suojelija”

Sircus Ilotalo - Suojelija
MAINOS:



Tiedote 31.5.2023

Boogie-trio Sircus Ilotalo tarjoilee uutta, maistuvaa suomirockia Suojelija-EP:n julkaisun myötä. Tarttuvat kitarariffit, kuuluvat rummut ja vahvat bassokulut kumartavat vanhan liiton rock-musiikille ja antavat lupauksen jytäisämmästä tulevaisuudesta.

Sircus Ilotalo on turkulainen trio, joka haluaa ennen kaikkea levittää rokin ilosanomaa musiikillaan. Ytimessä niin keikoilla kuin studiossakin on rehellinen soittamisen fiilis, suomeksi lauletun rock-musiikin energia ja bändin soittimien aito tunnusomainen soundi. Nyt julkaistavan Suojelija-EP:n neljästä kappaleesta peräti kolme Sircus Ilotalo on soittanut ykkösellä purkkiin. Bändi on pyrkinyt taltioimaan äänitteisiin elävän musiikin voiman ja fiiliksen kappaleiden ja lopputuotoksen loputtoman hiomisen sijaan.
Sircus Ilotalon debyytti-EP:n (Lemmen yö, 2022) linjan mukaisesti yhtye jatkaa siis musiikin tekoa rouhealla otteella. Rajan taa single on ytimekäs teos, joka toimii myös tehokkaana EP:n avausraitana. Lähimpänä keikkatunnelmaa on varmastikin EP:n nimikkokappale Suojelija, joka saa joka kerta livenä soitettuna uusia muotoja. Yön Aave sekä lopetuskappale Beibe edustavat puolestaan konstailematonta 80-lukua henkivää Ilotaloa, joka saa buutsin kuin buutsin kärjen heilumaan.

Voit tutustua Sircus Ilotaloon lisää FacebookissaInstagramissa tai yhtyeen kotisivuilla.


Lähde: V.R. Label Finland