Bloodred Hourglassin ”How’s the Heart?” -albumin biisilistaus sekä klubihenkinen nimikkosingle julki

Kuva: Ossi Neijonen
MAINOS:



Tiedote 24.8.2023

Kotimainen Bloodred Hourglass julkaisi vuonna 2021 upeasti menestyneen Your Highness -levyn, joka noteerattiin Emma-ehdokkuudella ja jolta peräti viisi kappaletta on noussut kuuntelumäärissä jo miljoonakantaan. Yhtye ilmoittaakin nyt ylpeänä seuraavan levynsä nimen ja julkaisuajankohdan: How’s the Heart? -niminen pitkäsoitto ilmestyy 20. lokakuuta Out of Line -levy-yhtiön julkaisemana. Tänään kyseiseltä albumilta lohkaistaan samaa nimeä kantava single, joka esittelee metalliyhtyeestä varsin elektronisen puolen.

”How’s the Heart? lähti siitä, että tavoitteena oli yrittää tehdä mahdollisimman suoraviivainen ja simppeli biisi, mutta kuitenkin pitää se mielenkiintoisena ja jalan alle menevänä rallina”, kitaristi ja kappaleen säveltänyt Joni Lahdenkauppi kuvailee.

”Itselle ’popahtavien’ biisien kirjoittaminen on aina ollut tosi haastavaa: kun yrittää tehdä jotain yksinkertaista, alkaa helposti kehittelemään jotain monimutkaisempaa ja korvalle mielenkiintoisempaa. Tuntuu, että monesti siinä vaiheessa täytyykin yrittää ajatella hieman boksin ulkopuolelta ja koettaa löytää elementtejä, joilla pitää mielenkiinto yllä. Tämän biisin kanssa palaset loksahtivat paikoilleen, ja Jaredin mainio laulusovitus kertsissä kruunaa kappaleen.”

”Sanoituksellisesti kappale kertoo siitä, kuinka pienistä hetkistä syntyy toisinaan merkityksellisiä muistoja”, laulaja Jaredi Koukonen toteaa.

How’s the Heart? -singlestä julkaistaan myös musiikkivideojoka on urbaanilla otteellaan bändille poikkeuksellinen.

”Biisi itsessään on lyyrisesti hyvinkin suoran kerronnan matkatarina täynnä muistelmia, ja video seuraa tätä lähestymistapaa. Kyseessä on häikäilemätön hybriditekele, johon Agalma Films kuvasi soitot ja tanssit, ja loput haahuiltiin vuodelle 2023 uskollisesti iPhone kourassa Helsingin kaduilla”, kommentoi laulaja Jaredi Koukonen.

Menestyksekkään festivaalikesän jälkeen Bloodred Hourglass ei ehdi kauan lepäillä, vaan yhtyeen uran mittavin klubikiertue alkaa jo reilun kuukauden kuluttua. Tuoreeseen listaan on nyt myös päivitetty kaikkien keikkojen lämppäriesiintyjät.

Bloodred Hourglass live:

5.10.23 Tampere, Olympia LOST IN MUSIC + One Morning Left, Shereign
20.10.23 Lahti, Finlandia-klubi + Where’s My Bible
21.10.23 Helsinki, Vanha Ylioppilastalo + Balance Breach, Horror Dance Squad (EE)
28.10.23 Mikkeli, Black Box Mikkeli
3.11.23 Turku, Utopia Club + Awake Again, Wake Up Frankie
4.11.23 Kuopio, Sawohouse + Luna Kills
10.11.23 Lappeenranta, Totem + Takalaiton
11.11.23 Hämeenlinna, Suistoklubi
17.11.23 Kauhajoki, Wanha Mestari Kauhajoki + Balance Breach
18.11.23 Oulu, Kantakrouvi + Balance Breach
24.11.23 Tampere, Klubi + Balance Breach, Awake Again
25.11.23 Jyväskylä, Lutakko + Balance Breach, Luna Kills
1.12.23 Espoo, Kannusali + Luna Kills
2.12.23 Joensuu, Unholy Winter Fest
5.12.23 Kouvola, House of Rock + Horizon Ignited
8.12.23 Helsinki, Tiivistämö + Surgent (EE)
9.12.23 Tallinn, Paavli Kultuurivabrik + Surgent (EE), Horror Dance Squad (EE)

Lipunmyynti Suomen-keikoille on käynnissä.

Bloodred Hourglassin How’s the Heart? -levyn voi ennakkotilata täältä. Levyn kappalelistaus on seuraava:

Bloodred Hourglass- How’s the Heart?
01 Of Course I Still Love You
02 In Lieu of Flowers
03 Fragile
04 Anomaly
05 The Sun Still In Me
06 Song of Forgotten
07 Leina
08 Devotion
09 The End We Start From
10 How’s the Heart
11 Only When I’m Breathing (Bonus Track)
12 Hennessy (Bonus Track)
13 Twin Flame (Bonus Track)

Kansitaide: Noora Kämppi

Bloodred Hourglass on:

Jaredi Koukonen – laulu
Jarkko Hyvönen – rummut
Jose Moilanen – basso
Lauri Silvonen – kitara
Joni Lahdenkauppi – kitara
Eero Silvonen – kitara

Bloodred Hourglass online:

FACEBOOK | INSTAGRAM | WEBSITE


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Ossi Neijonen

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.