Blind Channel julkaisi Bacstreet Boys -coverin

Kuva: Ossi Neijonen
MAINOS:



Tiedote 13.9.2024

Nu-Metal -yhtye Blind Channel julkaisi tänään uuden singlen, EVERYBODY (BLOODBROS BACK)”.

Tämä Backstreet Boysin vuonna 1997 maailman laajuiseksi hitiksi noussut kappale on ollut Blind Channelin livesetissä jo edellisillä Amerikan ja Euroopan kiertueilla – ja nyt yhtye teki kappaleesta virallisesti oman versionsa.

10 vuotta sitten tää bändi sai alkunsa. Uramme ensimmäisillä keikoilla meidät nähtiin kokovalkoisissa vaatteissa, raskaan musiikin pauhatessa Suomen suurimmilla festivaaleilla. Jengi huuteli ja solvasi Justin Bieberin näköisiä nuoria kundeja metalli-poikabändiksi. Tämä kaikki oli tarkoitettu loukkauksena, mutta vuosia myöhemmin tajusimme, että juuri se on aina ollut tämän porukan vahvuus. Tästä inspiroituneena otimme pöydälle maailman tunnetuimman poikabändi-klassikon, joka päätettiin hävyttömästi pukea musiikillisesti meidän näköiseksi: likaiseksi, energiseksi, raskaaksi ja jopa tanssittavaksi. Saimme jopa kappaleen alkuperäisiltä kirjoittajilta vihreää valoa uuden version julkaisuun Blind Channel -henkisillä sanamuutoksilla”, yhtye fiilistelee ja jatkaa kappaleen musiikkivideosta:

Musiikkivideolla halusimme tarjota teille kaikille katsauksen meidän uran parhaimpiin sekä oudoimpiin hetkiin: nuoruuden hulluutta, Kalifornian aurinkoa, lukuisia kiertueita, Euroviisuja sekä Nokia Areenan massiivista konserttia myöten. Kuuntele meidän ainutlaatuinen versio tästä ikonisesta ja ikivihreästä kestohitistä, joka saa pään kuin pään nykimään, tahdoit tai et.”

Blind Channel lähtee odotetulle Suomen-kiertueelle loppuvuodesta. Yhdeksän keikan Final Emotions Tour alkaa 16. marraskuuta Leviltä ja päättyy 21. joulukuuta Oulun Tullisaliin.

Kiertue on ainutkertainen mahdollisuus nähdä pääosin ulkomailla keikkaileva yhtye livenä kotimaassa.

Suomalaisille on luvassa vihdoin ja viimein hyvin harvinaista herkkua, sillä edellisestä kotimaan klubikiertueesta on ehtinyt kulua jopa kolme pitkää vuotta. Näin intiimeillä keikoilla bändiä ei ole Suomessa nähty koskaan aiemmin. Nyt on aika palata juurille ja kiertueen setissä on mukana myös sellaista materiaalia mitä emme ole soittaneet koko vuonna tai jopa vuosikausiin. Yksi aikakausi päättyy, joten näillä harvinaislaatuisilla keikoilla kannattaa olla mukana, nimittäin näistä puhutaan ja pitkään”, bändi fiilistelee.

Blind Channelin Suomen keikat 2024:

16.11.2024 Levi Hullu Poro Areena
30.11.2024 Jyväskylä Paviljonki (John Smith Frozen Festival)
05.12.2024 Tampere Pakkahuone
06.12.2024 Lahti Möysän Musaklubi
07.12.2024 Helsinki Tavastia (S)
07.12.2024 Helsinki Tavastia (K-18) LOPPUUNMYYTY
12.12.2024 Kouvola Pato Arena
13.12.2024 Kuopio Sawohouse
21.12.2024 Oulu Tullisali

++

Yhtye palaa myös Isoon-Britanniaan Lacuna Coilin erikoisvieraana.

15.10.2024 Belfast, Ireland – Limelight
16.10.2024 Dublin, Ireland – Academy
18.10.2024 Bournemouth, UK– O2 Academy
20.10.2024 Manchester, UK – Academy
21.10.2024 Glasgow, Scotland – SWG3
22.10.2024 Wolverhampton, UK – KK’S Steel Mill
24.10.2024 Nottingham, UK – Rock City
25.10.2024 London, UK – Roundhouse
26.10.2024 Bristol, UK– O2 Academy

 

Lähde: Katja Vauhkonen