Before The Dawn kruunaa paluuvuotensa keikalla Helsingissä – mukana Dawn Of Solace

Kuva: Hannu Juutilainen
MAINOS:




Tiedote 28.11.2023

Komean paluun levytys- ja keikkarintamalle tehnyt Before The Dawn esiintyy vielä kerran Suomessa ennen vuodenvaihdetta, kun lauantaina 30.12.2023 bändi soittaa täysimittaisen keikan Helsingin On The Rocksissa. Illan avaa ainutlaatuisen akustisen keikan soittava Dawn Of Solace, jolle esiintyminen on koko vuoden ainoa.

Multi-instrumentalisti Tuomas Saukkosen johtama Before The Dawn aktivoitui uudelleen vuosikymmenen tauon jälkeen tänä vuonna. Uusia tuulia melodisenmusiikkiin toi laulajaksi värvätty Paavo Laapotti. Kesäkuussa 2023 ilmestynyt albumi “Stormbringers” ja sen riipivän melankolinen metallimusiikki ovat ottaneet niin vanhan kuin uuden yleisön omakseen lukuisilla festari- ja klubikeikoilla. Paluuvuoden kohokohtiin kuului muun muassa täyteen ammuttu paluukeikka Lahden Finlandia-klubilla sekä loppuunmyyty levyjulkkarikeikka Tavastialla.

Wolfheart- ja Before The Dawn -mies Tuomas Saukkosen melankolisiin kitaroihin ja Kaunis Kuolematon -yhtyeen Mikko Heikkilän haikeankauniisiin laulumelodioihin perustava Dawn of Solace julkaisi kolmannen albuminsa ”Flames of Perdition” alkuvuodesta 2022. Lähinnä festivaalilavoilla ja niilläkin harvakseltaan viime vuosina nähty kokoonpano soittaa On The Rocksissa ensimmäisen klubikeikkansa vuosiin. 

Liput tulevat myyntiin perjantaina 1.12. klo 10 Tiketissä.

BEFORE THE DAWN + DAWN OF SOLACE (ACOUSTIC)

La 30.12.2023

On The Rocks, Helsinki

Liput: ennakkoon 27€ (sis. pvm), ovelta 30€ (mikäli jäljellä)

19.00 ovet

20.00 Dawn Of Solace (acoustic)

21.30 Before The Dawn


Lähde: Nahka Agency Oy
Kuva: Hannu Juutilainen