Balance Breachilta uusi single ”Antidote” feat. Philip Strand (Normandie)

Kuva: Raisa Krogerus
MAINOS:



Tiedote 12.9.2024

Balance Breach julkaisee lisää uutta musiikkia ensi vuoden puolella ilmestyvältä levyltään. Vielä nimeämättömältä albumilta on jo aiemmin julkaistu singlet Maniacs ja Million Miles Away, ja nyt yhtye tekee uuden aluevaltauksen: tuoreella Antidote-kappaleella kuullaan vierailevaa ääntä Normandien Philip Strandin muodossa!

”Antidote-kappaleen kirjoitusprosessi sai alkunsa Terhon säveltämästä kauniista ja tarttuvasta melodiasta. Kirjoitusprosessin alusta alkaen kappaleessa oli upea, elokuvamainen ’yöllisen ajelun’ tunnelma, ja mielestäni onnistuimme säilyttämään sen läpi kappaleen, mikä on mahtavaa, koska kyseinen tunnelma on jälleen jotain uutta musiikissamme. Kappale oli käytännössä valmis, kun ajatus Normandie-yhtyeen Philip Strandista vierailevana laulajana tuli esiin. Philip oli tuttu tyyppi entuudestaan, sillä lämppäsimme Normandieta yhtyeen Suomen kiertueella pari vuotta sitten. Bändimme tykkää Normandiesta ja Philipin äänestä kovasti, joten oli mahtavaa saada hänet mukaan kappaleeseen! Olimme varmoja, että Philipin ääni sopisi kappaleeseen täydellisesti, ja voi pojat, niinhän se sopi!”

Sanoitusten osalta kappale kertoo henkilöstä, josta on tullut oman elämänsä “tuomiopäivän profeetta”, eikä mikään muu kuin kielteinen asenne kelpaa.

”Lyriikat kertovat ihmisestä, joka turvautuu negatiivisuuteen ja kyynisyyteen eristäen itsensä elämän iloista ja mahdollisuuksista. Toki rikkinäinen kello on oikeassa kaksi kertaa päivässä, mutta tällainen ajattelutapa ja asenne voi olla erittäin raskasta ympärillä oleville ihmisille ja voi myös johtaa ihmisen hyvin kapeaan ja kyyniseen näkemykseen maailmasta”, kappaleen sanoittanut laulaja Aleksi Paasonen kertoo.

Antidote-singlen visualizer-video on katsottavissa Balance Breachin levy-yhtiön Out of Linen YouTube-kanavalla.

Balance Breach on onnistunut myös saamaan urheilupiireistä huomiota alkuvuodesta julkaistulle Maniacs-singlelleen: kappale on valittu jääkiekkojoukkue Mikkelin Jukurien kotiotteluiden alkushow-tunnariksi. Seuraavaksi yhtye lähtee Saksaan suurelle kansainväliselle showcase-festarille.

”Esiinnymme Hampurissa Reeperbahn Festivalilla heti Antidote-julkaisun jälkeisellä viikolla. Ajoitus ei ole sattumaa, vaan uuden singlen ja kovan livekunnon turvin yhtyeen tavoitteena on lähteä hakemaan Saksan suurimmilta showcase-festareilta uusia kontakteja ja mahdollisuuksia Euroopan valloitukseen. Tulevan kolmoslevyn sinkkujen myötä meininki on tuntunut olevan nousujohteinen julkaisu julkaisulta, joten odotamme innolla, mitä Antidoten myötä tapahtuu!”

Tulevat keikat:

18.9.2024 – Reeperbahn Festival, Hamburg, DE
25.10.2024 – House of Olaf, Savonlinna, FIN – Supporting Bloodred Hourglass

Balance Breach on:

Terho Korhonen – kitara
Saku Heimonen – kitara
Joni Härkönen – basso
Antti Halonen – rummut
Aleksi Paasonen – laulu

FACEBOOK | INSTAGRAM | WWW

Lähde: Ginger Vine Management & PR