Awake Again julkaisi uuden singlensä ”shitwreck”

MAINOS:



Tiedote 12.6.2025

Kotimainen Awake Again julkaisi uuden singlensä ”shitwreck” lyriikkavideon kera.

“Kappaleen ensimmäinen versio syntyi kun päätin yrittää tehdä biisin kahdessa tunnissa kokonaan valmiiksi ja katsoa mitä siinä ajassa syntyy. Kovin paljoa siitä ei lopulliseen versioon säästynyt, mutta energia ja tunnelma on ollut alusta asti läsnä”, yhtyeen laulaja Matti Österman kertoo ja jatkaa:

”Olin joskus kirjoittanut muistiin sanan ’shitwreck’, koska se kaikessa tyhmyydessään oli mielestäni kiehtova sanamuunnos joka voisi kuvata henkilökohtaista haaksirikkoutumista.”

“Muistan kun pohdiskelimme yhdessä kappaleen sanoituksia. Päätimme mennä täysillä merellistä teemaa kohti, kaikki palaset loksahtivat paikalleen ja kaikki kappaleen erilaiset osat nivoutuivat luonnollisesti yhteen,” basisti Ville Loukola muistelee.

Kappale on sävelletty, sanoitettu ja tuotettu kokonaan yhtyeen sisällä laulaja Östermanin toimiessa tuottajana. Kappaleen on miksannut ja masteroinut Rami Nykänen.

Awake Again on:
Matti Österman – Laulu
Ville Loukola – Basso
Petteri Horn – Rummut
Maron Lahdenperä – Kitara

Linkit:

AWAKE AGAIN | FACEBOOK | INSTAGRAM | TIKTOK | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR